3.10.04

Mä mistä alkaisin, eli "Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on tukenut tätä krapulaa"

Kirjamessuviikonloppumme vastasi odotuksia, seminaari lauantaiaamuna veti yleisöä ja eteni juohevasti, apurahoin oli illaksi saatu järjestettyä meidän mittapuullamme isonpuoleiset pirskeet. Ihmiset olivat riehakkaan onnellisia ja estottoman iloluontoisia. Tamperelaiset vieraatkin tuntuivat sopeutuvan joukkoon; mutta kukapa nyt iloiseen kirjallisuudenopiskelijaseurueeseen ei sopeutuisi. Me viimeiseksi jääneet (kaikkein viimeisin oli Uguksen nahkatakki, joka pääsi paikalta pois vasta sunnuntaina päivällä) punnitsimme vaihtoehtojamme juuri sen verran kuin oli sopivaa ettei näyttäisi siltä että olimme kaikki ihan ennakkoon suunnitellusti syöksymässä sinne karaokekellariin Hämeenkadulla. Siellä loppuilta vierähtikin. Olenko huolestuttava jos havainnoin että siellä oli oma hillittömän rentouttava ilmapiirinsä? Emme me mitään teinejä enää ole, mutta silti pöytämme keski-ikä oli paikan ylivoimaisesti nuorin. Vokalisoinnit seurasivat toisiaan, suomi-iskelmän helmet ja muut ikivihreät, aina jumaloimani Besame mucho jäi erityisesti mieleen, niin nerokkaan toimiva kappale etteivät edes karaoketulkinnat onnistu sen tenhoa vesittämään. Wannabe-oopperattaren korkean c:n versioinnit sellaisista kappaleista kuin People who need people ja Memories saivat baarin kävijät peittämään korvansa mutta häntä ei näyttänyt haittaavan, ja kiitos kaikille siitä.

Vaan ei sille mitään voi, kyllä tuo ilta jäi aivan erityisesti mieleen siitä, että saivat penteleet Uguksen panemaan noiden luomuesitysten tahdissa jalalla koreasti, tosin minun tapauksessani lienee kyseessä lähinnä pohjoiskorea, sillä siitä todella on kymmenen ja puoli vuotta kun olen viimeksi julkisesti tanssiaskeleitani esittänyt (terveisiä vaan vanhaintansseissa mukana olleille). Asia vaivasi minua koko illan täyttäen ajatusteni pintakerroksen minulle tyypillisellä kauhun ja riemun sekaisella epäuskolla. "Mitä oikein teen?" huusivat hillitymmän ulkokuoreni ylläpitoon jo vuosikaudet keskittyneet kontrollitaipumukset, kun taas jossain syvällä sisällä hentoinen lapsenääni pyysi lisää. Kiitos Saaralle, joka ei luovuttanut vaan kun Volgavolgarakkausvaikuolema paukahti käyntiin puolipakotti Uguksen tanssilattialle muiden sekaan. Tunteja myöhemmin pyörähdin UBooksin kanssa illan viimeisen hitaan: Let's stay together. Askeleeni oli siihen mennessä varmistunut, vaikka en mitään tietenkään vielä osannutkaan. Ehkä joskus myöhemmin, tosin en kristallipallossani ihan lähiaikoina vastaavaa tilaisuutta näekään vaikka sen pintaa kuinka koputtelisin. Tiivis ydin valahti luokseni jatkoille, mutta aamuviideltä se johti siihen että kaikki vain nukahtivat. Onneksi oli patja, säkkituoli ja sohva.

Tänään olen juonut kolaa ja syönyt pizzaa. Piti tosiaan niitä luovan kirjoittamisen huomenna palautettavia kirjoitusharjoituksia tämä sunnuntai työstää, mutta ehtii ne huomenna aamullakin.

Sanokaa että ehtii.


Ei kommentteja: