Tuottamalla yksiköitä Aloysius Senjanen oli saanut aikaan yhdessä päivässä enemmän kuin kahdessa edellisessä, ja hän oli tyytyväinen kissa kermalautasen äärellä jo ennen iltapäivän kahvihetken puoliaikaa. Hän ei ollut ennen tajunnut miten helppoa oli kaiken moninkertaistaminen. Kuin nopat pelilaudalle putosivat hänen tavoitteensa yhden lyhyen aamupuuron ääressä sattuneen oivalluksen jälkeen, ja aina ne kierähtivät näyttämään suotuisia tuloksia. Aloysius Senjanen leijaili taivaalle kevyesti kuin hiiri huuhkajan nokassa. Hän tiesi ettei nousu voinut jatkua pitkään, ja sen tietämällä hän oli poikkeuksellinen kapitalisti. Aloysius Senjanen ei uskonut kuormitukseen, vaikka uskoikin tuottamiseen. Kaikkeen pystyi, muttei aina. Se oli Aloysius Senjasen perimmäinen totuus, isovaarilta rippijuhlien jälkimainingeissa opittu. Ohuen yläpilven korkeudelta hän näki kotikaupunkinsa säälittävyyden ja itki tuskansa alas sateena, joka tehtaanpiippujen savusta muuttui mustaksi ja sai autonomistajat kiroamaan niin että kirkon saarnatuolista putosi taas yksi naula. "Totuus", Aloysius Senjanen karjaisi sielunsa viemärhormeista, "se on sittenkin jotain aivan muuta kuin tämä!"
Ja hän palasi maan pinnalle, tuotantoyksikköhuoneeseensa, pöytänsä ääreen, puolipöhöttyneen ruumiinsa sisään. Hikimustikat hänen ohimoillaan sykkivät kuin sammakon kaula, ja hän poistui miestenhuoneen ovesta kadulle ja kotiinsa. Vaimo oli laittanut aterian. "Meillä on hienoja vieraita", vaimo sanoi, kuten olikin. Pankinjohtajaystävä oli käymässä kolmen ruskettuneen serkkunsa kanssa, ja he puhuivat golfista, osakkeista ja herneistä kuin vanhat tekijät. Aloysius Senjanen tunsi olonsa huonoksi. Tuotantoyksikön ikkunan takana piikikkäästi illasta aamuun pistelevät neonvalotekstit välkkyivät hänen verkkokalvoillaan, vaikkeivät komean kodin ruokasaliin asti tietenkään näkyneet. Vaimo oli valinnut ateriamusiikiksi cembalosonetteja. Puhetta leikkasivat aterimien riipaisut posliinilautasiin.
Kello 19.45 Aloysius Senjanen nousi pöydästä
18.3.05
17.3.05
Vinkeä Nielimö
Valkosolut puskevat tällä hetkellä työtä vuorotta. Tunnen alkavan kurkkukivun mahdollisuutta (mikä voi tietenkin johtua siitä, että neuloin pääni paikalleen viime yönä karhunlangalla ja ruosteisella neulalla) ja lihaksia ikäänkuin melkein särkisi. Taistelkaa, soluparat! Immuniteettijärjestelmäni on kovilla mutten luovuta. Viimeisimmästä flunssasta on pitkälti toista vuotta, enkä aio nollata tilannetta nyt. Juon Finrexiniä ja lusikoin auringonhattu-uutetta. Aamun vitamiineja tupla-annos. Heilun edelleen sillä rajalla. En ole sairaana, mutta mahdollisuudet sellaiseksi tulla ovat kiusallisen suuret.
Olen tätä päivää odottanut. Kokosin itseni kuluneiden kahden viikon aikana paloista ja aloin totutella uudenlaiseen olemiseen jatkossa. Vielä on hieman kömpelö olo vaan eiköhän se tästä.
"Harrastan onomatopoetiikkaa ja lemmikkinä minulla on nelimastodontti", mies sanoi aamiaispöydässä.
"Mitä sinä nyt?" vaimo tuuskahti. "Oletkos höpöttämättä!"
...eikä minulla asiasta tämän enempää sanottavaa olekaan. Vastako siitä on kaksi viikkoa kun Jutan tapasin ja vietimme kummallisen bussimatkan rautatieasemalta pois? Tuntuu pidemmältä. On kuin aika olisi raahautunut ja kerrannut itseään monistaen tunteja saman hetken jatkuvaksi ketjuksi. Se on piinallinen ilmiö, mutta kun taas viikonlopun yhdessä vietämme, se tietenkin loistaa poissaolollaan. Vaikuttaisin nokkelammalta sanailijalta nyt ellen kirjoittaisi täsmälleen samasta aiheesta mistä Suurlähettiläiden imelyyshitti vuosia sitten kertoi. Itkettäisi, ellei näin kovin hävettäisi.
Olen tätä päivää odottanut. Kokosin itseni kuluneiden kahden viikon aikana paloista ja aloin totutella uudenlaiseen olemiseen jatkossa. Vielä on hieman kömpelö olo vaan eiköhän se tästä.
"Harrastan onomatopoetiikkaa ja lemmikkinä minulla on nelimastodontti", mies sanoi aamiaispöydässä.
"Mitä sinä nyt?" vaimo tuuskahti. "Oletkos höpöttämättä!"
...eikä minulla asiasta tämän enempää sanottavaa olekaan. Vastako siitä on kaksi viikkoa kun Jutan tapasin ja vietimme kummallisen bussimatkan rautatieasemalta pois? Tuntuu pidemmältä. On kuin aika olisi raahautunut ja kerrannut itseään monistaen tunteja saman hetken jatkuvaksi ketjuksi. Se on piinallinen ilmiö, mutta kun taas viikonlopun yhdessä vietämme, se tietenkin loistaa poissaolollaan. Vaikuttaisin nokkelammalta sanailijalta nyt ellen kirjoittaisi täsmälleen samasta aiheesta mistä Suurlähettiläiden imelyyshitti vuosia sitten kertoi. Itkettäisi, ellei näin kovin hävettäisi.
16.3.05
Janoiset mielet... ja kuvia joista ei näe satuttavatko ne kohteitaan, sanoja ilman mieltä, kirjoittamaton tunne...
Kai se on Kesätoimittajankin uskottava että on kevät, kun lämpötila on kohonnut kymmenen pakkasasteen kesemmälle puolelle. Tämän opiskelijavoittoisen hippilän seinien sisällä raikuu tänään progressiivinen rock-musiikki ja minä luon meemejä tulevaa käyttöä varten, tarttukaa lapioihinne luuserit! Kaivakaa oja! Tiedätte miltä työ tuntuu.
Muistan elävästi, miten toissakesänä herätin ajatuksia, tyhjiin lehmämäisiin katseisiin syttyi järjen pilkahdus sanoistani ja minun onneni laukesi tähtitarhoiksi taivaalle sen pilkahduksen edessä; jumalauta, te ymmärrätte minua! Te tajuatte mitä sanon! Sittemmin en ole kokenut vastaavaa. Jos olisin taipuvainen niinkin kuolevaisiin tunteisiin kuin pelkoon, olisin juuri tällä hetkellä hieman huolissani siitä, että viime yön aikana Uguksen ruumis on kadonnut, kenties lähtenyt raahautumaan juuri siihen samaan suuntaan jonne päänsäkin oli mennyt, kohti Hämeentietä... vai sittenkin kohti Kupittaan rautatieasemaa, onko se jälleen kokoamassa paitsi voimiaan, myös itseään, onko se lähdössä pian taas junalla kohti... kohti... mutta eihän se ole voinut! EI UGUS OLE VOINUT!
Minun on pysyttävä kontrollissa. Olen juonut. Liikaa. Suomalainen "mies", te ymmärrätte, minä, kolmas pullo tänään menossa saatana...
"Mä oon niin paska, kukaan ei välitä..."
Pappi, mekaanikko ja suomenruotsalainen saapuivat reippaassa nousuhumalassa grillikioskin eteen varhain eräänä maanantaiaamuna...
Ai te olitte jo kuulleet sen. Yritän vaihtaa puheenaiheita. Saan tekstiviestejä numerosta, jonka ei pitäisi enää olla käytössä. Pelottavia sanoja, mantroja. "Tänään on tuomiopäivä! Valmistaudu lähtöön! Aghiavarda! Deis Apokryfia!" Yritän olla reagoimatta niihin. Ei Ugus ole voinut. Sen oli tarkoitus viettää yksin koko elämänsä ja minun oli tarkoitus varmistaa että niin käy. Ei se ole voinut alkaa uudestaan elää. Ei sen ollut koskaan määrä löytää mitään merkittävää olmimaisen olemuksensa rinnalle. Se paska! Miten se kehtaa! Sen piti olla tahdoton vaahto aallonharjalla, tuuleen hajoava.
Taas puhelin piippaa volgavolgaa. Olen humoristi. Hauska. Naurakaa.
Silmänkääntövankilan faxina toimivasta ovenraosta tungettiin tänään kello 13.23 seuraava Start-paketista leikatulle pahville vihreällä musteella tulostettu testitulos:
Ugus ja uskonnot,
(eli "Tulos joka herätti rehellisen Mitä Helvettiä -reaktion")
Kesätoimittaja näkee huolestuttavia merkkejä tässä tuloksessa ja pyytää pikaisesti kaikkien manaajantaitoja edes harrastusluontoisesti elättelevien apua pitääkseen poissa luotaan sen, joka tuon tuloksen itseään testatessaan sai.
Kuuleeko kettu?
Tango-delta 8 kuittaa kuin hullu.
Muistan elävästi, miten toissakesänä herätin ajatuksia, tyhjiin lehmämäisiin katseisiin syttyi järjen pilkahdus sanoistani ja minun onneni laukesi tähtitarhoiksi taivaalle sen pilkahduksen edessä; jumalauta, te ymmärrätte minua! Te tajuatte mitä sanon! Sittemmin en ole kokenut vastaavaa. Jos olisin taipuvainen niinkin kuolevaisiin tunteisiin kuin pelkoon, olisin juuri tällä hetkellä hieman huolissani siitä, että viime yön aikana Uguksen ruumis on kadonnut, kenties lähtenyt raahautumaan juuri siihen samaan suuntaan jonne päänsäkin oli mennyt, kohti Hämeentietä... vai sittenkin kohti Kupittaan rautatieasemaa, onko se jälleen kokoamassa paitsi voimiaan, myös itseään, onko se lähdössä pian taas junalla kohti... kohti... mutta eihän se ole voinut! EI UGUS OLE VOINUT!
Minun on pysyttävä kontrollissa. Olen juonut. Liikaa. Suomalainen "mies", te ymmärrätte, minä, kolmas pullo tänään menossa saatana...
"Mä oon niin paska, kukaan ei välitä..."
Pappi, mekaanikko ja suomenruotsalainen saapuivat reippaassa nousuhumalassa grillikioskin eteen varhain eräänä maanantaiaamuna...
Ai te olitte jo kuulleet sen. Yritän vaihtaa puheenaiheita. Saan tekstiviestejä numerosta, jonka ei pitäisi enää olla käytössä. Pelottavia sanoja, mantroja. "Tänään on tuomiopäivä! Valmistaudu lähtöön! Aghiavarda! Deis Apokryfia!" Yritän olla reagoimatta niihin. Ei Ugus ole voinut. Sen oli tarkoitus viettää yksin koko elämänsä ja minun oli tarkoitus varmistaa että niin käy. Ei se ole voinut alkaa uudestaan elää. Ei sen ollut koskaan määrä löytää mitään merkittävää olmimaisen olemuksensa rinnalle. Se paska! Miten se kehtaa! Sen piti olla tahdoton vaahto aallonharjalla, tuuleen hajoava.
Taas puhelin piippaa volgavolgaa. Olen humoristi. Hauska. Naurakaa.
Silmänkääntövankilan faxina toimivasta ovenraosta tungettiin tänään kello 13.23 seuraava Start-paketista leikatulle pahville vihreällä musteella tulostettu testitulos:
Ugus ja uskonnot,
(eli "Tulos joka herätti rehellisen Mitä Helvettiä -reaktion")
Which religion is the right one for you? (new version) |
Kesätoimittaja näkee huolestuttavia merkkejä tässä tuloksessa ja pyytää pikaisesti kaikkien manaajantaitoja edes harrastusluontoisesti elättelevien apua pitääkseen poissa luotaan sen, joka tuon tuloksen itseään testatessaan sai.
Kuuleeko kettu?
Tango-delta 8 kuittaa kuin hullu.
15.3.05
Kirje kohteelle
Hei,
kuulin äänestäsi että sinulla on hyvä olo, ja se helpotti. Olen pelännyt monenlaista ja tiedän että sinäkin olet, vaikka ainakaan minulle et ole pelkoasi tämän talven aikana näyttänyt ja ehkä se on ollut kummankin kannalta hyvä asia. Oli kiva kun soitit. Tuntuu vieläkin oudolta kysellä miten voit ja miltä sisälläsi kasvava ihmisalkio, "dervissi", kuten itse sitä nimitit, tuntuu.
Ihmisen pitää elämässään katsoa eteenpäin, mutta unohtamatta mennyttä. Tai odota; tuo meni ehkä väärin. Unohtaminen on sallittua jos se on tahatonta. Tarkoituksellinen asioiden kieltäminen syö ihmisen sisältä ontoksi ja vajaaksi. Kokemukset ja historia vievät eteenpäin ja kasvattavat. Jokainen on rikkaampi siitä mitä on tapahtunut.
Anteeksi, kuulostan saarnaavalta taas, eikä se ole tarkoitukseni. Minä piirrän sinulle joskus taas sarjakuvan, ja voimme yhdessä nauraa unillesi. Innostuit kuin lapsi kun kerroin että kirjoittamaasi uneen oli arvovaltaisella blogitaholla eilen linkitetty.
C, onneksi olet. Nauratti miten uteliaasti kyselit J:stä. Vielä kaksi kuukautta sitten en olisi uskonut sellaisen puhelun olevan koskaan mahdollinen, ja kuitenkin sinä osoitit rohkeutesi ja soitit. Kuulostit onnelliselta puolestani kun toivotit kaikkea hyvää minulle ja J:lle. Sinä osaat olla aito. Jätät paskanjauhannan pois ja sanot asiat suoraan. Olen sitä piirrettä sinussa aina ihaillut. Tämä vuosi näyttää aurinkoiselta meille kummallekin.
Pysy hyvänä,
U
kuulin äänestäsi että sinulla on hyvä olo, ja se helpotti. Olen pelännyt monenlaista ja tiedän että sinäkin olet, vaikka ainakaan minulle et ole pelkoasi tämän talven aikana näyttänyt ja ehkä se on ollut kummankin kannalta hyvä asia. Oli kiva kun soitit. Tuntuu vieläkin oudolta kysellä miten voit ja miltä sisälläsi kasvava ihmisalkio, "dervissi", kuten itse sitä nimitit, tuntuu.
Ihmisen pitää elämässään katsoa eteenpäin, mutta unohtamatta mennyttä. Tai odota; tuo meni ehkä väärin. Unohtaminen on sallittua jos se on tahatonta. Tarkoituksellinen asioiden kieltäminen syö ihmisen sisältä ontoksi ja vajaaksi. Kokemukset ja historia vievät eteenpäin ja kasvattavat. Jokainen on rikkaampi siitä mitä on tapahtunut.
Anteeksi, kuulostan saarnaavalta taas, eikä se ole tarkoitukseni. Minä piirrän sinulle joskus taas sarjakuvan, ja voimme yhdessä nauraa unillesi. Innostuit kuin lapsi kun kerroin että kirjoittamaasi uneen oli arvovaltaisella blogitaholla eilen linkitetty.
C, onneksi olet. Nauratti miten uteliaasti kyselit J:stä. Vielä kaksi kuukautta sitten en olisi uskonut sellaisen puhelun olevan koskaan mahdollinen, ja kuitenkin sinä osoitit rohkeutesi ja soitit. Kuulostit onnelliselta puolestani kun toivotit kaikkea hyvää minulle ja J:lle. Sinä osaat olla aito. Jätät paskanjauhannan pois ja sanot asiat suoraan. Olen sitä piirrettä sinussa aina ihaillut. Tämä vuosi näyttää aurinkoiselta meille kummallekin.
Pysy hyvänä,
U
14.3.05
I'm a mean clean consuming machine
eli "Oijoi tätäkin taivaspaikkaa"
tai "Kesätoimittaja puree ja lyö"
Kun viime yönä palasin hieman ennen yhtä kotiin rystyset verillä mukiloituani sivukujalla sen kusipään joka kehtasi väittää, että minä sain Silmänkääntövankilaan viralliset päivitysoikeudet vain siksi, että täten pääsisimme ehdolle vuoden 2004 "paras ryhmäblogi" -kategoriaan Kultaisissa kuukkeleissa, olin väsynyt ja mieleni teki teetä ja leipää, muttei kaapissa ollut kuin viina ja hometta. Viihdytin itseäni alastonkuvilla hetken aikaa, siis ottamalla niitä, ja kyllästyttyäni ajanvietteeseen ilman voitontuoton heleää tunnetta rinnassa lähdin myymään niitä enkä ollut päässyt tämän talon rappukäytävää pidemälle kun koko pino oli mennyt ja uutta tilattiin.
Minä kulutan, ja minä pidän siitä. Kulutan teorioita, aatemaailmoja, pureskelen ne mielessäni inhaksi soseeksi, jonka hitaasti ja yökkäillen syljen takaisin muun maailman nieltäväksi. Kulutan tavaroita, jotka pienet kädet ovat kaukaisessa tehtaassa tehneet minulle; katso, digikamerani kyljessä on naarmu, kiroan sen siis alimpaan helvettiin. Kulutan ihmiset lähelläni riipimällä heidän minuutensa paljaaksi ja myymällä sen eniten, joskus vähitenkin, tarjoavalle. Kulutan valoa ja lämpöä. Olen juuri se pimeä ja kylmä puoli ihmisessä, joka alkaa pikkuhiljaa käymään kuluneeksi metaforaksi. Lyön lyötyä.
Jos Freud olisi ollut oikeassa, me olisimme kaikki peruuttamattomasti häiriintyneitä ja täysin parantumismahdollisuuksien ulkopuolella. Onneksi vain hän itse oli. Kulutan television tarjoamaa massaa, kulutan sanomalehtiin, puista revittyihin, musteella juuri minua varten tuhrittuihin ja minun hetkessä kuluttamiini ja roskapussiin survomiini, kymmenen sekuntia päivässä ja nostan metelin jos lehti ei minulle saavu. Antakaa kuluttaa. Ellemme kuluta, tämä maailma kasvaa liian suureksi kenenkään hallita. Näillä kärpästen markkinoilla pärjäävät ne jotka tietävät miten paskaa niellään, ja ennen kaikkea: miten kymmenet miljoonat muut saadaan nielemään sitä samaa paskaa ilman että he tietävät syytä siihen miksi tekevät niin.
Hykerryttää.
Tällaiset kauniit aurinkoiset päivät pitäisi kieltää lailla.
Minä kulutan, ja minä pidän siitä. Kulutan teorioita, aatemaailmoja, pureskelen ne mielessäni inhaksi soseeksi, jonka hitaasti ja yökkäillen syljen takaisin muun maailman nieltäväksi. Kulutan tavaroita, jotka pienet kädet ovat kaukaisessa tehtaassa tehneet minulle; katso, digikamerani kyljessä on naarmu, kiroan sen siis alimpaan helvettiin. Kulutan ihmiset lähelläni riipimällä heidän minuutensa paljaaksi ja myymällä sen eniten, joskus vähitenkin, tarjoavalle. Kulutan valoa ja lämpöä. Olen juuri se pimeä ja kylmä puoli ihmisessä, joka alkaa pikkuhiljaa käymään kuluneeksi metaforaksi. Lyön lyötyä.
Jos Freud olisi ollut oikeassa, me olisimme kaikki peruuttamattomasti häiriintyneitä ja täysin parantumismahdollisuuksien ulkopuolella. Onneksi vain hän itse oli. Kulutan television tarjoamaa massaa, kulutan sanomalehtiin, puista revittyihin, musteella juuri minua varten tuhrittuihin ja minun hetkessä kuluttamiini ja roskapussiin survomiini, kymmenen sekuntia päivässä ja nostan metelin jos lehti ei minulle saavu. Antakaa kuluttaa. Ellemme kuluta, tämä maailma kasvaa liian suureksi kenenkään hallita. Näillä kärpästen markkinoilla pärjäävät ne jotka tietävät miten paskaa niellään, ja ennen kaikkea: miten kymmenet miljoonat muut saadaan nielemään sitä samaa paskaa ilman että he tietävät syytä siihen miksi tekevät niin.
Hykerryttää.
Tällaiset kauniit aurinkoiset päivät pitäisi kieltää lailla.
13.3.05
Mitä minä haluaisin nähdä
(havaintoja haudan partaalta)
Se onnistui siinä mitä pelkäsin, mutta se ei arvannut psyykkisen yhteyteni näille nurkille olevan tarpeeksi vahva kirjoittamaan myös ilman fyysistä kosketusta näppäimistöön. Olen saavuttanut astraalitason; Britney Spearsia mukaillen en ole elossa mutten vielä aivan kuollutkaan. Täällä on kiva leijua. Epäilen että vastedes jaamme Kesätoimittajan kanssa Silmänkääntövankilan tuotantovastuun. On päiviä jolloin tuntee hajoavansa ihan tosissaan kahteen kappaleeseen.
Mitäpä tekee ihminen ensimmäisenä tekonaan rajan ääreltä? Lähettää viisaita sanoja jälkeensä jääneille? Kummittelee? Nukkuu? Ei, hän osallistuu meemiin. Jani on taas oivaltanut: mitkä maailmanhistorian hetket haluaisit ehdottomasti nähdä jos saisit mahdollisuuden paikan päällä käydä?
Minä valitsin seuraavat (ja näistä jäivät muutamat henkilökohtaisuudet pois ja keskityin nimenomaan maailmanhistoriaan):
- Turun palo. Sen liekkimeren äärellä saattaisi tuntea itsensä pieneksi. Tuomiokirkon kellot sulivat kuumuudessa.
- Baalbekin temppeli Libanonissa, ja erityisesti se hetki, jolloin ne kuuluisat suuret kivet ("Trilithon") on asetettu paikalleen, useita tuhansia vuosia sitten. Nykyinsinöörien ja -tekniikan saavuttamattomissa oleva suoritus.
- Ns. Voynich-manuscript. Kävisin katsomassa kuka hemmetti sen on tehnyt, koska ja miksi.
- Pääsiäissaari. Kävisin katsomassa sitä hetkeä, jolloin ensimmäistä niistä nykyisin lähes koko mitaltaan maansisään vajonneista patsaista (vain päät ovat pinnalla, mutta niillä kaikilla on kokonainen vartalo) on hakattu kalliosta irti. Mitä tarkoitusta varten? Miten? Thor Heyerdahl ei todistanut mitään.
- Nazcan tasanko Perussa. Paikka jossa ei ole satanut satoihin vuosiin, ja jonka kuivaan maahan muinoin piirretyt valtavan suuret kuviot ovat yhä tämän vuoksi selvinä näkyvissä. Haluaisin käydä näkemässä jonkun tällaisen kuvion synnyn.
- Roswell, New Mexico, eräänä yönä vuonna 1947. Mitä helvettiä siellä oikeasti tapahtui?
- Jokin Pink Floydin keikoista vuodelta 1968. Olivat kuulemma kokemisen arvoisia.
- Se päivä, jona Michelangelo sai Sikstuksen kappelin maalauksensa valmiiksi ja avasi ovet uteliaiden astua sisään katsomaan.
- Abbey Roadin studio lontoossa, Beatles äänittämässä Sgt. Pepper's lonely hearts' club bandia talvella 1966-1967.
- Ns. Kheopsin pyramidi, kuka sen oikasti rakensi, koska ja miksi. Älkääkä tulko minulle puhumaan mistään faaraoiden haudoista.
- Siperian räjähdys 1908. Mutta ei mielellään ihan läheltä.
...Nämä ovat niitä asioita jotka mietityttävät. Olen mysteeripainotteinen mies.
Mitäpä tekee ihminen ensimmäisenä tekonaan rajan ääreltä? Lähettää viisaita sanoja jälkeensä jääneille? Kummittelee? Nukkuu? Ei, hän osallistuu meemiin. Jani on taas oivaltanut: mitkä maailmanhistorian hetket haluaisit ehdottomasti nähdä jos saisit mahdollisuuden paikan päällä käydä?
Minä valitsin seuraavat (ja näistä jäivät muutamat henkilökohtaisuudet pois ja keskityin nimenomaan maailmanhistoriaan):
- Turun palo. Sen liekkimeren äärellä saattaisi tuntea itsensä pieneksi. Tuomiokirkon kellot sulivat kuumuudessa.
- Baalbekin temppeli Libanonissa, ja erityisesti se hetki, jolloin ne kuuluisat suuret kivet ("Trilithon") on asetettu paikalleen, useita tuhansia vuosia sitten. Nykyinsinöörien ja -tekniikan saavuttamattomissa oleva suoritus.
- Ns. Voynich-manuscript. Kävisin katsomassa kuka hemmetti sen on tehnyt, koska ja miksi.
- Pääsiäissaari. Kävisin katsomassa sitä hetkeä, jolloin ensimmäistä niistä nykyisin lähes koko mitaltaan maansisään vajonneista patsaista (vain päät ovat pinnalla, mutta niillä kaikilla on kokonainen vartalo) on hakattu kalliosta irti. Mitä tarkoitusta varten? Miten? Thor Heyerdahl ei todistanut mitään.
- Nazcan tasanko Perussa. Paikka jossa ei ole satanut satoihin vuosiin, ja jonka kuivaan maahan muinoin piirretyt valtavan suuret kuviot ovat yhä tämän vuoksi selvinä näkyvissä. Haluaisin käydä näkemässä jonkun tällaisen kuvion synnyn.
- Roswell, New Mexico, eräänä yönä vuonna 1947. Mitä helvettiä siellä oikeasti tapahtui?
- Jokin Pink Floydin keikoista vuodelta 1968. Olivat kuulemma kokemisen arvoisia.
- Se päivä, jona Michelangelo sai Sikstuksen kappelin maalauksensa valmiiksi ja avasi ovet uteliaiden astua sisään katsomaan.
- Abbey Roadin studio lontoossa, Beatles äänittämässä Sgt. Pepper's lonely hearts' club bandia talvella 1966-1967.
- Ns. Kheopsin pyramidi, kuka sen oikasti rakensi, koska ja miksi. Älkääkä tulko minulle puhumaan mistään faaraoiden haudoista.
- Siperian räjähdys 1908. Mutta ei mielellään ihan läheltä.
...Nämä ovat niitä asioita jotka mietityttävät. Olen mysteeripainotteinen mies.
Meet the new boss
Uguksesta jätti aika, ja minä, Kesätoimittaja Herran, muidenmuassa, armosta, ennen kaikkea omasta tietysti, olen saanut sen, mitä olen viime kesästä asti oikeuden ja järjen nimissä toivonut, vaatinut ja halunnut, olen saanut tämän ankeanharmaan vankilan omistusoikeudet itselleni ja tässä pilttuussa koittaa nyt uusi aika.
Tämä on nyt minun blogini. Omistussuhteet ovat siirtyneet. Kaikki on kiinni niistä; omistaminen on hieno asia. Kiinnittäkää ihminen aikaan, paikkaan ja materiaan ja hän tuntee omistavansa ne. Hän omistaa tekstinsä, jotka leviävät tuhansina painettuina kopioina ympäri maailmaa, hän omistaa sadoille näytöille avautuvat blogikirjoituksensa. Hän omistaa askeltensa rytmin.
Miten hienoa asia on hallita. Miten hyvältä tuntuukaan olla kontrollissa. Määrätä, komentaa, päättää, olla välittämättä.
Vain siitä ilosta että se hipin valtakausi on viimein päättynyt, järjestetään Silmänkääntövankilan toimitiloissa ensi yönä bakkanaalit, joissa tarjolla vitusti viinaa, rasvaista ruokaa ja esineellistettyä ihmislihaa. Omistakaa toisianne.
Tämä on nyt minun blogini. Omistussuhteet ovat siirtyneet. Kaikki on kiinni niistä; omistaminen on hieno asia. Kiinnittäkää ihminen aikaan, paikkaan ja materiaan ja hän tuntee omistavansa ne. Hän omistaa tekstinsä, jotka leviävät tuhansina painettuina kopioina ympäri maailmaa, hän omistaa sadoille näytöille avautuvat blogikirjoituksensa. Hän omistaa askeltensa rytmin.
Miten hienoa asia on hallita. Miten hyvältä tuntuukaan olla kontrollissa. Määrätä, komentaa, päättää, olla välittämättä.
Vain siitä ilosta että se hipin valtakausi on viimein päättynyt, järjestetään Silmänkääntövankilan toimitiloissa ensi yönä bakkanaalit, joissa tarjolla vitusti viinaa, rasvaista ruokaa ja esineellistettyä ihmislihaa. Omistakaa toisianne.
12.3.05
Hänen päänsä horjuu ilman tukea
Sahalaitaisella veitsellä pääsee rustonkin läpi kun jaksaa nähdä vähän vaivaa. Vaikka onhan se ajan kuluessa jo hieman pehmennyt. Pinnalla kasvaa hometta. Näyttää että ruutupaita on kasvanut siihen kiinni. Ei ainakaan yrittämällä irti lähde. Sytytän uuden tupakan ennen kuin edellinen on lopussa. Hetken aikaa maanalaisessa pimeässä näkyy kaksi punaista pistettä. Kylmyys rapistelee nurkkiin jääneitä mustia jätesäkkejä. Tai rotat. Pelkään että ne joskus löytävät tänne. Kirkko on kolmensadan metrin päässä, pellon toisella puolella. Joskus näin unta, jossa hautajaiskellot ajoivat rotat kirkon kellarista tänne.
Käsi väsyy sahatessa. Olen nukkunut kuluneen viikon aikana neljä tuntia, mutta vetänyt yhteensä yli neljäsataa leukaa, tehnyt lähes seitsemänsataa punnerrusta ja viisisataa vatsalihasta. Miksi käteni väsyy? Pelottaa.
Kauhunhiki valuu otsalta silmiin ja sokeuttaa. Kylmä käsi tarrautuu ranteeseen, ravistan sen ajatuksilla pois. Ei täällä ketään ole.
Silmänkääntövankilassa nukuttiin hurskaitten unta. Suljettujen silmäluomien takana käytiin läpi asioita.
-Pidä musta kiinni.
-Älä puhu...
Kädet nousivat poskille, silmät lukkiutuivat silmiin. Huulet painuivat toisen huuliin kiinni.
Torkahdin hetkeksi, tajuan sen siinä vaiheessa kun leukani osuu rintaan ja säpsähdän hereille. Joudun hapuilemaan veistä hetken, se on pudonnut kädestäni kauas. Tunnustelen. Työtä on jäljellä vielä paljon. Painan veitsen takaisin paikalleen, jatkan sahaamista. Se kuulostaa siltä kuin repisi kangasta.
"Rakkauttasi tarjoa vain niille
jotka ovat osoittaneet olevansa
kykeneviä vastaamaan
täysipainoisesti"
(Kissansilmä / Nukun haapojesi alla)
Käsi väsyy sahatessa. Olen nukkunut kuluneen viikon aikana neljä tuntia, mutta vetänyt yhteensä yli neljäsataa leukaa, tehnyt lähes seitsemänsataa punnerrusta ja viisisataa vatsalihasta. Miksi käteni väsyy? Pelottaa.
Kauhunhiki valuu otsalta silmiin ja sokeuttaa. Kylmä käsi tarrautuu ranteeseen, ravistan sen ajatuksilla pois. Ei täällä ketään ole.
Silmänkääntövankilassa nukuttiin hurskaitten unta. Suljettujen silmäluomien takana käytiin läpi asioita.
-Pidä musta kiinni.
-Älä puhu...
Kädet nousivat poskille, silmät lukkiutuivat silmiin. Huulet painuivat toisen huuliin kiinni.
Torkahdin hetkeksi, tajuan sen siinä vaiheessa kun leukani osuu rintaan ja säpsähdän hereille. Joudun hapuilemaan veistä hetken, se on pudonnut kädestäni kauas. Tunnustelen. Työtä on jäljellä vielä paljon. Painan veitsen takaisin paikalleen, jatkan sahaamista. Se kuulostaa siltä kuin repisi kangasta.
"Rakkauttasi tarjoa vain niille
jotka ovat osoittaneet olevansa
kykeneviä vastaamaan
täysipainoisesti"
(Kissansilmä / Nukun haapojesi alla)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)