Tunnen miten aika hioo olemustani pieneksi. Säpsähdin, näin unta jossa lähdin, ja tajusin että vaikka katosinkin, en silti lähtenyt minnekään. Olen kirjahyllyn takaa valuvassa tunkkaisessa ilmassa, jalkalistojen varjoissa, tapetin alla. Näen tilan, keskityn, lopulta tietoisuuteni on piste. Keskityn. Makaan matolla, etkä huomaa minua. Lamppu syttyy kuin sataman ylle nouseva aurinko, imuroit liikenteen ympärilleni. Kuuntelen puistossa puheluasi; lämmität samalla lapselle mikrossa ruokaa enkä saa sanoista selvää. Haluaisin tietää kenelle soitat. Mainitset [- - -]:n lähteneen etsimään minua. Tämä oli hirvittävä virhe. Yritän huutaa, se kuulostaa naapurin koiralta, mikro kilahtaa. Yritän vakuuttaa olevani olemassa.
Enkä tiedä pelkäänkö enemmän sitä että hän löytää minut, vai sitä ettei. Tiedän vain että kerran rakastit häntä palavasti. Hän sai sinut nauramaan.
Kun syleilin sinua, yritin aina näyttää häneltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti