23.11.20

Tuskin havaittava muutos

Kuka muka bloggaa seitsemäntoista vuotta yhteen menoon? Sellaisesta kilahtaa. Tai jos ei, niin vähintäänkin alkaa toistaa itseään. Ja sellaisesta kilahtaa.

Nämä olivat speksit kun Uguksen kanssa kahviteltiin muutama viikko sitten. Hän ilmoitti etsineensä blogilleen jatkajaa. Mille niistä, kysyin, ja kyllä nauratti.

"Silmikselle", Ugus vastasi. Siihen se hymy sitten hyytyikin. Aloimme suunnitella vallanvaihtoa tosissamme.

Lähdettiin siltä pohjalta että vältettäisiin kliseitä, ja otettaisiin päivä kerrallaan. Keitin toisen pannullisen kahvia, Ugus oli jo aamulla käynyt ostamassa kivijalasta pullan, "Isoäidin pitkon", mikä syystä tai toisesta huvitti minua. Tunsin hänen katseensa selässäni kun lapioin puruja keittimeen. Tiesin miten hän arvioi minua, ja ymmärsin epäluulon. Olin aika epävarma itsekin, siis olen. Mutta näillä mennään.

Lopun iltaa juttelimme vähän kaikesta muusta. Ei blogi sitten kuitenkaan ole niin kiinnostava aihe, että siitä seitsemäntoista vuoden jälkeenkään riittäisi tarinanjuurta varttia pidemmäksi. Hiljaisuus laskeutui lopulta, keskityin täyttämään sähköyhtiön asiakaslehden ristikkoa, Ugus raapusti vanhan kirjekuoren taakse Lainapeitteen mainoskynällä luonnostelman, jonka jätti kesken kun kysyin mitä hän kirjoittaa. Hän ojensi lapun minulle.

"Jotain tällaista", Ugus sanoi. "Siis jos siihen ensimmäiseen päivitykseen sitten laittaisit."

Lappuun oli hahmoteltu erilaisia muistikuvia seitsemäntoista vuoden ajalta. Pari ensimmäistä luettuani rutistin paperin palloksi ja kurkotin pudottamaan sen roskikseen. Ugus hymyili. Tiesin hänen juuri tätä minulta odottaneenkin.

Se siitä. Enää on jäljellä esittelyt. Minua saa kutsua nimellä Susan ja asetun taloksi tänne ainakin siksi aikaa että Ugus saa asiansa järjestykseen. Saattaapi siinä vähän kestää.

Minä ja maski, jotta muistaisimme vuoden 2020 sellaisena kuin se on ollut.
Kuvan otti Ugus.


Ei kommentteja: