11.5.10

Kahvilatesti v5.0: Rantakioski Mutteri, Lauttasaari

Vuonna 1927 Lauttasaaren itärantaan rakennettiin arkkitehti Bertel Liljequistin suunnittelema pieni ja söpö kahvilarakennus, jossa kartanonrouvat kävivät pitsiposliinikupposistaan hörppimässä sumpintynkää kyllästyttyään raskaaseen elämäänsä tiluksilla. (huom! blogin kirjoittaja ei välttämättä tiedä Lauttasaaren historiasta tuon taivaallista) Tuohon aikaan Mutteri sijaitsikin kauniilla paikalla kallioisella niemennokalla, josta aava merenselkä avautui lähes joka suuntaan, ja ainoa toinen näkyvä maankaistale oli Ruoholahti, joka sekin oli tuolloin aika avoin ja kaukana. Nyttemmin Mutteri on kiilautunut kerrostalojen ja nelikaistaisen tien väliin, ja näkymän Ruoholahdelle, joka sivumennen sanoen on täynnä hirmuista toimistotornitaloa, peittää valtaisa silta. Saisivatpa kartanonrouvat täällä slaagin. Onneksi heidän valtakuntansa on vielä voimissaan vain muutama kilometri Mutterista länteen, Espoossa.

Ajan hengen tuulahduksen voimallinen kosketuksen aalto siveli harmaantuvaa ohimotukkaa kuin puhuri kun avasin narahtavan puuoven - -

Olen pahoillani. Mutteri jotenkin houkuttaa minua takertumaan seikkoihin, jotka ovat ennen kaikkea historiallisia. Vaikka onhan kahvila kuitenkin kiinni nykyajassa. Hedelmäpelin tutut melodiat kantautuivat ovelle asti, jätskipakastin hurisi, 50-lukuinen Coca-cola-neonvalo oli tiskin taustalla ja - - okei okei. Ei paikka mikään varsinainen modernismin kehto ollut. Kaikki oli pientä, sympaattista ja juuri sopivalla tavalla ahdasta ollakseen kodikasta. Kahvila on tosiaan mutterin muotoinen, ja keskelle sijoitettua myyntitiskiä ympäröi puoliympyräinen asiakasalue. Joskus menneinä vuosikymmeninä suuret ikkunat ovat aukaisseet näkymää merelle ja rantakallioille, nyt siitä näki ohikiitävät Espoon bussit. Tiettävästi Lauttasaaressa ollaan ylpeitä tästä kahvilareliikistä, mutta minä en olisi, en tällä sijainnilla: Mutteri pitäisi nopsasti siirtää jonnekin aivan muualle tästä.

Silti, johtuen ehkä sunnuntaista tai paikan ylle laskeutuneesta ajan patinasta, sisätila oli rauhallinen. Liikenne hurahteli kuin meren aallot, ja menetin tiskin takana hymyilevälle neitokaiselle sydämeni, tällekin. Onko jossain joku toimisto, joka värvää mitä kauneimpia nuoria naisihmisiä kahviloiden palvelukseen? En minä tätä muuten käsitä. Hän oli vielä söpösti ujokin.

Niin tosiaan, kahvilakritiikkiä piti kirjoittamani. Peruskahvi, peruspullat, perushinnat, ei kai nämä nyt enää ketään kiinnosta. Eniten Mutterissa pidin tavasta, jolla mukit ja lautaset oli koostettu monennäköisistä ja -värisistä eri astiastoista sikin sokin, kasattu tiskille hajanaisiksi keoiksi ja siitä sai sitten asiakas valikoida omansa kuin kesämökillä konsanaan. Otin itse ison punaisen mukin, jonka reunasta oli useampikin pieni murtuma jo lohkeamaksi edennyt. Pidän kaikesta kulahtaneesta, ja vaikka Mutterin ilmapiiri oli pikemminkin ajaton kuin kulahtanut, nämä mukit kyllä sopivat paikkaan. Pinoamismetodilla olivat myös pullat ja muut herkut ympäri tiskiä niin, että tarjotin ei sopinut siihen millään inhimillisesti mielekkäällä tavalla. No mikäs, pidän siitä että kahvillakäynti tarjoaa haasteita. Pöytiin oli upotettu vanhoja Helsingin karttoja, joka pöytään eri vuodelta. Mainio idea, joka vähensi kiusallisten hiljaisuuksien ja nolojen keskustelunaloitusten määrän lähes olemattomiin. Kun saattoi vain tutkailla karttaa. Tosin innokkaimmin sitä tutki seurueemme juniori, joka syötyään pullansa halusi jatkaa matkaa seuraavaan kahvilaan. Mutta se on kokonaan toinen tarina jo sitten.

Scoreboard:

Herkut:
75/100
Iso muttei maailman tuorein pulla. Kahvia sai valitsemansa mukin koon mukaan, eli tapauksessani varsin runsaasti. Ruokaisammalla puolella olisi ollut tarjolla jos jonkinlaista voileipää. Mutta kun teki mieli pullaa, tämä puoli jäi testaamatta.

Atmosfääri: 87/100
Ajaton, miellyttävä sisätila. Radio soi hiljaisella jostain takahuoneesta, tarjoten lähinnä uutisia ja kevyttä iskelmää. Vanhan rokkarin näköinen mies pelasi aikansa hedelmäpeliä ja poistui. Liikenteen äänet vaimenivat kummasti näinkin ohuiden seinien läpi, mutta ankeista maisemista miinuspisteet. Meri ei juuri näkynyt, rantasijainnista huolimatta.

Kulkuyhteydet: 90/100
Jos on jossain päin Helsingin keskustaa, tänne pääsee nousemalla bussiin ja
jäämällä pois heti Lauttasaaren sillan jälkeen. Jos ei pidä busseista, voi odottaa vuoteen 2014 niin metrokin kulkee ihan kulmille. On siinä taas kartanonrouvilla siunailemista.



Ei kommentteja: