Tuli tänään ohimennen puheeksi nostalgia. En tiedä olenko varsinaisesti nostalgista tyyppiä, mutta tietynlaisen arkistonhoitajan roolin olen jo osakseni hyväksynyt. Minulla on tarve tallentaa vanhoja asioita, kenties näennäisen merkityksettömiä ihmiskunnan historian kokonaiskuvaa ajatellen, mutta sellaisia jotka itselleni ovat joskus olleet tärkeitä. Tai vain sellaisia jotka sattuvat itseäni kiinnostamaan milloin mistäkin syystä.
Nuorempana häpesin tätä taipumustani olla kiinnostunut enemmän asioista joita ihmiskunta tuotti kaksi-kolmekymmentä vuotta aiemmin kuin asioista jotka olivat pinnalla silloin. Ei sellainen sopinut kaksikymppiselle, hädin tuskin kolmekymppisellekään. Nyt olen onneksi iässä että voin estoitta prosessoida, kerätä, koota ja käsitellä. Juuri tätä ovat viimeisten kahden vuoden aikana aloittamani blogitkin: niin Run / Stop - Restore kuin Pieniä ihmeitäkin ovat olemassa tallentaakseen sitä pientä palaa populaarikulttuurin historiaa, joka hetken ajan vaikutti omaan ikäluokkaani. Aiemmin olen kirjoittanut blogimuotoon mm. musiikista ja kirjankansista, ja 70-luvun reseptikorteistakin, tosin niillä herkutellut Silmänkääntökahvila jäi aikanaan kesken, vaikkei päässyt kuin hyvään alkuun ja kortit nekin yhä nurkissa pyörivät. Nyt blogia muutaman vuoden jälkeen selatessa iski vähän sellainen olo että mitä jos jatkaisi... Muistaakseni Kahvilan piti sitten myöhemmin laajeta käsittämään kaikkea vanhaa datavirtaa, mutta esim. aikakauslehdistä kuvaamiani havaintoja 40-luvulta 70-luvulle olen jakanut viimeiset pari vuotta Facebookin puolella. Ja entäs sitten nuo Silmis 2.0:ssakin esiintyneet Disney-ruudut! Niitäkin on yhä kovalevyllä sadoittain.
Ja nyt toin maalta mukanani albumillisen vanhoja valokuvia, ensimmäisen monista. Kuvat ovat noin väliltä 1920-1990, osan niissä esiintyvistä ihmisistä tunnen hyvin, osa on silkkaa mysteeriä. Olen miettinyt mitä näillä kuvilla teen. Alkuperäinen tarkoitus oli skannata digimuotoon, mutta entä sitten – omaan käyttöön? Uutta kuvablogia pystyyn vain? Kirjan materiaaliksi? Kaikki on avoinna. Se nyt on joka tapauksessa selvää, että arkistonhoitaja sisälläni hykertelee jo innoissaan. Hän on pääsemässä taas käsiksi johonkin kiinnostavaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti