Beni Hasan, Elefantine, Giza, Siwa, Sillal

Sitä laskeskeli miekkonen eilisehtoonkorvilla rahojaan, välillä loi väsähtäneen katseen jääkaapin suuntaan, ja tyhjyydestä katse kimmahti kaikuna takaisin. Ei jaksaisi alkaa kokkaamaan, myöhä jo kolisteli kellonpieliä ja lähipuoti salpaisi uksensa. No, jos minä nyt uhraan kolikoitani pizzaan sitten, miekkonen tuumasi. Hän käppäili rusehtavassa valossa putiikkiin ja humalaisten haaliessa mallaslientä koreihinsa hän kaarteli pakastealtaalle. Olivat alennettuna tarjolla pakastekiekot siellä, minkä myhäillen miekkonen merkille pani.

Päädyin kassalle. Näön vuoksi ostin vielä kurkkua, leipää, muuta pientä ettei niin hävettäisi kun pizzaa iltamyöhällä kotiin kantaa, sentään raavas mies, tai lähinnä hintelä mutta mies kuitenkin. Maksoin, heitin ostokset kangaskassiini ja valo oli edelleen kertakaikkisen sairas kun kävelin kotiin paeten petokissojen murinaa, joka viimein eteisessä vatsaksi osoittautui. Napsautin uunin päälle ja läväytin pizzan kassista, missä vaiheessa vasta havaitsin napanneeni altaasta epähuomiossa salamipizzan.

Hetkisen siinä miekkonen tuumaili toimintatapojaan. Toisaalta hänen teki kovasti mieli pizzaa, ja näkökentän rajoja jo musta verho pyrki sulkemaan, eli siinä mielessä alkoi olla aika saada ravintoa sisuksiin. Mutta lihaa. Hän oli jo avaamassa roskista, sammuttamassa uunia. Vielä kuitenkin mietti. Päätti lopulta kirpaisun olevan kertahenkinen ja repäisi pizzan käärestään, missä vaiheessa jäisen kiekon ylle levitellyt salamiviipaleet räväyttivät keittiöön typerryttävän metvurstinlöyhkänsä ja mies alkoi tosissaan voida pahoin. Syvähengitellen tahdonvoimaa sisäänsä hän tarttui lihanpaloihin ja viskoi ne roskikseen. Ei sitä ihan teerenpoikia olla, hän mietti ja hillosipulein peitti näin kovin autioksi käyneen pizzansa pintaa. Ketsupoi myös hivenen, ja ei kun uuniin. Siellä sitten muhi eines, ja asuntoon levitti lihan hajua, mikä oli omiaan tappamaan ruokahalun.

Kun munakello maukaisi, avasin luukun. Näköaistilla havaittavaa lihaa ei ollut jäljellä, mutta se haju, se haju. Jossain tuon sulaneen juuston ja taikinapohjan välissä oli edelleen eläimenpaloja, mutta koska jo talvella olin itseni karaissut nauttimalla pari siivua mureaa porokassleria, totesin etten kai tähän henkeäni heitä, ja loppujen lopuksi haju olikin pahinta; hillosipulikuorrutukseni kätki oikeastaan kaikki muut maut niin tehokkaasti että pizza sinällään menetti merkityksensä ja olisin yhtä hyvin voinut syödä niitä hillosipuleita yksikseen. Nautin iltapalantapaiseni kahvin kanssa, ja sopivathan ne toisilleen kuin hillo. Ei se pahaa ollut. Vasta viitisen tuntia myöhemmin aloin rajusti oksentaa.