Minut kuvattiin tänään markkinointi- ja lehdistökäyttöön. Kaksi muistikorttia täyttyi; ammattimies sai minunlaisenikin yleensä kuvissa neuroottiselta näyttävän jässikän vaikuttamaan vakuuttavalta. Alleni sopisi monenlaisenikin kuvateksti.
Paluumatkalla kuvauspaikalta poikkesin Fredalla levykaupasta hakemassa tilaukseni: kolme vielä hyllystä puuttunutta Juicen albumia 70-luvun lopulta. Leskisen elämäkerta kosketti oudolla tavalla, se oli paljon surullisempi kuin odotin. Ehkä jopa koin sen surullisempana kuin kirjoittaja oli tarkoittanut. Samastuin Juicen ihmisenkaipuuseen; siihen josta hän ei koskaan päässyt, joka ajoi hänet itsetuhoiseen juomiseen ja joka kai hänet loppuviimeksi sitten tappoikin. Miten yksinäinen ihminen hän kaikista hetkittäin onnellisista ihmissuihteistaan huolimattakin aina oli.
Kuten kirjan kirjoittanut Antti Heikkinen, minäkin löysin Leskisen musiikin kunnolla vasta 90-luvun puolivälissä ilmestyneen tuplakokoelman myötä. Intensiivisen tutustumisen seurauksena Juice tuli lähelle, on tuntunut läheiseltä siitä lähtien.
Mutta luin tuossa kyllä myös Tommi Liimatan Jeppiksen, joka on kyllä yksi maailman rakastettavimpia kirjoja. Liimatta on saman ikäinen kuin minä. Menimme molemmat kouluun syksyllä 1983. Elimme samoja vaiheita, tunsimme samoja tunteita, leikimme samoilla leluilla. Hurjaa luettavaa, ihanaa. Kakkososaa jännityksellä odottaen.
4 kommenttia:
Minullakin on Jeppis juuri meneillään! Olin ajatellut, että jollet sitä kohtapian mainitse, niin on pakko udella oletko jo lukenut.
Oho, kommentti. Ihan unohtunut bloginpidon tämä puoli, pahoittelen ohikatsomista.
Jeppis oli kyllä mahdottoman upea. Mitä itse pidit?
Se on kesken vieläkin, kirjastojen kuukauden laina-ajassa lukemaan ehtiminen tekee minulle yleensäkin tiukkaa.
Liimatta on tehnyt kovasti töitä meidänikäisiimme vetoavien detaljien keräilyssä. Harmikseni hänen lapsuudenhahmonsa on kuitenkin luonteeltaan niin erilainen kuin minä olin, että alkuviehätyksen jälkeen enin osa kirjasta on tuntunut vieraalta, ja (ehkä sen takia) lisäksi vähän pitkitetyltä (levyjenkopiointilevy erityisesti tuntuu jääneen päälle).
Minä en tuntenut tuonikäisenä mitään viehätystä musiikkiin, eli sikäli sille omistautuminen noin nuorena tuntui kyllä vieraalta. Mutta toisaalta tunnistin kyllä tuon pakkomielteisen intohimon, jolla Tommi siihen kirjassa suhtautuu. Se vain kohdistui eri asioihin.
Lähetä kommentti