Myönnänhän toki että bloggaus on vuoden 2007 loppupuolella ollessamme jo niin totaalisen out että hävettää. Ja myönnänhän senkin että meikäläinen hengaa nykyisin vain Facebookissa klikkailen hauskoja kyselyitä ja lähetellen kavereille söpöjä lahjoja. Koska sisällöttömyys on tulevaisuutta. (ja mulla on jo 13 frendiä!)
Muuuutta voi kai niitä sananiveliään vaihteeksi täälläkin venytellä, tai yrittää, kalpeaa varjoahan tämä enää, vuosi 2005 oli Silmänkääntövankilan paras vuosi, minkä jälkeen on menty alamäkeä vinhasti voi kempeleen kempele...
Pienyhteisömme on siirtänyt itsensä myös uuteen paikkaan, ja aiemman pusikon sijasta näen nyt ikkunastani parkkipaikkaa, tien ja kerrostaloja. Ja avaraa taivasta, mikä kyllä on parannusta edelliseen. On muuten ihan erillinen huonekin missä istua ja kirjoittaa. Nannaa. Kiitos muuten muutossa apuna olleille. Ensimmäisen kerran sitten kesän 2001 asun nyt talossa jossa on hissi. Helpotti pesukoneen kanssa.
Isänpäivä. Kun kalenteriin on joskus päätetty merkitä päivälle jokin teema, koko kansakunta käyttäytyy teeman mukaisesti. Valitaan "vuoden isää" ja sen sellaista, myydään paljon huonoja kirjoja ja tohveleita. Kun niin nyt vaan pitää tehdä. Mutta entä sen merkitys että päivämäärät ovat seurausta ihmisen tarpeesta jaotella vuodenaikojen vaihtuminen osiin, ja vuodenajat vaihtuvat vain koska pallomme kiertää tähteään tietyn radan mukaan? Kuuluuko tähän kokonaisuuteen isänpäivä? Ei minunkaan mielestäni. Ei tällä ole merkitystä. Minä olen viettänyt ensimmäistäni, isänä siis. Käytiin kävelyllä ja pantiin merkille että äitienpäivänä peipposet laulavat ja valkovuokot kukkivat. Nyt on luonto kuolleimmillaan ja räntää tulee vaakasuoraan. Onneksi en saanut sotakirjaa, toisaalta olisin todennäköisesti pitänyt lahjasta jos se olisi annettu vitsinä tarkoituksena ironisoida tyypillistä isänpäiväkäytöstä. Minä olen juuri sellainen rasittava.
4 kommenttia:
Niin että hyvää isänpäivää! Mutta luulen, että kaikista eniten hyvä idea on hukkunut kaupallisen helvetin loputtomasti luoskuttavaan suuaukkoon ja kadonnut tavaratukkeisesta, mainospaperien kuivettamasta kurkusta alas pyörteilevään helvettiin nimeltä ihmisen ahneus! Niin ja toisten miellyttäminen ja rakkauden hakeminen materiaalisilla vempeileillä - ulottuvuuteen. Karua, karua! Siksi vein pappalle kukan! *mutisee* Että sen verran minäkin siihen halpaan lankesin. Halaushan se on paras lahja.
minä oon todennut, että enhän minä HALUA että kaikki saavat tietää, keitä minä tunnen ja mitä kautta. täten olen jopa pyytänyt ihmisiä olemaan huolimatta minua Facebook-kaveriksi. ahdistaa sellainen, että pitäisi tehdä listoja kavereista. "verkostoitua", niin kuin sitä voisi tehdä vain verkossa.
kaikkein hienointa on tuntea hienoja ihmisiä, tavata heitä silloin tällöin, eikä koskaa ajatella, miksi tuntee juuri heitä ja mille sijalle ystävälistassani he asettuisivatkaan. ja olisivatko he virtuaalisen kukan tarpeessa, kenties.
Aww crap! Minullekin tuli eräältä ystävältäni facebook pyyntö, että liitypäs! Lankesin loveen! Iik
Facebook vie lopulta jokaisen. Pikkuhiljaa se korvaa todellisen elämän. Aivotoimintamme hiipuu, jää vain ystävälistat, alati kasvavat.
Lähetä kommentti