Palöhazard

Jos satuit perjantai-iltapäivänä Espoon Ikean noutovarastossa näkemään pitkähiuksisen ohimoilta kaljuuntuvan miehen hurjastelemassa työntökärryllä (niillä kun ottaa ensin kunnon vauhdin ja sitten hyppää itse kyytiin pääsee pitkälle ja lujaa!), niin älä enää kärsi näystä: minä se vain. Emme kyenneet odottamaan kesäkuuhun, jolloin kyseisen ketjun laitos avataan meidänkin nurkilla, vaan teimme keväisen perhematkan tuohon paljon, hm, mainittuun Ikeeseen.

En ollut ennen käynyt Ikeassa, joten odotin suurta. Ja mitä vielä sittenkin, kokemus oli melkoinen antikliimaksi. Söimme lounastakin siellä, ja se oli kyllä aika hyvää ja halpaa, että sikäli kokemus oli toki plussan puolella; vain firman toimintaperiaate sai sappeni kiehumaan. Että huonekalut pitää noutaa itse sadan kilon laatikoissa, raahata kärryyn (millä kohdin viilsin sormeeni haavan) ja sitten väistellä muiden hiki päässä rehkivien asiakkaiden kärryjä matkalla kohti kassaa ja kuljetustiskiä, jossa vetelän näköinen henkilökunta odottelee että huonekalut nostetaan heidän syliinsä ja pois. Prkele. Ruotsalaiset eivät ilmeisesti tykkää palvelusta.

Mutta se ruoka oli tosiaan hyvää. Ja juustokakku kahvin kanssa.

Lapsella oli myös tilaa juosta, mistä seurasi että myös iskä juoksi aikamoista ravia ympäri "huonekalunäyttelyä", miksi Ikeassa kutsutaan sitä tilaa, jossa huonekalut ovat esillä. Olin siihen pettynyt siinä mielessä, että siellä ei tuoksunut puu ja lapsuus kuten oikeissa huonekaluliikkeissä. Kehän mallisesta asettelusta kuitenkin plussaa. Sai juosta ympäri ja ympäri.

Päivän päätteeksi muut jäivät yöksi Espooseen, minä matkustin pummilla Leppävaarasta rautatieasemalle, eikä aikaakaan kun Kupittaan valot jo sirisivät silmäluomieni lävitse, pakastepizzaa kaupasta kyytiin ja kuin kunnon poikamies ainakin minä perjantai-iltani päätteeksi pesin pyykkiä ja tiskasin.

Taskusta löysin tänään Ikea-kynän.