27.5.15

X-Files 1.17: Miracle Man

Toivon uudelleenkatselumaratonilta paljon lisää sellaisia yllättäjiä kuin Miracle Man. Teaserin perusteella olin varautunut näkemään jälleen kohtuullisen tyhjänpäiväisen täytejakson - joka ikinen jenkkisarjahan jossain vaiheessa päättää piipahtaa karismaattisten evankelistojen ja niinsanottujen ihmeparantajien maailmassa, ja X-Filesin ympyröihinhän tuo aihepiiri sopii mitä parhaiten. Mutta kuviot ovat nyt hieman normeista poikkeavat. Ihmeitä on ilmeisesti todella tapahtunut - mutta ihmisiä on myös alkanut kuolla. Parantamisista vastaava nuori mies on itseruoskinnan ja syyllisyydentunnon piinaama ja seurakunnan pääjehun harmiksi kuluttaa aikansa enemmän baarissa turpaan saaden kuin sananjulistusteltassa. Eikä auta että seurakunnan kotipitäjän sheriffi (roolisuorituksen hoitaa oivallisesti kotiin maailman eniten 80- ja 90-luvuilla sheriffejä esittänyt R. D. Call) on vankkumaton halussaan osoittaa koko kuvio kuplaksi.

Henkilöhahmot nostavat tämän jakson toistaiseksi sarjan parhaimmistoon. Yksikään monista vierailevista henkilöistä ei ole yksiulotteinen eikä kliseinen; pastorin "luottomiehenä" toimiva mustapukuinen Roy Orbison -hahmo on visuaalisestikin mahtava - kuin suoraan jostain Lynchin leffasta. Sheriffistä pidin myös. Katsoja ei koko jakson aikana pääse perille onko hän todella hyvällä asialla vai vain oman kaunansa ajama, ja ylikarismaattisen miljonääripastorin roolisuorituskin on totaalisen uskottava. Kadehdittavan taidokkaasti tasapainotettu käsikirjoitus jätti myös tilaa muutamalle Mulderin ja Scullyn väliselle keskustelulle jotka olivat muutakin kuin juonenkuljetusta, ja mitä juoneen tulee: viime hetkille asti oli kasattu yllätyskäänteitä, melkoisen julmiakin. Huumorikin oli mustaa: Scully ei aikaillut suorittaessaan perähikiän fasilititeeteissa täysimittaisen ruumiinavauksen pahoinvoivan Mulderin joutuessa seuraamaan vieressä. Ei tästä voinut olla pitämättä. Missään nimessä Miracle Man ei lukeudu X-Filesin ikimuistettaviin klassikkojaksoihin, mutta paljon keskimääräistä kertajuonta parempi tapaus kuitenkin oli kyseessä. Ainakin näin ykköskauden perspektiivistä nähtynä.


25.5.15

X-Files 1.16: E.B.E.

Kuten jo aiemminkin epäilin, on mahdollista että tällä uusintakatselulla nautin X-Filesin "mytologia"-jaksoista paljon enemmän kuin silloin joskus. Ainakin tämä, jota voi useammassakin mielessä pitää kyseisen kerrontalinjan alkuna, oli vallan nautinnollinen kokemus. Useammassa sikäli, että E.B.E. (extraterrestrial biological entity) tuo esiin muutamia näiden jaksojen tavaramerkkejä: ensinnäkin paranoian. Sitä on toki tähänkin mennessä sarjassa esiintynyt, mutta jokseenkin nuijalla lyöden, ehkä vähän päälleliimatustikin... Nyt ollaan epätiedon ja valheen verkossa, joka muistutti ensi kerran sitä X-Filesia, joka vielä vuosien ja useiden tuotantokausien jälkeenkin muhi ja velloi omissa kieroissa juonikuvioissaan. Ja sitten Lone Gunmen -kolmikko. En tosiaan muistanut, että he olisivat ilmestyneet kuvioihin jo ykköskaudella; sinällään harmiton kolmikko, mutta kuten jo sanottu: heitä käytettiin liikaa. Oman spinoff-sarjankin myöhemmin saivat, mutta sitä en ole nähnyt jakson jaksoa enkä haluakaan.

Mulderin ja Deep Throatin luottamussuhde saa myös pahanlaatuisen särön, kun selviää että mies on täysin kykenevä syöttämään myös pajunköyttä totuuden seassa. Ja tämähän vain lisää paranoiaa: mihin voi uskoa, kun "tahot" ovat valmiita näkemään jopa julmetunmoista vaivaa väärentääkseen ufokuvia ja lavastaakseen rekan peräkonttiin humanoidikuljetuksen, jota agenttimme seuraavat kuin puput porkkanaa halki mantereen. Viihdyttävää siis, mutta en silti ainakaan vielä uskalla sanoa tämän olevan X-Files parhaimmillaan. Edelleen muistelen suurella lämmöllä joitakin oivaltavan kummallisia "done in one" -jaksoja myöhemmiltä kausilta. Mutta voihan olla että mielipiteeni on totaalisesti muuttunut kun sinne asti pääsen.

Pari satunnaishuomiota: lause "The truth is out there" lausutaan ensimmäisen kerran ääneen, ja sen sanookin Scully. Ha! Pidin myös agenttien työhuoneen ulkoasusta; on kai se ennenkin nähty kunnolla, mutta tällä kertaa huomasin kiinnittäväni siihen huomiota. Nahkatuolit, hyvin vanhanaikaiset arkistokaapit, lasinen väliseinä. Sehän oli kuin yksityisetsivän työhuone 50-luvun dekkarileffasta. Niin kornia ja niin viehättävää.


23.5.15

X-Files 1.15: Young at Heart

Olen tosiaan edennyt X-Filesissa jo näin nopeasti jaksoihin, joista ei oikeastaan ole muistikuvia - olen siis nähnyt nämä rapiat parikymmentä vuotta sitten enkä kertaakaan sen jälkeen. Se tuo uudelleenkatsomiseen mukavan yllätyselementin, joka sellaisissa jaksoissa kuin tämä tai edeltävä Lazarus on kyllä ihan omiaan. Mutta täytyy sanoa, että näiden jaksojen sijoittaminen ykköskauden tähän kohtaa peräkkäin on ollut omituinen päätös. Kummassakin juonen peruskuviona on lukuisia murhia tehneen pankkiryöstäjän paluu kuoleman rajan takaa, eri metodein toki mutta kuitenkin. Lisäksi tässä jaksossa henkenä menettää Mulderin entinen FBI-esimies / ystävä, kun Lazaruksessa laitettiin kylmäksi Scullyn entinen FBI-kouluttaja / poikaystävä. Yhtymäkohtana jaksoon Beyond the Sea on myös Mulderin aikoinaan telkien taakse saattama sadistinen rikollinen. Fox on ollut tehokas nuori agentti; vasta 34-vuotiaaksi kun jossain kauden alkupään jaksossa kuitenkin mainittiin.

Mutta jotten antaisi Young at Heartista negatiivista kuvaa, on sanottava, että jakson parissa viihtyi mukavasti. Visuaalinen ote oli taas hyvä, varsinkin loppukohtaus räiskyvän punaisilla matoilla vuoratussa konserttisalissa oli hieno. Ja se musiikki, musiikki... Parasta tähän mennessä. Ei voi mitään, jostain syystä Mark Snown score on se asia, johon huomaan nyt takertuvani. Kohtaus, jossa Mulder poistuu sateisessa harmaudessa juniorijalkapalloilijoiden kentänlaidalta nousee jonnekin pilviin sen dynaamisen pianomelodian myötä, joka tuo mieleen Kubrickin Eyes Wide Shutissa tyrmäävän hienosti käytetyn Ligetin sävellyksen. Ja entäpä kun Scullyn kotona (taas vaihteeksi) hiippailee murhamies? Manaaja ja muut klassiset kauhuleffat tulevat mieleen, tai miksei vaikka Carmina Burana - on painostavaa kuoroa, ambient-huminaa, melkein dissonanttia pianoa - herranjestas, pelkästään tästä jaksosta saisi soundtrack-levyn! (Babylon 5 muuten aikanaan arvosti Chris Franken sävellystyön niin korkealle, että useammastakin yksittäisestä jaksosta julkaistiin soundtrack-levy... en tiedä onko mikään muu sarja koskaan tehnyt vastaavaa)

Mutta niin. Ykköskauttakin vielä jäljellä, ja päähenkilöiden menneisyyttä pistetään ruumishuonelle rivakkaa vauhtia. Hieman kliseistä kenties, mutta jostainhan sitä draamaa on revittävä. Oli tämä kyllä ihan hyvä jakso taas, vaikka omituisen innolla kierrättikin jo tähän mennessä tuttuja kuvioita.


17.5.15

X-Files 1.14: Lazarus

Hm. Olemme selvästi ajautuneet jonkinlaiseen tuotantokauden puolivälin suvantokohtaan - toki tämä oli parempi jakso kuin Gender Bender, mutta jollain tavalla silti... Vieras? Oli outoa nähdä näin paljon FBI:n henkilökuntaa, yhtäkkiä agentit ovat ihan toimivassa poliisityötä tekevässä yhteisössä sen sijaan että vaeltaisivat kahdestaan ympäri maata kummallisuuksien perässä. Oli myös outoa nähdä Scully jonkun toisen partnerina. Ylipäätään tämä jakso oli taas lähempänä jotain muuta kuin sitä X-Filesia jota lämmöllä muistelen, ja ehkä se on Lazaruksen suurin ongelma. Sinälläänhän tämä on ihan laadukas jakso, jos nyt unohdetaan ne pari seikkaa, että 1) kuten jo Beyond the Sean yhteydessä mainitsin, yliluonnollisuudet alkavat noin vain tapahtua päähenkilöille, Scullylle nimenomaan vielä tälläkin kertaa, mikä on sarjan alkuasetelma huomioon ottaen jotenkin laiskaa käsikirjoittamista, ja 2) kolme jaksoa Mulderin ex-tyttöystävän jälkeen me tapaamme Scullyn ex-poikaystävän, joka on tietenkin juuri se FBI:n agentti, jonka partnerina Dana on jakson teaserissä kytiksellä nappaamassa pitkän linjan pankkikeikkakaksikkoa.

Mutta niin. Aluksi suhtauduin koko kuvioon vähän väsyneenä. Ex-miekkonen kuolee, palaa henkiin, mutta onko hän oikeasti oma itsensä enää, plaaplaa... Ideasta on kuitenkin saatu aikaan muutamia hyviä kohtauksia (tosin parin pienen visuaalisen jutun poisjättämisellä olisi jäänyt täysin auki, onko kuollut pankkiryöstäjä todella palannut häntä jahdanneen agentin ruumiiseen vai onko agentti vain psykoosissa, mikä olisi ollut ratkaisuna parempi), ja tarina on loppujen lopuksi melko brutaali ennen kaikkea henkisesti: Scully ehtii olla kidnapattuna, nähdä ex-miesystävänsä kuolevan peräti kahdesti, alussa hän tappaa pankkiryöstäjän kylmän rauhallisesti (ja tähän traumatisoivaan kokemukseen olisi "modernimpi" poliisisarja jäänyt pitkäksi aikaa) ja kaiken kaikkiaan tunteet ovat aika vereslihalla myös pahispuolella. Mulder on tehokas koordinaattori ja käskyttää kollegoitaan ihmisjahtiin kuin ei olisi muuta koskaan tehnytkään. Ihan jees siis. Mutta joko pian päästäisiin taas ihan aidosti outoihin juttuihin?


15.5.15

Joidenkin tavoin

Jokin aika sitten, olisiko siitä kolme vuotta, olin vähällä lähteä spontaanisti kaverin pyynnöstä seuraksi Tallinnaan. Se sitten kaatui siihen, kun kysyttiin oliko passini voimassa - niin siis mikä? En omista passia, en ole koskaan omistanut, lapsenakaan. Hetken mietin olisinko silloin hankkinut, mutta toisaalta turhaa olisi ollut, koska eipä ole Tallinnaankaan kutsu käynyt toiste. Minulle passi on jotenkin vieras esine. Kun tyttärelleni sellainen hankittiin äitinsä kanssa tehtyä Kanarian matkaa varten pari vuotta sitten, pidin vissiin ensimmäistä kertaa kädessäni passia. Se oli mitä eksoottisin kokemus. Nykyään sellaisen saa kuulemma ärrältä. Ehkä vielä jonain päivänä kiskalla poiketessa napsaisen mukaani.

Tätä ajattelin eilen, kun töissä puhuttiin viisaudenhampaista. Jos ei ole koskaan ollut passia, niin ei ole viisaudenhampaitakaan (älkää etsikö mitään temaattista yhteyttä näiden asioiden välillä). Huojentuneen kateellisena olen kuunnellut melkein kaikkien tarinoita, kuin armeijakertomuksia konsanaan, siitä verenvuodatuksesta ja luunmurskasta, jota kaikki ovat kärsineet hammaslääkärin tuoliin kahlittuna. Minä en. Hampaani ovat vain sitä tavallista saappaantyhmää sorttia jokainen, tai sitten ne viisaat ovat kasvaneet sisäänpäin ja etenevät tätä nykyä jossain hypotalamuksen tienoilla. En pitäisi tätä mahdottomana.

Ja tästä hammaskeskustelusta sitten sikisi tämä kirjoitus: asioita joita minulla ei ole koskaan ollut. Mietin mikä olisi kolmas. Akvaario? No ei ole, mutta... Piilolinssit? Yritin kerran. Tosin sitten tajusin että niin, kihlasormusta ei ole koskaan ollut. Sen verran kyynikoksi olen viime vuosina muuttunut, ettei varmasti ikinä tule olemaankaan. Parisuhteet elävät ja kuolevat; turha kai niitä on koruilla yrittää kaunistaa. Ihminen elää vain kerran, mitä vähemmän katkeruuden kanssa sen elämänsä selvittää, sen parempi. Ylipäätään en ole kovin korullinen ihminen. Omistan yhden: Lanzaroten maskottina toimivan hiilihankoa heiluttava pirulaisen kaulakoruna. Käytän sitä ehkä keskimäärin kerran vuodessa, aina tilanteissa joita jännitän. Siitä on amuletti muodostunut. Ensi tiistaina pistän sen taas kaulaan.


13.5.15

X-Files 1.13: Gender Bender

Verrattuna jenkkisarjoihin on brittiläisessä tv-tuotannossa yksi ylivertainen seikka: jaksoja on vähemmän per tuotantokausi, ja siten tämänkaltaiset täytejaksot voi surutta jättää tekemättä. Kesti jonkin aikaa ennen kuin muistin edes nähneeni tätä aiemmin, mutta loppupuolella sentään oli tuttuakin tavaraa. Ei tämä silti oikein toiminut. Kliseinen mutta jonkin verran potentiaalia sisältävä alkuasetelma: kovasti Amisheja muistuttava eristäytynyt uskonlahko, jonka pariin agentit ajautuvat kummallisia murhia tutkiessaan. Vähemmän olisi nyt ollut paljon enemmän, mutta sille tielle ei mennä, vaan antagonistit ovat ikuisesti eläviä 1800-luvun kristinuskon jäykkäniskaisuutta korostavia erakkoja, jotka pitävät orgaanisen näköisessä luolassaan cthulhahtavia rituaaleja, vaihtavat sukupuoltaan, huumaavat kenet tahansa erittämällä feromoneja ja lopuksi vielä katoavat jättäen peltoon viljaympyrän. Nyt joku tolkku.

Hyviä puolia löytyi. Visuaalisesti jakso on taas ihan timanttia: pidin erityisesti kohtauksesta, jossa Mulder & Scully saapuvat kävellen lahkon maatilalle. Sataa, taivas on vaaleanharmaa, maa litisee; melkein tunsin märän heinän ja savisen pellon tuoksun. Musiikkikin oli taas kerran uskomattoman hienoa. Huomaan odottavani millaisiin sfääreihin Mark Snow vielä entää, hänhän taisi pysyä sarjan score-säveltäjänä kaikkien yhdeksän kauden ajan. Uskoisin että jo tämän ykköskauden musiikki poikkesi todella radikaalisti aikakautensa tv-sarjojen tavanomaisesta taustahötöstä. Twin Peaks nyt tietty poislukien, mutta sehän oli X-Filesin alkaessa jo elinkaarensa elänyt.

No myönnetään. Koko päivälliskohtaus, jossa agentit yrittävät onkia tietoja uskonlahkolta näiden öljylamppujen valaisemassa ruokasalissa, jossa ruokarukoillaan ja ollaan outoja, oli hyvä. Se olisi ansainnut järjellisemmän jakson ympärilleen. Ai niin ja ehdin jo innostua että Alex Krycek tekee ensiesiintymisensä sarjassa näin varhain, mutta sehän olikin vain Nicholas Lea kertaluontoisessa pikkuroolissa. Pöh.


12.5.15

X-Files 1.12: Beyond the Sea

Huomaan, että vuoden 2006 uusintakierrokseni ei ole edennyt kovin pitkälle - tätäkään jaksoa en muista nähneeni sitten sarjan alkuperäisesityksen. Silti yksi kohtaus tästä on jäänyt elävästi mieleen: Scullyn näky isästään istumassa öisen olohuoneen nojatuolissa, äänettä puhuen. Arkipäiväisyydessään pysäyttävä näky, kaamea. Ja tosiaan tähän ollaan jo tultu; yliluonnollisuuksia ei enää haeta aasinsiltojen kautta, ne ikään kuin vain tapahtuvat päähenkilöille. Varsinainen juoni on kuitenkin muualla, kaksi nuorta on kidnapattu ja Mulder & Scully yrittävät selvittää heidän olinpaikkansa ennen ilmeisen väistämätöntä murhaa. Yksi henkilö tuntuu tietävän jotain, mutta valitettavasti hän on Mulderin aikoinaan kuolemanselliin toimittama hullu - ja kukapa hulluja esittäisi paremmin kuin Brad Dourif, joka muistetaan kymmenistä eksentrikkorooleistaan, allekirjoittanut ennen kaikkea Babylon 5:stä, jossa hän esitti melkein häkellyttävän samankaltaista roolia pari vuotta myöhemmin. Roolisuoritus on tosiaan vahva, ja loppujen lopuksi jaksosta tekee onnistuneen, ettei hahmon väitetty psyykkinen kanavointi lopulta kallistu puoleen tai toiseen. Hän voi näytellä, kuten Mulder uskoo, tai -

Niin tosiaan, tämä jakso tekee sen, mikä kai ennemmin tai myöhemmin oli odotettavissa, ja kääntää agenttien asetelmat päälaelleen. Läheisensä menettänyt Scully haluaa uskoa mahdollisiin viesteihin tuonpuoleisesta, murhaajan ja tämän metodit ennestään tunteva Mulder on skeptikko. Ratkaisu on ilmeinen, mutta toimiva, ja mikäs on toimiessa kun aiemminkin kehumani käsikirjoittakaksikko Morgan & Wong on taas asialla. Ja Scullyn isääkin esittää Twin Peaksistä tuttu Don Davis. Laatutavaraa alusta loppuun.


4.5.15

X-Files 1.11: Fire

Mulderin ex-tyttöystävä, joka sattuu olemaan Scotland Yardin tutkija, ilmestyy hämmentävän murhapolttotapausten sarjan kera kuvioihin. Jokseenkin outoa alkuasetelmaa seuraa jokseenkin outo jakso, joka oli toisaalta viihdytävä - poikkeuksellisen hyviä ja brutaaleja pyroteknisia efektejä ja Mark Sheppardin vaikuttava roolisuoritus pääpahiksena - mutta toisaalta myös jotenkin kömpelö. Tarina oli selvästi suoraviivaisempi kuin edellisjakson moniaalle poukahteleva juonikimppu, mutta eteni silti jotenkin kompastellen. Vai oliko minulla vain katsojana huono päivä? Hyviä kohtauksia mutta ilman motiivia: pyrokineettinen Cecil L'Ively on kiehtova hahmo, mutta miksi hän on mitä on? Miksi varastettu identiteetti? Mikä on murhien motiivi? Mikään ei selviä, koko juttu jää vieläpä Squeezen mieleen tuovan lopun myötä auki, mutta tämä loistava mielipuoli ei kuitenkaan enää uudestaan sarjassa esiinny, mikä on kyllä harmi.

Sen sentään saamme tietää, että Mulder on lapsesta asti pelännyt kuollakseen tulta. Ööh, okei? Palataankohan tähän asiaan enää koskaan? (veikkailen että ei) Ja jos Mulder on niin viehättynyt ex-heilastaan, olisi kai ollut toivottavaa, että hahmojen välillä olisi kipinöinyt edes jonkin sortin kemia... Ehkä juuri tämä salaperäinen Phoebe jätti minut katsojana kylmäksi, ja siten haittasi keskittymistä pääasiaan. Tarvittiinko häntä? En usko, etenkään, koska IMDB kertoo, ettei tämäkään henkilö enää toistamiseen sarjassa piipahda. Yritin etsiä jonkinlaista vertausta Mulderin nuoruuden lemmenliekkien ja konkreettisen tulen leiskuntaan, mutta en minä nyt oikein...

Toisaalta oikeuttihan Phoebe Green sentään tämän Scullyn ikimuistoisen comebackin:

"I was merely extending her a professional courtesy."
"Oh is that what you were extending?"

Meinasi kahvit lentää ruudulle.