Oletan että syksyn 1990 tapahtumia puitiin jossain määrin koulussakin. Koska kuohuuhan maailmalla: Kuwaitissa soditaan, Saksat yhdistyvät, Neuvostoliitto on mullistuksen kourissa, itäblokin maat kurottavat länteen. Mutta ehkä kasiluokkalaisena ei silti ihan tajunnut asioiden merkitystä. Toki nuo olivat tapahtumina kiinnostavia; siinä määrin kun maailman tapahtumat aina. Jotain kerrottavaa. Asioita ja reaktioita niihin. Sitä suurta ja etäistä, mikä aina tapahtui 5000 asukkaan länsisuomalaisesta paikkakunnasta nähtynä jossain hyvin kaukana muualla. Mutta ainakin historiantunnit olisivat olleet oivallisia foorumeja noiden asioiden käsittelyyn, ja voi olla että niin tehtiinkin, meillä oli tämän vuoden ajan hissanopettajana kerrassaan omituinen heppu nimeltä Timo. Mies tuli paikkakunnalle jostain isommasta kaupungista, opetti vuoden verran historiaa, siirtyi sitten opinnonohjaajaksi, jota virkaa taisi hoidella pitkäänkin. Hän oli viihdyttävä. Kirjoittaessaan tunnin asioita taululle hän havainnollisti niitä koomisin tikku-ukoin. Hän muistutti sketsihahmoa ainakin kun vertasi siihen nuupahtaneeseen joukkoon kansakoulunaikaisia kansankynttilöitä, joista yläastelukion henkilökunta muuten koostui: Timo oli melko lyhyt ja pyöreä, pukeutui puvuntakkiin ja puhui kirjakielen ja standup-komiikan välimuotoisesti. Käsittelimme kasiluokan aikana toista maailmansotaa, ja silti tunnit olivat välillä yhtä naurumyrskyä. Näin kirjoitettuna kuulostaa ehkä hieman kierolta, mutta asiat jäivät mieleen.
Vapaa-ajan vietän, kuten saagan edellisosista on voinut päätellä, kuusnelosen parissa. Huoneeni muodostuu linnakkeeksi. Ovi ja ikkunaverhot ovat yleensä kiinni. Pöytä täyttyy disketeistä, koulukirjat leviävät sinne mihin sopii, sarjakuvilla täytetyt lehtikotelot painavat hyllyjä vinoon. Pitsivarjostiminen kattolamppu (huone oli alunperin vanhempien makuuhuone) ei kauheasti valaise, yleistunnelma on hämärä. On kirjoituskone ja nurkissa vielä leluja, joille ei muuta sijoituspaikkaa toistaiseksi löydy. Punainen räsymatto, jossa valkoisia koirankarvoja. Nirskahteleva konttorituoli, jonka äiti on joskus pelastanut työpaikalta, ja jonka tuttavaperheen isä on pajassaan uudelleenverhoillut. Sama tuoli muuttaa kanssani Turkuun, ja taitaa vasta Yo-kylässä 2000-luvun puolella lopulta lentää totaalisen hajalle menneenä roskiin.
Minä ja Joonas olemme molemmat haalineet jo muutaman kontaktin ulkomailta, ja upouusiakin pelejä kopsahtelee jo harvakseltaan postilaatikkoon. Lisäksi molemmilla on ainakin yksi samanhenkinen kaveri myös omalla paikkakunnalla: minä kopsailen kamaa Petriltä, joka levyaseman ja 64-scenen maailmaan minut alkujaan tutustutti. Mutta Joonaksen kanssa tästä puuhasta tulee se keskeinen ajanviete. Kopsailemme toisillemme pelejä, joita posti sitten kuljettaa Pirkanmaan ja Pohjanmaan välillä. Kirjoittelemme kuusnelosella kirjeitä (sellaisilla ohjelmilla kuin Futurewriter 2 ja Legend-writer!), joita juuri äsken lueskelin emulaattorin kautta. "Kirje" on kai laaja käsite. Ennemmin tuotokset ovat sarja huudahduksia, hetkellisiä assosiaatioita ja kommenntteja johonkin nyt jo unohtuneeseen. Mutta sentään löysin 30.10. päiväämäni listauksen peleistä, joiden parissa olen syksyn aikana viettänyt eniten aikaa:
1. Midnight Resistance
2. Krakout Professional II (alkuperäinen Krakout oli kai jo niin puhkipelattu, että tahkosin tätä hakkerien väsäämää epävirallista versiota)
3. Traz
4. Speedball
5. Denaris
6. Space Rogue
Jos luin tuolloin kirjoja, siitä ei ole merkintöjä missään. Todennäköisesti Kingiä ja Koontzia on ollut yöpöydällä, sarjakuvissa pysyttelin edelleen Marvelin parissa, mutta Hämähäkkimieheen olin jo kyllästynyt. Tilasin Rautakirjan tilauspalvelun kautta Jenkeistä Daredevilin, jota sitten vuoden verran kotiin tulikin. Lehdestä vastasivat tuolloin Ann Nocenti ja John Romita Jr, ja kama oli mullistavan surrealistista. Totaalisen toista maata kuin mitä Suomessa oli DD:tä siihen mennessä julkaistu: Frank Millerin raa'an dekonstruktion jälkeen Nocenti ja Romita veivät Daredevilin hahmon ihan omiin sfääreihinsä, mutta alkuhämmennyksen jälkeen tykkäsin tuosta kaudesta kovasti. Lukeutuu omituisimpien Marvel-sarjakuvien joukkoon ehdottomasti.
Telkkarissa vaikuttivat tuolloin Lapinlahden Linnut, joiden järjestyksessä toinen sketsisarja, Maailman kahdeksan ihmettä, oli syksyllä ruudussa. Edellisvuotinen ensimmäinen sarja meni enimmäkseen ohi (kun se tuntui vähän liian ronskilta jotta sitä olisi viitsinyt kotona katsoa), mutta tätä tuli seurattua. Mopojengi Hurjat on tästä jäänyt monen mieleen. Tykkäsin biiseistäkin, ja tämä visuaalinen yhteys varmasti vaikutti siihen, että kun vuosia myöhemmin lopulta aloin lähestyä populaarimusiikin laajaa maastoa, tartuin Lappareihin. Suosikkibändejäni yhä, ja koko tuotanto on hyllyssä kyllä. Kuten ne Daredevilitkin. Ja ovat ne kaikki sadat disketitkin yhä vintinrapussa maalla, mutta tokko toimivat sentään. Jotain taidetta niistä voisi tehdä.
21.1.17
20.1.17
Party misses you
Sain kutsun illalliselle, sellaiselle juhlavammalle. Olen harvakseltaan tilaisuus-henkinen, mutta ajattelin että tällä kertaa varmaan kannattaisi mennä, jos ei muuten niin pikemmin, hyviä ja kiinnostavia tyyppejä kuitenkin paikalla. Sysäsin kutsun jonnekin ajatusten takamaille, fyysisesti siihen pinoon pöydän nurkalla joka kerää paperitavaraa ja myöhässä olevia laskuja. Jatkoin arkipäiväistä elämääni, johon pääsääntöisesti eivät kuulu tilaisuudet.
Seuraavan kerran muistin kutsun eilen, kun kutsuja soitti ja kyseli. Että kun se rsvp-päivämääräkin jo meni eikä miehestä kuulu. En osannut suoralta kädeltä sanoa; illallinen on ensi viikon perjantaina, ja perjantait ovat pahoja päiviä kun olen yleensä joko a) töissä, b) ...
Mutta lupasin tarkistaa pääsevyyteni ja ilmoittaa ensi tilassa. Pengoin kutsun esiin. "Tumma puku", siinä sanottiin. Avasin vaatekaappini ja sain todeta muistavani oikein: omistan farkkuja, pooloja ja ruutupaitoja. Avasin pukuvuokraamon sivut, katselin hintoja. Aloin epäillä etteivät tällaiset tilaisuudet ole ihan minua varten.
En ole oikein sellaista tyyppiä joka viihtyy paikoissa.
Seuraavan kerran muistin kutsun eilen, kun kutsuja soitti ja kyseli. Että kun se rsvp-päivämääräkin jo meni eikä miehestä kuulu. En osannut suoralta kädeltä sanoa; illallinen on ensi viikon perjantaina, ja perjantait ovat pahoja päiviä kun olen yleensä joko a) töissä, b) ...
Mutta lupasin tarkistaa pääsevyyteni ja ilmoittaa ensi tilassa. Pengoin kutsun esiin. "Tumma puku", siinä sanottiin. Avasin vaatekaappini ja sain todeta muistavani oikein: omistan farkkuja, pooloja ja ruutupaitoja. Avasin pukuvuokraamon sivut, katselin hintoja. Aloin epäillä etteivät tällaiset tilaisuudet ole ihan minua varten.
En ole oikein sellaista tyyppiä joka viihtyy paikoissa.
13.1.17
Pelipöydällä: Karuba
Kuten vannoutuneet lukijani tietävät, olen suuri lautapelien ystävä. Turussa niitä tuli pelattua porukalla paljonkin; nykyään aikuista peliseuraa löytyy vain satunnaisesti, mutta toisaalta tytär alkaa olla siinä iässä, että pistää isälle kampoihin jo vaativammissakin peleissä. Case in point: Karuba, pitkän linja pelidesignerin Rüdiger Dornin suunnittelema ja Haban 2015 julkaisema strategiapeli.Poimin tämän Lautepelit.fi:n mainiosta puodista Kampista joulukuussa puhtaasti herätteenä. Olin etsimässä jotain ihan muuta (Stone age taisi olla vähän niin kuin tähtäimessä, mutta oli loppu), mutta tämän takakansikuvat tekivät vaikutuksen, ja kun kannessa tarra vielä kertoi että kyseessä on "Vuoden 2016 strategiapeli -finalisti", niin toivoin parasta, enkä pettynyt. (Karuba oli myös Saksassa yksi neljästä Spiel des Jahres -ehdokkaasta, mikä myöhemmin selvisi)
Karubassa jokainen pelaaja (kahdesta neljään) saa eteensä saaren, joka on jaoteltu koordinoituun ruudukkoon. Viidakkoon asetellaan neljä temppeliä, kukin pelaaja samaan ruutuun omalla kartallaan, ja rannalle neljä seikkailijaa, nämäkin samoille paikoille joka kartalle. Pyrkimyksenä on saada jokainen neljästä seikkailijasta omanvärisensä temppelin luo. Tämä tapahtuu asettamalla saarelle reiteiksi laattoja, joista muodostuu polku. Jokaisella on omat laattansa, numerojärjestyksessä muilla paitsi pelin johtajana toimivalla pelaajalla, joka nostaa satunnaispinosta yhden laatan kerrallaan, kertoo sen numeron, ja näin jokainen saa samanlaisen laatan aina samalla vuorolla. Ja tähän pelin sattumaosuus sitten jääkin: vaikka palat tulevat pinosta randomisti, on jokaisen harkinnassa miten sen omalle laudalleen asettaa, vai asettaako lainkaan: laatan voi myös hylätä, ja jossain vaiheessa niin on pakko tehdäkin, sillä vain hylättyjen laattojen myötä lähtevät seikkailijat askeltamaan temppelilleen. Välillä viidakkoon ilmestyy houkuttimeksi kultaa ja kristalleja, joita kiiluvasilmäinen aarteenhamuaja voi pysähtyä poimimaan; paitsi ettei kannata jos peli alkaa olla pitkällä.
Karuba on erittäin helppo oppia (taaskaan ohjeet eivät ole ainakaan liian selkeät, mikä on nykylautapeleissä yleinen ongelma), ja jo parin pelin jälkeen alkaa hahmottaa oivalliset reititysstrategiat. Tavallaan Karuba on aika pasianssimaista näpertämistä, mutta sitten taas toisaalta on syytä pitää silmällä tois(t)enkin saarta. Vähintäänkin jos reitit valmistuvat suht tasatahtiin (mitä ei läheskään aina tapahdu), voi olla merkitystä sillä minkä värinen seikkailija lähtee liikkeelle kenelläkin ensin. Temppelilleen ensimmäisenä ehtinyt sininen saa viiden pisteen sinisen aarteen, toisena kolmen pisteen ja niin edelleen. Peli päättyy kun joku saa kaikki neljä seikkailijaansa temppeliin tai kun laatat loppuvat. Sitten lasketaan pisteet.
Sälää Karubassa on ihan riittävästi. Reittilaattoja 4 kertaa 36, temppeliaarteet, puiset seikkailijat ja temppelit, ja päälle läjä oikein kivan näköisiä kulta- ja kristallikimpaleita. Peli on nopea. 40 minuuttia, sanotaan laatikossa, mutta kahden pelaajan pelin tempaisemme tyttären kanssa hyvinkin vartissa, eikä peliaika todennäköisesti juuri kasva kolmella tai neljällä ottelijalla, koska toiminnot tapahtuvat samanaikaisesti joka laudalla. Nurisemista tulee lähinnä siitä, että joka pelin jälkeen on muiden paitsi yhden järjestettävä laattansa numerojärjestykseen, mikä on vähän tylsää, mutta minkäs teet. Itse tykkään Karubasta kovasti, oikeastaan parin viikon pelaamisen jälkeen jopa aika lailla kovemmin kuin miltä aluksi vaikutti. Reittien optimointi on koukuttavaa, ja "vielä yksi peli" -efekti on voimallisesti läsnä kun tämä on kaivettu esiin. Myös kymmenvuotias tykkää, varsinkin kun voittaa: tuossa ohessa tyttären aivan samperin elegantti voittosaari. Omaa päämäärätöntä räpellystäni kyseisestä matsista en nyt tähän laita päivää pilaamaan.7.1.17
Kuosivatkaus
Jassoo, kolmentoista vuoden silmänkääntövankeuden jälkeen saatiin modernimmat tapetit seiniin. Mikäs sen mukavampaa! Varsinkin kun tähän aikaan kalenterista on tapana ollut katsastella noita menneitä kahtatoista kuukautta sellaiseen kulttuurielämystenlistaushenkeen. Omalla kohdallanihan tämä varmaan jo vuosikymmen sitten taantui kirjaluetteloksi, ja sehän sopii, kun kirjallisuuden parissa nykyään (taas) pähkäilen enemmänkin kuin vain kirjaston vakioasiakkaana. Muutamia kivoja asioita vuoteen osui tämän aihepiirin tiimoilta: tammikuussa olin Turun pääkirjastossa kirjailijavieraana, elokuussa Urjalassa meitä esikoiskirjailijoita oli iso liuta semi-narinoimassa. Hyviä tyyppejä enemmän kuin mitä muutamassa päivässä ehti kunnolla tutustua, ja kirjallista keskustelua, mikä yleensä uuvuttaa minua henkisesti, mutta nyt ei ehtinyt, kun oli niin kamalasti kaikkea muutakin.
Mistä pääsemmekin kiinnostavimpiin vuoden 2016 aikana lukemiini kirjoihin. Pari isompaa projektia leimasi vuotta: alkuvuodesta Harry Potterit, jotka tempaisin siksi että tytärkin löysi sarjan ja uppoutui siihen juuri sillä innolla jolla yhdeksänvuotiaana hyviin kirjoihin uppoudutaan. Luin sitten tosiaan minäkin, ja vaikutuin; maineensa tuo järkäle on ansainnut - tosin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Potterista on tulossa samanlainen ikuisesti lypsettävä tuotesarja kuin joku starwars on, mikä on sääli. Se toinen projekti oli Urjalan esikoislaisten teokset, joista osan ehdin ahmaista kevät-kesällä ennen seminaaria, lisää olen lueskellut sitä mukaan kun on vastaan tullut itse tapahtuman jälkeen, joitakin ostin omaan hyllyynkin. Hyviä, jopa pirun vaikuttavia teoksia yksi toisensa jälkeen, enkä ala heitä tässä nyt erottelemaan, mutta jos ihan pari kolme pitää nostaa, niin Kirsi Alanivan Villa Vietin linnut, Antti Ritvasen Miten muistat minut ja Laura Lehtolan Pelkääjän paikalla kolisivat niin kovaa että tuntui. Niin ja Hiltusen Simon Lampaan vaatteissa! Ja ihan liioittelematta jokainen - oli vähän sellainen olo että on totisesti kovan luokan tekijöiden keskellä siellä.
Muista kirjoista mainittakoon heti viime tammikuun alussa lukemani David Mitchellin Number9dream, joka livahti lähelle kaikkien aikojen hienoimpia lukukokemuksiani. Aiemmista lukemistani Mitchelleistä Pilvikartasto oli ok ja Black Swan Green aivan mahtava - mutta tästä viimeisimmästä voisin kuvitella että miehen on vaikea parantaa. Onhan ne loputkin nyt silti luettava. Michel Faberin The Book of Strange New Things oli hieno ja erikoinen romaani sekin, ja John Ajvide Lindqvistin Kultatukka, tähtönen aivan hengästyttävän upea löytö kirjastosta. Mieheltä on muitakin suomennoksia, mutta niistä olen kuullut vähän ristiriitaisia mielipiteitä - taisin vahingossa osua heti kättelyssä tekijän parhaimpaan. No, pitää tutustua muihinkin kun ehdin. Muista ruotsalaisista mainittakoon Liza Marklundin Annika Bengtzon -dekkarit, jotka luin suurimman osan viime vuoden aikana. Sarja oli puolivälissä parhaimmillaan, pari kolme viimeistä osaa menivät vähän liikaa olemisen tuskan puolelle. Heitetään loppuun vielä muutama kotimainen nimi: Marko Hautalan Kuokkamummo oli vähän kököstä nimestään huolimatta yhtä hyvää Hautalaa kuin aiemmat, ellei parempaa. Riivatun tunnelmallinen kirja. Alexandra Salmelan Antisankari jäi mediassa rikollisen vähälle huomiolle, varsinkin kun hänen palkittuun esikoiseensa vertaa, mutta oli kirjana minusta parempi. Julma ja hauska. Ja sitten tietysti Tommi Liimatan Jeppis 2, joka ei ollut yhtä hyvä kuin ykkösosa, mutta kelpo teos kuitenkin, ja taas paikoitellen piinallisen tuttu kuvatessaan oman ikäluokkani pojankloppien elämää 80-luvun lopulla.
Huh, onhan tuossa. Tietokirjoja en nyt ala ihmeemmin listata, mutta ahmimpa niitäkin. Varmaan yksi mieleenpainuvimmista oli Kauppinen-Oinaala -kaksikon Talvivaaran vangit, aika kylmäävä. Jollain tavalla tekstin kanssa tässä on ollut joka tapauksessa tekemisissä ikään kuin koko ajan. Onnistuin viettämään kuuden viikon kirjoittajavapaankin töistä, joka meni mukavasti maalla. Aamut kirjoitin, päivät tein ulkohommia, ja kun oli lämmin syyskuu, istuin illat löhötuolissa kuistilla lukemassa Georges Perecin romaanijärkälettä Elämä Käyttöohje. Kymmenisen vuotta sitten sen viimeksi luin, mutta taisi olla keskittymisvaikeuksia silloin; nyt kirja avautui ihan uudella tavalla, ja miten uskomattoman häikäisevällä. Niin vaan tämäkin lienee lempiromaanejani, olipa itse asiassa harvinaisen hyvä kirjavuosi tuo viime.
Musaa en enää ostanut lainkaan, se on jäänyt, Spotifyyn vähän yritin tutustua, muttei oikein ollut minun juttuni. Leffoja katselin sen verran, että tyttären kanssa käytiin Potter-elokuvat kirjojen jälkeen läpi (kummitäti lainasi), ja Studio Ghiblin animaatioita myös; hyvää lauantai-iltojen vietettä ovat. Itsekseni katselen vain tv-sarjoja. X-Files on nyt edennyt seiskakauteen, Lostin katsoin vuoden aikana kokonaan ja oli paljon parempi sekin kuin muistin, vaikka muistin hyväksi. Doctor Whota etenen tietysti, sen sellaista.
Jos nyt vielä jokin vuotta leimannut asia mainittakoon, niin lautapelit palailivat jotenkin yllättäen elämään ihan tuossa loppuvuodesta, syynä etupäässä Töölön kirjaston upea pelihylly, josta napattiin kokeiluun ainakin Stone Age (oikein tyylikäs worker placement -peli), For Sale (nopea ja hauska joutoajantappaja), Battlesheep (simppelin näköinen perhepeli, mutta julmetun koukuttava ja strategiointiin kannustava) ja sokerina pohjalla Taru sormusten herrasta -kaksinpeli, joka häikäisi yksinkertaisella toimivuudellaan, ja jossa juuri kymmenen täyttänyt pelaaja oppi nopeasti niin oivalliseksi strategistiksi, että oli siinä isällä haastetta, taisin voittokerroissa jäädä lopulta toiseksi. Joululahjaksi hommattiin ihan omaksi Karuba, mistä lisää ehkä jopa täällä lähiaikoina, katsotaan nyt. Löysinpä tuossa myös Board Game Arenan, jossa olen nyt kirjoilla ja pelailemassa. Mitä oivallisin sivusto meille lautapeleistä suuresti pitäville erakoille.
Että semmoinen vuosi. Ei huono lainkaan. Tästä voi olla suunta vain alas ja lujaa.
Mistä pääsemmekin kiinnostavimpiin vuoden 2016 aikana lukemiini kirjoihin. Pari isompaa projektia leimasi vuotta: alkuvuodesta Harry Potterit, jotka tempaisin siksi että tytärkin löysi sarjan ja uppoutui siihen juuri sillä innolla jolla yhdeksänvuotiaana hyviin kirjoihin uppoudutaan. Luin sitten tosiaan minäkin, ja vaikutuin; maineensa tuo järkäle on ansainnut - tosin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Potterista on tulossa samanlainen ikuisesti lypsettävä tuotesarja kuin joku starwars on, mikä on sääli. Se toinen projekti oli Urjalan esikoislaisten teokset, joista osan ehdin ahmaista kevät-kesällä ennen seminaaria, lisää olen lueskellut sitä mukaan kun on vastaan tullut itse tapahtuman jälkeen, joitakin ostin omaan hyllyynkin. Hyviä, jopa pirun vaikuttavia teoksia yksi toisensa jälkeen, enkä ala heitä tässä nyt erottelemaan, mutta jos ihan pari kolme pitää nostaa, niin Kirsi Alanivan Villa Vietin linnut, Antti Ritvasen Miten muistat minut ja Laura Lehtolan Pelkääjän paikalla kolisivat niin kovaa että tuntui. Niin ja Hiltusen Simon Lampaan vaatteissa! Ja ihan liioittelematta jokainen - oli vähän sellainen olo että on totisesti kovan luokan tekijöiden keskellä siellä.
Muista kirjoista mainittakoon heti viime tammikuun alussa lukemani David Mitchellin Number9dream, joka livahti lähelle kaikkien aikojen hienoimpia lukukokemuksiani. Aiemmista lukemistani Mitchelleistä Pilvikartasto oli ok ja Black Swan Green aivan mahtava - mutta tästä viimeisimmästä voisin kuvitella että miehen on vaikea parantaa. Onhan ne loputkin nyt silti luettava. Michel Faberin The Book of Strange New Things oli hieno ja erikoinen romaani sekin, ja John Ajvide Lindqvistin Kultatukka, tähtönen aivan hengästyttävän upea löytö kirjastosta. Mieheltä on muitakin suomennoksia, mutta niistä olen kuullut vähän ristiriitaisia mielipiteitä - taisin vahingossa osua heti kättelyssä tekijän parhaimpaan. No, pitää tutustua muihinkin kun ehdin. Muista ruotsalaisista mainittakoon Liza Marklundin Annika Bengtzon -dekkarit, jotka luin suurimman osan viime vuoden aikana. Sarja oli puolivälissä parhaimmillaan, pari kolme viimeistä osaa menivät vähän liikaa olemisen tuskan puolelle. Heitetään loppuun vielä muutama kotimainen nimi: Marko Hautalan Kuokkamummo oli vähän kököstä nimestään huolimatta yhtä hyvää Hautalaa kuin aiemmat, ellei parempaa. Riivatun tunnelmallinen kirja. Alexandra Salmelan Antisankari jäi mediassa rikollisen vähälle huomiolle, varsinkin kun hänen palkittuun esikoiseensa vertaa, mutta oli kirjana minusta parempi. Julma ja hauska. Ja sitten tietysti Tommi Liimatan Jeppis 2, joka ei ollut yhtä hyvä kuin ykkösosa, mutta kelpo teos kuitenkin, ja taas paikoitellen piinallisen tuttu kuvatessaan oman ikäluokkani pojankloppien elämää 80-luvun lopulla.
Huh, onhan tuossa. Tietokirjoja en nyt ala ihmeemmin listata, mutta ahmimpa niitäkin. Varmaan yksi mieleenpainuvimmista oli Kauppinen-Oinaala -kaksikon Talvivaaran vangit, aika kylmäävä. Jollain tavalla tekstin kanssa tässä on ollut joka tapauksessa tekemisissä ikään kuin koko ajan. Onnistuin viettämään kuuden viikon kirjoittajavapaankin töistä, joka meni mukavasti maalla. Aamut kirjoitin, päivät tein ulkohommia, ja kun oli lämmin syyskuu, istuin illat löhötuolissa kuistilla lukemassa Georges Perecin romaanijärkälettä Elämä Käyttöohje. Kymmenisen vuotta sitten sen viimeksi luin, mutta taisi olla keskittymisvaikeuksia silloin; nyt kirja avautui ihan uudella tavalla, ja miten uskomattoman häikäisevällä. Niin vaan tämäkin lienee lempiromaanejani, olipa itse asiassa harvinaisen hyvä kirjavuosi tuo viime.
Musaa en enää ostanut lainkaan, se on jäänyt, Spotifyyn vähän yritin tutustua, muttei oikein ollut minun juttuni. Leffoja katselin sen verran, että tyttären kanssa käytiin Potter-elokuvat kirjojen jälkeen läpi (kummitäti lainasi), ja Studio Ghiblin animaatioita myös; hyvää lauantai-iltojen vietettä ovat. Itsekseni katselen vain tv-sarjoja. X-Files on nyt edennyt seiskakauteen, Lostin katsoin vuoden aikana kokonaan ja oli paljon parempi sekin kuin muistin, vaikka muistin hyväksi. Doctor Whota etenen tietysti, sen sellaista.
Jos nyt vielä jokin vuotta leimannut asia mainittakoon, niin lautapelit palailivat jotenkin yllättäen elämään ihan tuossa loppuvuodesta, syynä etupäässä Töölön kirjaston upea pelihylly, josta napattiin kokeiluun ainakin Stone Age (oikein tyylikäs worker placement -peli), For Sale (nopea ja hauska joutoajantappaja), Battlesheep (simppelin näköinen perhepeli, mutta julmetun koukuttava ja strategiointiin kannustava) ja sokerina pohjalla Taru sormusten herrasta -kaksinpeli, joka häikäisi yksinkertaisella toimivuudellaan, ja jossa juuri kymmenen täyttänyt pelaaja oppi nopeasti niin oivalliseksi strategistiksi, että oli siinä isällä haastetta, taisin voittokerroissa jäädä lopulta toiseksi. Joululahjaksi hommattiin ihan omaksi Karuba, mistä lisää ehkä jopa täällä lähiaikoina, katsotaan nyt. Löysinpä tuossa myös Board Game Arenan, jossa olen nyt kirjoilla ja pelailemassa. Mitä oivallisin sivusto meille lautapeleistä suuresti pitäville erakoille.
Että semmoinen vuosi. Ei huono lainkaan. Tästä voi olla suunta vain alas ja lujaa.
2.1.17
Syyskuu 1990
Tavallaan lienee sopivaa, että tähän kohtaan tarinan eteneminen pitkäksi aikaa pysähtyi, koska jossain mielessä hukkasin itsenikin syksyllä 1990. Katosin hitaisiin tietoverkkoihin. Ei kukaan ollut internetistä vielä kuullutkaan, mutta posti kulki, ja ihmisiä ja yhteisöjä etsivä sellaisia kyllä löysi tuolloinkin. Jo keväällä vaikutuksen tehnyt sceneksi kutsuttu Commodore 64:n alamaailma löytyy lopullisesti syyskuun aikana, kun saan ensimmäiset vastaukseni niiltä joiden osoitteisiin olen yhteydenottoja heitellyt. Ensimmäisen ulkomaailmasta saapuvan diskettini koskaan saan Uudesta-Seelannista; tämän jälkeen toiminta keskittyykin melkein välittömästi Euroopan puolelle, missä 80% scene-toiminnastakin tapahtuu. Australiassa on oma pieni faktionsa, ja jenkit tehtailevat omia demojaan ja hakkerointejaan ihan aktiivisestikin, mutta USA-scene on oma sisäpiirinsä eikä läheskään yhtä suuri kuin Euroopan vastaava.
Myös Joonas päivittää kalustoaan syksyn tullen levyasemalla, ja aivan kuten sarjakuvien keräilyyn vuosi pari aiemmin, ryntäämme kuusnepan alamaailman valloitukseen yhteistuumin. Vielä tässä vaiheessa kyse on lähinnä peleistä tietenkin. Mutta taustalla, tiedostamattomana, on riemu jonkin itselle sopivan yhteisön löytymisestä. 13-vuotiaana ihminen totisesti kaipaa paikkaa johon kuulua, ja miellyttäähän sekin, että tämä "oma juttu" on melkein kaikille samanikäisille tuntematon maailma. Erilaisuus on tärkeää, enkä jaksa välittää siitä, että tämä erilaisuus johtaa omalla kohdallani entisestäkin jyrkempään vetäytymiseen omiin oloihini. Tietokoneen ääressä istuminen on etupäässä yksinäistä puuhaa. Levyjen kopsailussa kuluva aika alkaa tässä syksyn mittaan hiljalleen kasvaa, ja postimaksuihinkin alkaa kohta upota rahaa. Seuraavan vuoden aikana hyväksi havaittavasta "teippiä postimerkkien päälle" -tempusta emme ole vielä kuulleetkaan.
Tapahtuuko koulussa mitään merkittävää? En enää tiedä. Isoon muistikirjaani en kirjoita muuta kuin yhden innostuneen merkinnän postin maailmalta tuomista levykkeistä. Muistelen etten enää jaksa panostaa läksyihin. Hyviä koearvosanoja jonkinlaisena itsestäänselvänä kunnia-asiana pitänyt reipas ala-astelainen on kasiluokan alkaessa lopullisesti jäänyt taakse. Lapsuus on kaukana, aikuisuus kauempana, yläaste ikuinen.
Myös Joonas päivittää kalustoaan syksyn tullen levyasemalla, ja aivan kuten sarjakuvien keräilyyn vuosi pari aiemmin, ryntäämme kuusnepan alamaailman valloitukseen yhteistuumin. Vielä tässä vaiheessa kyse on lähinnä peleistä tietenkin. Mutta taustalla, tiedostamattomana, on riemu jonkin itselle sopivan yhteisön löytymisestä. 13-vuotiaana ihminen totisesti kaipaa paikkaa johon kuulua, ja miellyttäähän sekin, että tämä "oma juttu" on melkein kaikille samanikäisille tuntematon maailma. Erilaisuus on tärkeää, enkä jaksa välittää siitä, että tämä erilaisuus johtaa omalla kohdallani entisestäkin jyrkempään vetäytymiseen omiin oloihini. Tietokoneen ääressä istuminen on etupäässä yksinäistä puuhaa. Levyjen kopsailussa kuluva aika alkaa tässä syksyn mittaan hiljalleen kasvaa, ja postimaksuihinkin alkaa kohta upota rahaa. Seuraavan vuoden aikana hyväksi havaittavasta "teippiä postimerkkien päälle" -tempusta emme ole vielä kuulleetkaan.
Tapahtuuko koulussa mitään merkittävää? En enää tiedä. Isoon muistikirjaani en kirjoita muuta kuin yhden innostuneen merkinnän postin maailmalta tuomista levykkeistä. Muistelen etten enää jaksa panostaa läksyihin. Hyviä koearvosanoja jonkinlaisena itsestäänselvänä kunnia-asiana pitänyt reipas ala-astelainen on kasiluokan alkaessa lopullisesti jäänyt taakse. Lapsuus on kaukana, aikuisuus kauempana, yläaste ikuinen.
5.10.16
Elokuu 1990
Mihin jäimmekään? Niin, Norjasta palailtiin, minkä jälkeen vietän loppuloman piirrellen, kuunnellen italodiskoa ja räpeltäen edelleen uutuudenviehätystään huokuvan kuusnepan levyaseman parissa. Kesäpäivien hautovassa lämmössä eivät pelit silti jaksa kiinnostaa pitkään. Alan tutkia mitä kaikkea muuta lerpuilta löytyy, ja löytyyhän sieltä: ennen kaikkea ohjelma nimeltä Demo Designer 3, joka mahdollistaa maailman simppelimpien demoviritysten tekemisen: ruudulla kuva, sen alla skrolliteksti, musa soi. Pitäähän sitä kokeilla, ja kun lopputulos miellyttää, alkaa kesäloman paria viimeistä viikkoa leimaava tehtailu, jossa disketit täyttyvät nopeasti väsätyillä pikselitaideteoksilla. Kuvan alla virtaavaan tekstimassaan hahmottuu nimiä, tekijöitä, luon kuvitteellisen supercoolin ja mitä kansainvälisimmän demojengin, joka lähettelee terveisiä toisille yhtä kuvitelluille.
Hiljakkoin levyaseman hankkineelle Artsille näitä esittelen, ja into tarttuu. Kilpailuhengessä näitä demoteoksia sitten väsäämme ja toiselle kopsailemme siihen asti kunnes kasiluokka alkaa ja pakottaa taas kouluun, joka kiinnostaa nyt vielä vähemmän kuin keväällä, josko lienee mahdollista. Luokkamme säilyy ennallaan, ja sikäli elämä koulussa on rauhoittunut, että uudet seiskat vievät nyt ylempien huomion, me kasit olemme jossain siinä välissä. Kasiluokka, yläasteen ankean harmauden tiivistymä. Vuotta eivät väritä seiskaluokkalaisen lapsenmielen romahdus eikä ysien ylemmyydentunto, me vain olemme. Sinnittelemme. Lievää mielenkiintoa sentään saavat aikaan alkavat valinnaisaineet: minulla kotitalous (kivoin!), atk (Windows 3.0 ja Logo-ohjelmointia) ja saksa (Käse kann ich kiloweise essen!), jonka opettaja lähettää terveisiä isälle, jota on myös opettanut. Lukion opettajakunnasta kolme neljäsosaa on jo täyttänyt kuusikymmentä.
Poikien uudeksi liikunnanopettajaksi saamme suomenruotsalaisen Claesin, joka on samaan aikaan myös käsipallomaajoukkueen valmentaja, ja tämän vuoksi kisamatkoilla aina silloin tällöin, lähinnä Ahvenanmaalla ja Ruotsissa. Oppilaista ei kukaan ole koskaan käsipalloa nähnytkään, mutta tuleepa sitä sitten vuoden mittaan liikuntatunnilla pelattua. Inhoan lajia yhtä paljon kuin jalka-, kori-, pesä- tai lentopalloa. Tai jääkiekkoa tai sählyä.
Hiljakkoin levyaseman hankkineelle Artsille näitä esittelen, ja into tarttuu. Kilpailuhengessä näitä demoteoksia sitten väsäämme ja toiselle kopsailemme siihen asti kunnes kasiluokka alkaa ja pakottaa taas kouluun, joka kiinnostaa nyt vielä vähemmän kuin keväällä, josko lienee mahdollista. Luokkamme säilyy ennallaan, ja sikäli elämä koulussa on rauhoittunut, että uudet seiskat vievät nyt ylempien huomion, me kasit olemme jossain siinä välissä. Kasiluokka, yläasteen ankean harmauden tiivistymä. Vuotta eivät väritä seiskaluokkalaisen lapsenmielen romahdus eikä ysien ylemmyydentunto, me vain olemme. Sinnittelemme. Lievää mielenkiintoa sentään saavat aikaan alkavat valinnaisaineet: minulla kotitalous (kivoin!), atk (Windows 3.0 ja Logo-ohjelmointia) ja saksa (Käse kann ich kiloweise essen!), jonka opettaja lähettää terveisiä isälle, jota on myös opettanut. Lukion opettajakunnasta kolme neljäsosaa on jo täyttänyt kuusikymmentä.
Poikien uudeksi liikunnanopettajaksi saamme suomenruotsalaisen Claesin, joka on samaan aikaan myös käsipallomaajoukkueen valmentaja, ja tämän vuoksi kisamatkoilla aina silloin tällöin, lähinnä Ahvenanmaalla ja Ruotsissa. Oppilaista ei kukaan ole koskaan käsipalloa nähnytkään, mutta tuleepa sitä sitten vuoden mittaan liikuntatunnilla pelattua. Inhoan lajia yhtä paljon kuin jalka-, kori-, pesä- tai lentopalloa. Tai jääkiekkoa tai sählyä.
3.10.16
Archiva Horribilis
Etsin tuossa päivänä jokusena erästä vanhaa muistivihkoa. Oli lopulta todettava ettei se ole ainakaan ikkunalaudalla, keittiön pöydällä, kirjahyllyssä tai suolla. Siispä arkiston pariin; minulla sitä riittää. Muistanpa kun silloinen avopuoliso meinasi kilahtaa jossain muutossa allekirjoittaneen pahvilaatikoiden takia - merkityksetöntä sälää ne hänen mielestään vain olivat täynnä. Ja onhan toki totta paitsi se, että näitä rahaan muutamia mukanani, myös se, etten näihin enää viime vuosina ole juuri koskenut. Arkistoihin ei enää kerry kamaa, tiedä sitten onko se huolestuttava vai huojennuttava merkki. Siinä mielessä joskus niin elävä arkistoni on siis muuttunut aikakapseliksi, jonka päivittäminen on alkanut 90-luvun lopulla, päättynyt varmaankin joskus 2007-2008 ehkä muutamia satunnaislisäyksiä lukuunottamatta.
Jakaakseni hämmentävät salaisuuteni (kyllä se elämäkertasarjanikin vielä jatkuu) päätin avata yhden arkiston julkisesti. Yksi laatikko vain, kenties itsestäni eniten kertova sikäli ettei ole minkään teeman mukaan (kuten yliopisto tai kansanopiston kirjoittajalinja) lajiteltu. Katsotaanpa yhdessä mitä sieltä löytyy!
Itse laatikko on joskus sisältänyt Pirkka-tikkuperunoita ja siinä on päiväysleima 07 - 2006, mikä viittaa siihen että loota on joskus vaihtunut pienemmästä tähän. Koska materiaali on enimmäkseen vanhempaa. No nythän tämä lähti sivuraiteelle heti, joten nyt siis, pinnalta pohjaa kohti edeten, tämän kaiken olen joskus katsonut säilömisen arvoiseksi:
1. Turun Luostarinmäen museoalueen opaskartta. Yksi kartan taloista on ruksittu kuulakärkikynällä.
2. Postikortin kokoinen pahvi, jossa piirtämäni ihmis-eläinhybridi seisomassa jyrkänteen reunalla, yllään jingjang-kuvioitu aurinko. Vieressä teksti "One lonely Centauri". Tämä oli Kokemäellä kansanopistomme yhteistilojen seinällä.
3. Vanhan Peony-televisoni (jota käytin kuusnelostellessa) kokonaan kiinankielinen kytkentäkaavio, kokoa A3. Olen säästänyt tämän sen mielipuolisen monimutkaisuuden vuoksi. Se näyttää joltain kieroutuneen miljoonametropolin kartalta.
4. Samaisen TV:n kokonaan kiinankieliset (okei, voi tämä koreaakin olla) käyttöohjeet hassuine sarjakuvamaisine opaskuvineen. Itse televisio on nykyään vintillä maalla.
5. Kaksi mustavalkoista valokuvaa 17-vuotiaasta minusta roikkumassa pää alaspäin pitkä musta peruukki lattiaa hipoen. Kummankin kuvan taakse on kynällä kirjoitettu merkintä "IV".
6. Ennätysvihko!! Fläppimallinen ruutuvihko, jossa kymmeniä sivuja täynnä kuusnepa-pelien nimiä ja niissä saavutettuja ennätystuloksia.
7. Kolmen aanelosen printattu ja yhteen niitattu lista työaikoja ensimmäisiltä työviikoiltani nykyisessä duunissa vuodenvaihteesta 2009/2010.
8. Pieni pahvilappu, jossa piirtämäni ronsufantti tonttulakki päässä. (ronsufantti on itse luomani olento, jonka piirtely on nyt periytynyt tyttärelleni, koska hänen mielestään se on maailman söpöin otus)
9. Jippii! Groupilta saatu lasku, eräpäivä 9.4.2002. Olen säästänyt tämän, koska laskun loppusumma (0.00) oli mielestäni hupaisa.
10. Don Rosan piirtämä Aku Ankan sukupuu -juliste, joka on ollut lehdessä kaiketi 90-luvun lopulla, jolloin Ankka tuli minulle vuoden ja risat. Sama juliste oli oikoluettuna ja muutenkin paremmin toimitettuna viime vuonna Ankassa, nyt tyttäreni seinällä. (on hänellä myös Robinin kuvia)
11. Turun Ylioppilaskyläsäätiön kanssa tehty vuokrasopimus elokuulta 2003. Allekirjoittajina minä ja puoliso. 45 neliön parvekkeellinen vastaremontoitu kaksio sisältäen veden, sähkön ja kiinteän netin: 414 euroa kuussa.
12. Peruskoulun 9-luokkalaisille tarkoitetun taloustietokilpailun osanotto-ohjeet vuodelta 1992. A3-kokoinen lämiskä, jonka olen säästänyt sen kääntöpuolelle painetun upean Turun keskustan ilmakuvan vuoksi. Kuvan alareunassa näkyy ensimmäinen talo jossa Turussa asuin, Itäisellä Rantakadulla.
13. Netistä printtaamani 10 sivun lista kontekstista irrotettuja sitaatteja Carl Barksin sarjakuvista. Huikaisevaa absurdismia. Nauratti taas kun näitä selailin.
14. Suomen Kuvalehdestä leikkaamiani Jyviä ja akanoita -palstoja iso nippu vuosilta 2001 ja 2004, jolloin lehti on minulle tullut. Helmi ja Heikki on vähän niin kuin pakon sanelemana myös mukana.
15. A4-arkki, jossa tekemiäni epämääräisiä piirroksia, joiden päälle tytär on taaperoikäisenä vedellyt värikynällä.
16. Iso nivaska folkloristiikan peruskurssin opintomateriaalia, jota koristaa tekemäni runsas piirroskuvitus.
17. Valokopio ruutuvihkoon tekemästäni piirroksesta, jolla ensimmäisenä yliopistovuonna osallistuin valtakunnalliseen luentopiirroskilpailuun.
18. Pieni paperilappu, jossa piirtämiäni robotti/mutanttihahmoja, sekä tekstit "(Rum)Fliegend" ja "Die Katze".
19. Keltainen A4-arkki: Humanistisen tiedekunnan oppiaineiden esittelytilaisuudet syksyllä 2001. Paperi on täynnä piirtämiäni hahmoja.
20. Kolme paperilappua, joissa piirustuksia. Yhdessä myös teksti "Jeg köper ikke pölse!"
21. Varmaankin jonkun lyriikankurssin oppimateriaalia paksu nivaska, mm. lehdestä kopioitu Paavo Haavikon haastattelu ja paljon kotimaista runoutta.
22. Kirjanen, jonka kannessa: "Kurra, kotimainen kirjallisuus, syksy 2001". Olen lisäkuvittanut kannen huolellisesti.
23. Pari tyhjää Nordean kirjekuorta, jotka olen piirtänyt täyteen ja piirrokset halunnut säästää.
24. Pari isohkoa paperilappua, epämääräisen kokoista ja muotoista, molemmat puolet piirretty täyteen.
25. Turun Sanomista leikattu Kirjaston kissat -strippi.
26. Kotimaisen kirjallisuuden proseminaarityö syksyltä 2006. Ei minun tekemäni siis, vaan toisen seminaarilaisen.
27. Valokopio tekemästäni piirroksesta, jota käytettiin vuonna 1998 kansanopiston kirjoittajalinjan miniantologian kansikuvana.
28. Käsin kirjoittamani yhdistyksen kokouksen pöytäkirja vuodelta 2006. Hyvä piirroskuvitus.
29. Ruutupaperi, jossa muistiinpanoja minun, Tepon ja Sarin suunnittelemaa elokuvaa varten. Se piti kuvata... milloin? Turussa joka tapauksessa. Brokeback Mountain oli tuolloin kuuma nimi. Suunnittelimme julisteen, jossa minä ja Teppo olisimme samoin aseteltuna kuin kyseisen leffan julisteen hahmot. Meidän elokuvamme nimeksi olisi tullut Vartiovuorenmäki. Aika paljon tätä suunniteltiin, mutta kaatuikohan lopulta siihen, että ampaisin Helsinkiin.
30. A4-kokoinen ruutuvihko, josta vain pieni osa käytetty. Sisältää Turun yliopiston luovan kirjallisuuden aineopintojen kurssimuistiinpanoja ja tehtäviä lukuvuodelta 2004-2005. Monipuolinen ja yksityiskohtainen piirroskuvitus.
31. Pari epämääräistä lappua, joissa piirroksia.
32. Kansainväliseltä soveltavan estetiikan instituutilta saamani kirje, jossa kerrotaan minun tulleen toiseksi valtakunnallisessa luentopiirroskilpailussa vuonna 2001. Mielestäni olin moraalinen voittaja, koska ykköseksi valittiin kilpailun sääntöjen vastaisesti kahden sivun kokoinen tekele. Piirrokseni julkaistiin eri kaupunkien ylioppilaslehdissä ja minua haastateltiin yhteen niistä puhelimitse. Muutamaan kertaan olivat myös järjestäjien taholta yhteydessä koska en kertonut minkä palkintovalikoimasta haluan, mutta viivyttelin ja lopulta lakkasivat soittelemasta. Palkinnoksi olisi siis sanut valita jonkin kyseisen instituutin kustantamista kirjoista, jotka eivät kiinnostaneet piirun vertaa.
33. Tampereen science fiction -seuralta saamani kirje, jossa kerrotaan etten sijoittunut vuoden 2001 novellikilpailussa, mutta työni oli "lupaava".
34. Taskukalenterin muovikuoret (kalenteri puuttuu) joka pursuaa nyt jo eittämättä vuosia sitten vanhenneita eri ihmisten osoitetietoja.
35. Tyhjä A4-kokoinen muovitasku, jossa logo "NOKIA Chemicals".
36. Jyväskylän yliopistoon tehty taidehistorian proseminaarityö vuodelta 2004.
37. Paperilappu, johon olen kirjoittanut lainauksen eräästä Dänikenin kirjasta, jossa siteerataan egyptiläisestä pyramidista löydettyä seinäkirjoitusta. Se oli työn alla olevan romaanini mottona.
38. Paperilappu, jossa kolmisenkymmentä naisen etunimeä ja niiden perässä päivämäärät, jotka kaikki näyttävät osuvan marraskuun ja tammikuun väliselle ajalle, ei vuotta.
39. Tiimarin lukujärjestys, jonka täytin syksyllä 2001 humoristisesti ja se oli pitkään jääkaapin ovessa.
40. "Esitiedot allergiaoireista"-lomake, jonka olen täyttänyt allergiatestiin YTHS:lle mennessäni. Sain tietää testissä olevani allerginen lähes kaikelle, mutta "ilman oireita"; kuulemma sellainenkin allergia on mahdollinen.
41. Varsinais-Suomen taidetoimikunnalta saamani kirje, jossa kerrotaan minun tulleen valituksi vuoden 2001 Reviiri-antologiaan.
42. A5-kokoinen kalenterista (tms) repäisty sivu, jossa molemmilla puolilla Turun karttaa. Vanha, koska Tuomaansiltaa ei vielä ole.
43. Toinen käsinkirjoittamani yhdistyksen kokouspöytäkirja vuodelta 2006.
44. A4-kokoinen ruskea kirjekuori, jonka takapuolelle Ulla on kirjoittanut kommentteja hänellä luetuttamastani romaanikäsikirjoituksesta.
45. A3-kokoinen Turun yliopistojen toimitiloja esittelevä kartta ja luettelo syksyltä 1999.
46. Pieni Stockmannin muovikassi täynnä Bribedin täytettyjä votesheettejä.
47. Printattu neljän kirjoittajan runo, jonka otsikkona päivämäärä 30.6.2001. Alkujaan kynällä paperille kirjoitettu siten että kirjoittaja on nähnyt vain edellisen säkeen, aiemmat on taitettu piiloon ja sitten paperi on kiertänyt.
48. Myllykummun työkeskus ry:n minulle postiluukusta jakama esite otsikolla Ystävä! Tästä olen blogannutkin.
49. Postipankin sinikantinen säästökirja. Minulle on avattu tili siellä 27.9.1978. Varsinainen tilini oli Säästöpankissa, eikä tästä ollut muuta hyötyä kuin että tuli Kultapossu-lehti kotiin. Neljäs ja viimeinen merkintä on tilin lopettaminen vuonna 1989. Noin 60 markkaa sieltä on silloin irronnut.
50. Heidin kirjoittama romaanikäsikirjoitus muovitaskussa.
51. Muistilappu, jossa käsin kirjoittamani teksti "Kauhun tunne täyttää pään / on ihmeellisen viileää / ja männikössä kaikuu huuto kurjen". Onko tuo sitaatti jostain?
52. Kopio kirjeestä, jossa minun ilmoitetaan päässeen kansanopiston kirjoittajalinjalle, päivätty 30.7.1998.
53. Pieni opasvihkonen "Lastemme hoito 1: Ruokintaohjeita 0-1 vuotiaille". Mannerheimin lastensuojeluliiton julkaisuja, vuodelta 1969. Äiti lahjoitti tämän vitsinä niihin aikoihin kun tytär oli syntymässä.
54. 17-sivuinen kopionivaska, "Rentoutumisen ABC".
55. Yhdistyksen kokouspöytäkirja, puhtaaksi kirjoitettu ja printattu.
56. Kolme erittäin kulunutta ja nuhjaantunutta paperia, joissa ohjeita henkilökohtaisten voimavarojen ja omien vahvuuksien löytämiseen.
57. Kaksi kopioharjoitelmaa joihin koottu kuvia Kafkasta (kissa), ja lehdestä leikattu otsikko "Kafka-buumi jyrää".
(nyt muuten nykyinen kissa meni sinne laatikkoon kun siellä alkaa olla tarpeeksi tyhjää)
58. Muutama sivu Turun Ylioppilaslehteä tammikuulta 2002, mukana pienenä minun menestyksekäs luentopiirrokseni. Ajankuvaa: arvostelussa on Turun romantiikan levy. Se oli kyllä sysipaska bändi.
59. Iso George Clooneyn naama. Vanhat fanini muistanevat tämänkin.
60. Muovitaskussa kunniakirja, jossa kerrotaan että novellini "Aachenin aikakirjat" on saanut kunniamaininnan Tampereen science-fiction seuran novellikilpailussa 2005. Lisäksi kirje, jossa kerrotaan minun saaneen myös "Kanerva Eskolan erikoispalkinnon", eli kilon ufokarkkeja.
61. Lehdestä leikattu Helmiä sioille -strippi, joka on kulmateipeistä päätellen ollut joskus jossain kiinni.
62. Näytenumerona tullut sukuseuran lehti vuodelta 2005.
63. Lehtileike: joskus 2000-luvun alkuvuosina (leikattu niin että päivämäärä jäänyt pois) Aamulehdessä ollut melkein kokosivun juttu Turun runoliikkeestä, joka alkaa oudosti siten, että kirjoittaja harhailee Äetsässä.
64. Jyväskylän yliopistoon keväällä 2005 tehty tutkimustyö blogikulttuurin mahdollisuuksista kirjoittajalle.
65. A4-kokoinen Studia-luentolehtiö, jonka ruutusivuja olen aluksi käyttänyt C64:n kopiopelikasettien sisältöjen indeksointiin. Sitä seuraa monta sivua ranxeja scenevuosiltani, lopulta vuonna 1995 (?) aloittamani eeppisen fantasiaromaanin juonisuunnitelmat ja kartat valtaavat vihon. Niiden jälkeen ei mitään.
66. Turun Ylioppilaslehden numero 12/2002 (toukokuun viimeinen numero ennen kesätaukoa), jonka olen säästänyt ilman erityistä syytä. Onneksi olen. Ajankuva huokuu. Tuo on päätoimittaja Juri Nummelinin viimeinen numero, ja hänen kaudellaan lehti oli ihan timanttia.
67. 100-sivuinen A5-ruutuvihko, jonka kahdeksan ensimmäistä sivua on täytetty runoilla kansanopistossa vuonna 1998. Muuten tyhjä.
68. A5-kokoinen Esselte-teknikkolehtiö. Muutama ensimmäinen sivu täytetty piirroksin ja muistiinpanoin (sukupuu, kuvitteellinen diskografia yms.).
69. Taskukokoinen kierreselkäinen ruutuvihko, täynnä. Alkupuoli suunnitelmia elokuvaa varten, lopussa kahden eri romaanikäsiksen (vuonna 1997 aloitettu molemmat) suunnitelmia.
70. Vasemman käteni röntgenkuvat lääkärikeskus Pulssin kirjekuoressa helmikuulta 2001.
71. Perus sinikantinen ruutuvihko, aloitettu molemmista päistä, eri romaanikäsisten suunnittelua, noin vuodelta 1997. Toiseen olen käyttänyt metodia jota en sittemmin koskaan: kirjoittelin pätkiä käsin, jotka sitten myöhemmin laajensin koneella kokonaisuuden osiksi. Pätkistä ensimmäinen alkaa "Ja kun kävelet K-lähikauppaan ja näet lihatiskillä naapurin 3-vuotiaan pikkukakaran tarjolla hintaan 59,90 kilo tiedät pimeyden koittavan niin pian ja niin loputtoman syvänä että silmissäsi lyö mustiin ja pystyt tuskin kävelemään kaupasta ulos ennen kuin oksennat." Kyseisen romaanin työnimenä oli Pimeys. Olen edelleen sitä mieltä että siinä on timanttinen idea, mutta en ollut teknisesti sen tasolla vuonna 1997. Olin myös keskittymiskyvytön ja impulsiivisesti tekstistä toiseen sinkoileva. Kesken jäi pahasti.
72. Ruskeaa revittyä voimapaperia, jolla paksulla mustalla tussilla kirjoitettu 17 anagrammia sanasta "mankelimies".
73. Pätkä luentolehtiötä, jolle olen elokuussa 2000 kirjoittanut sarjan huonoja runoja.
74. Nivaska ruutupapereita, joille olen kirjoittanut Rappiounelma-nimisen bändin diskografian. (Bändin nimi on anagrammi Eppu Normaalista; levyt ja biisien nimet ovat myös anagrammeja)
75. Heidin kirjoittama novelli "Iltaa viettämässä", päivätty marraskuulle 1998.
76. Kaksisivuinen novelli, kirjoittajalinjan ensimmäinen harjoitus, otsikoimaton, printattu kansanopiston surkealla vanhalla printterillä.
77. Luentopaperillinen outoja runoja, olisiko -97 tai -98 kirjoitettu. Varmasti ensimmäiset tekemäni.
78. A4-kokoinen paksuilla vihreillä kansilla varustettu vihko. Ensimmäisillä sivuilla piirroksia, sen jälkeen englanninkielisiä laulunsanoja kuvitteelliselle bändille. Toiselta suunnalta aloitettu korvakuulolta kirjoitettuja Lapinlahden Lintujen laulunsanoja, sitten kuvitteellisia eläinlajeja ja niiden etymologiaa, karttoja.
79. Nippu papereita, osin käsin kirjoitettuja, osin printattuja, täynnä lisäiltyjä kynämerkintöjä: abivideomme "käsikirjoitus".
80. Vuonna 2000 Turun yliopiston humanistiselta tiedekunnalta saamani kirje, jossa kerrotaan etten läpäissyt pääsykoetta.
81. Matriisikirjoittimella printattu runo, tekijöinä minä ja Jussi jollain yläasteen tiloissa järjestetyllä kansalaisopiston tietokonekurssilla 90-luvun puolivälissä. Runo on laadittu kurssin vetäjän, runoilija Arto Kytöhongan, laatimalla Runotar-runogeneraattorilla.
82. Nuoren voiman liiton lähettämä kirje, jossa kerrotaan että olin vuoden 2001 novellikilpailun 50 parhaan joukossa, mutta etten sentään kirjaan asti päässyt.
83. Toukokuussa 1998 kirjoituskoneella (koska halusin erilaisen fiiliksen kuin tietokoneella) kirjoittamani novelli "Kone". Kirjeen muodossa etenevä teksti kertoo miehestä, joka kiihottuu seksuaalisesti elektroniikasta.
84. Kansanopistossa kirjoittamani proosaruno (?) "Donaattinen aplokaatio".
85. Like-kustannukselta saamani hylkäyskirje vuodelta 1997.
86. Pohjan tuntumaan ajautunut läjä kuitteja ja pääsylippuja. Muun muassa Siwasta olen tammikuussa 1998 ostanut jauhelihapizzan, Ilta-Sanomat ja kissanhiekkaa.
87. Turun kirjamessujen esite vuodelta 1998.
88. Katilta saamani syntymäpäiväkortti, täytin 22.
89. Yhteen nidottu laajahko kesällä 2000 kirjoittamani runosarja otsikolla "Juhannus 2000", Katin runsaasti kommentoima. Nämä ovat parhaat kirjoittamani runot, joiden jälkeen enemmän tai vähemmän menetin kykyni luoda lyriikkaa.
90. Muovitaskussa (NOKIA Chemicals) iso pino lukioaikaisia vihkoja ja kokeita, yhdistävänä tekijänä tuolloin pakkomielteisesti piirtelemäni köysistä ja vanhoista puisista kylteistä kyhätyt rakennelmat. Muistelen että oli tarkoitus käyttää noita piirroksia joskus johonkin. Ehkä kuvaan ne talteen.
No niin, näin tuli sitten todistetuksi että luulosta huolimatta eivät nämä laatikot mitään turhaa sisällä. Takaisin vaatekaapin perukoille vaan seuraavaa muuttoa odottamaan.
Jakaakseni hämmentävät salaisuuteni (kyllä se elämäkertasarjanikin vielä jatkuu) päätin avata yhden arkiston julkisesti. Yksi laatikko vain, kenties itsestäni eniten kertova sikäli ettei ole minkään teeman mukaan (kuten yliopisto tai kansanopiston kirjoittajalinja) lajiteltu. Katsotaanpa yhdessä mitä sieltä löytyy!
Itse laatikko on joskus sisältänyt Pirkka-tikkuperunoita ja siinä on päiväysleima 07 - 2006, mikä viittaa siihen että loota on joskus vaihtunut pienemmästä tähän. Koska materiaali on enimmäkseen vanhempaa. No nythän tämä lähti sivuraiteelle heti, joten nyt siis, pinnalta pohjaa kohti edeten, tämän kaiken olen joskus katsonut säilömisen arvoiseksi:
1. Turun Luostarinmäen museoalueen opaskartta. Yksi kartan taloista on ruksittu kuulakärkikynällä.
2. Postikortin kokoinen pahvi, jossa piirtämäni ihmis-eläinhybridi seisomassa jyrkänteen reunalla, yllään jingjang-kuvioitu aurinko. Vieressä teksti "One lonely Centauri". Tämä oli Kokemäellä kansanopistomme yhteistilojen seinällä.
3. Vanhan Peony-televisoni (jota käytin kuusnelostellessa) kokonaan kiinankielinen kytkentäkaavio, kokoa A3. Olen säästänyt tämän sen mielipuolisen monimutkaisuuden vuoksi. Se näyttää joltain kieroutuneen miljoonametropolin kartalta.
4. Samaisen TV:n kokonaan kiinankieliset (okei, voi tämä koreaakin olla) käyttöohjeet hassuine sarjakuvamaisine opaskuvineen. Itse televisio on nykyään vintillä maalla.
5. Kaksi mustavalkoista valokuvaa 17-vuotiaasta minusta roikkumassa pää alaspäin pitkä musta peruukki lattiaa hipoen. Kummankin kuvan taakse on kynällä kirjoitettu merkintä "IV".
6. Ennätysvihko!! Fläppimallinen ruutuvihko, jossa kymmeniä sivuja täynnä kuusnepa-pelien nimiä ja niissä saavutettuja ennätystuloksia.
7. Kolmen aanelosen printattu ja yhteen niitattu lista työaikoja ensimmäisiltä työviikoiltani nykyisessä duunissa vuodenvaihteesta 2009/2010.
8. Pieni pahvilappu, jossa piirtämäni ronsufantti tonttulakki päässä. (ronsufantti on itse luomani olento, jonka piirtely on nyt periytynyt tyttärelleni, koska hänen mielestään se on maailman söpöin otus)
9. Jippii! Groupilta saatu lasku, eräpäivä 9.4.2002. Olen säästänyt tämän, koska laskun loppusumma (0.00) oli mielestäni hupaisa.
10. Don Rosan piirtämä Aku Ankan sukupuu -juliste, joka on ollut lehdessä kaiketi 90-luvun lopulla, jolloin Ankka tuli minulle vuoden ja risat. Sama juliste oli oikoluettuna ja muutenkin paremmin toimitettuna viime vuonna Ankassa, nyt tyttäreni seinällä. (on hänellä myös Robinin kuvia)
11. Turun Ylioppilaskyläsäätiön kanssa tehty vuokrasopimus elokuulta 2003. Allekirjoittajina minä ja puoliso. 45 neliön parvekkeellinen vastaremontoitu kaksio sisältäen veden, sähkön ja kiinteän netin: 414 euroa kuussa.
12. Peruskoulun 9-luokkalaisille tarkoitetun taloustietokilpailun osanotto-ohjeet vuodelta 1992. A3-kokoinen lämiskä, jonka olen säästänyt sen kääntöpuolelle painetun upean Turun keskustan ilmakuvan vuoksi. Kuvan alareunassa näkyy ensimmäinen talo jossa Turussa asuin, Itäisellä Rantakadulla.
13. Netistä printtaamani 10 sivun lista kontekstista irrotettuja sitaatteja Carl Barksin sarjakuvista. Huikaisevaa absurdismia. Nauratti taas kun näitä selailin.
14. Suomen Kuvalehdestä leikkaamiani Jyviä ja akanoita -palstoja iso nippu vuosilta 2001 ja 2004, jolloin lehti on minulle tullut. Helmi ja Heikki on vähän niin kuin pakon sanelemana myös mukana.
15. A4-arkki, jossa tekemiäni epämääräisiä piirroksia, joiden päälle tytär on taaperoikäisenä vedellyt värikynällä.
16. Iso nivaska folkloristiikan peruskurssin opintomateriaalia, jota koristaa tekemäni runsas piirroskuvitus.
17. Valokopio ruutuvihkoon tekemästäni piirroksesta, jolla ensimmäisenä yliopistovuonna osallistuin valtakunnalliseen luentopiirroskilpailuun.
18. Pieni paperilappu, jossa piirtämiäni robotti/mutanttihahmoja, sekä tekstit "(Rum)Fliegend" ja "Die Katze".
19. Keltainen A4-arkki: Humanistisen tiedekunnan oppiaineiden esittelytilaisuudet syksyllä 2001. Paperi on täynnä piirtämiäni hahmoja.
20. Kolme paperilappua, joissa piirustuksia. Yhdessä myös teksti "Jeg köper ikke pölse!"
21. Varmaankin jonkun lyriikankurssin oppimateriaalia paksu nivaska, mm. lehdestä kopioitu Paavo Haavikon haastattelu ja paljon kotimaista runoutta.
22. Kirjanen, jonka kannessa: "Kurra, kotimainen kirjallisuus, syksy 2001". Olen lisäkuvittanut kannen huolellisesti.
23. Pari tyhjää Nordean kirjekuorta, jotka olen piirtänyt täyteen ja piirrokset halunnut säästää.
24. Pari isohkoa paperilappua, epämääräisen kokoista ja muotoista, molemmat puolet piirretty täyteen.
25. Turun Sanomista leikattu Kirjaston kissat -strippi.
26. Kotimaisen kirjallisuuden proseminaarityö syksyltä 2006. Ei minun tekemäni siis, vaan toisen seminaarilaisen.
27. Valokopio tekemästäni piirroksesta, jota käytettiin vuonna 1998 kansanopiston kirjoittajalinjan miniantologian kansikuvana.
28. Käsin kirjoittamani yhdistyksen kokouksen pöytäkirja vuodelta 2006. Hyvä piirroskuvitus.
29. Ruutupaperi, jossa muistiinpanoja minun, Tepon ja Sarin suunnittelemaa elokuvaa varten. Se piti kuvata... milloin? Turussa joka tapauksessa. Brokeback Mountain oli tuolloin kuuma nimi. Suunnittelimme julisteen, jossa minä ja Teppo olisimme samoin aseteltuna kuin kyseisen leffan julisteen hahmot. Meidän elokuvamme nimeksi olisi tullut Vartiovuorenmäki. Aika paljon tätä suunniteltiin, mutta kaatuikohan lopulta siihen, että ampaisin Helsinkiin.
30. A4-kokoinen ruutuvihko, josta vain pieni osa käytetty. Sisältää Turun yliopiston luovan kirjallisuuden aineopintojen kurssimuistiinpanoja ja tehtäviä lukuvuodelta 2004-2005. Monipuolinen ja yksityiskohtainen piirroskuvitus.
31. Pari epämääräistä lappua, joissa piirroksia.
32. Kansainväliseltä soveltavan estetiikan instituutilta saamani kirje, jossa kerrotaan minun tulleen toiseksi valtakunnallisessa luentopiirroskilpailussa vuonna 2001. Mielestäni olin moraalinen voittaja, koska ykköseksi valittiin kilpailun sääntöjen vastaisesti kahden sivun kokoinen tekele. Piirrokseni julkaistiin eri kaupunkien ylioppilaslehdissä ja minua haastateltiin yhteen niistä puhelimitse. Muutamaan kertaan olivat myös järjestäjien taholta yhteydessä koska en kertonut minkä palkintovalikoimasta haluan, mutta viivyttelin ja lopulta lakkasivat soittelemasta. Palkinnoksi olisi siis sanut valita jonkin kyseisen instituutin kustantamista kirjoista, jotka eivät kiinnostaneet piirun vertaa.
33. Tampereen science fiction -seuralta saamani kirje, jossa kerrotaan etten sijoittunut vuoden 2001 novellikilpailussa, mutta työni oli "lupaava".
34. Taskukalenterin muovikuoret (kalenteri puuttuu) joka pursuaa nyt jo eittämättä vuosia sitten vanhenneita eri ihmisten osoitetietoja.
35. Tyhjä A4-kokoinen muovitasku, jossa logo "NOKIA Chemicals".
36. Jyväskylän yliopistoon tehty taidehistorian proseminaarityö vuodelta 2004.
37. Paperilappu, johon olen kirjoittanut lainauksen eräästä Dänikenin kirjasta, jossa siteerataan egyptiläisestä pyramidista löydettyä seinäkirjoitusta. Se oli työn alla olevan romaanini mottona.
38. Paperilappu, jossa kolmisenkymmentä naisen etunimeä ja niiden perässä päivämäärät, jotka kaikki näyttävät osuvan marraskuun ja tammikuun väliselle ajalle, ei vuotta.
39. Tiimarin lukujärjestys, jonka täytin syksyllä 2001 humoristisesti ja se oli pitkään jääkaapin ovessa.
40. "Esitiedot allergiaoireista"-lomake, jonka olen täyttänyt allergiatestiin YTHS:lle mennessäni. Sain tietää testissä olevani allerginen lähes kaikelle, mutta "ilman oireita"; kuulemma sellainenkin allergia on mahdollinen.
41. Varsinais-Suomen taidetoimikunnalta saamani kirje, jossa kerrotaan minun tulleen valituksi vuoden 2001 Reviiri-antologiaan.
42. A5-kokoinen kalenterista (tms) repäisty sivu, jossa molemmilla puolilla Turun karttaa. Vanha, koska Tuomaansiltaa ei vielä ole.
43. Toinen käsinkirjoittamani yhdistyksen kokouspöytäkirja vuodelta 2006.
44. A4-kokoinen ruskea kirjekuori, jonka takapuolelle Ulla on kirjoittanut kommentteja hänellä luetuttamastani romaanikäsikirjoituksesta.
45. A3-kokoinen Turun yliopistojen toimitiloja esittelevä kartta ja luettelo syksyltä 1999.
46. Pieni Stockmannin muovikassi täynnä Bribedin täytettyjä votesheettejä.
47. Printattu neljän kirjoittajan runo, jonka otsikkona päivämäärä 30.6.2001. Alkujaan kynällä paperille kirjoitettu siten että kirjoittaja on nähnyt vain edellisen säkeen, aiemmat on taitettu piiloon ja sitten paperi on kiertänyt.
48. Myllykummun työkeskus ry:n minulle postiluukusta jakama esite otsikolla Ystävä! Tästä olen blogannutkin.
49. Postipankin sinikantinen säästökirja. Minulle on avattu tili siellä 27.9.1978. Varsinainen tilini oli Säästöpankissa, eikä tästä ollut muuta hyötyä kuin että tuli Kultapossu-lehti kotiin. Neljäs ja viimeinen merkintä on tilin lopettaminen vuonna 1989. Noin 60 markkaa sieltä on silloin irronnut.
50. Heidin kirjoittama romaanikäsikirjoitus muovitaskussa.
51. Muistilappu, jossa käsin kirjoittamani teksti "Kauhun tunne täyttää pään / on ihmeellisen viileää / ja männikössä kaikuu huuto kurjen". Onko tuo sitaatti jostain?
52. Kopio kirjeestä, jossa minun ilmoitetaan päässeen kansanopiston kirjoittajalinjalle, päivätty 30.7.1998.
53. Pieni opasvihkonen "Lastemme hoito 1: Ruokintaohjeita 0-1 vuotiaille". Mannerheimin lastensuojeluliiton julkaisuja, vuodelta 1969. Äiti lahjoitti tämän vitsinä niihin aikoihin kun tytär oli syntymässä.
54. 17-sivuinen kopionivaska, "Rentoutumisen ABC".
55. Yhdistyksen kokouspöytäkirja, puhtaaksi kirjoitettu ja printattu.
56. Kolme erittäin kulunutta ja nuhjaantunutta paperia, joissa ohjeita henkilökohtaisten voimavarojen ja omien vahvuuksien löytämiseen.
57. Kaksi kopioharjoitelmaa joihin koottu kuvia Kafkasta (kissa), ja lehdestä leikattu otsikko "Kafka-buumi jyrää".
(nyt muuten nykyinen kissa meni sinne laatikkoon kun siellä alkaa olla tarpeeksi tyhjää)
58. Muutama sivu Turun Ylioppilaslehteä tammikuulta 2002, mukana pienenä minun menestyksekäs luentopiirrokseni. Ajankuvaa: arvostelussa on Turun romantiikan levy. Se oli kyllä sysipaska bändi.
59. Iso George Clooneyn naama. Vanhat fanini muistanevat tämänkin.
60. Muovitaskussa kunniakirja, jossa kerrotaan että novellini "Aachenin aikakirjat" on saanut kunniamaininnan Tampereen science-fiction seuran novellikilpailussa 2005. Lisäksi kirje, jossa kerrotaan minun saaneen myös "Kanerva Eskolan erikoispalkinnon", eli kilon ufokarkkeja.
61. Lehdestä leikattu Helmiä sioille -strippi, joka on kulmateipeistä päätellen ollut joskus jossain kiinni.
62. Näytenumerona tullut sukuseuran lehti vuodelta 2005.
63. Lehtileike: joskus 2000-luvun alkuvuosina (leikattu niin että päivämäärä jäänyt pois) Aamulehdessä ollut melkein kokosivun juttu Turun runoliikkeestä, joka alkaa oudosti siten, että kirjoittaja harhailee Äetsässä.
64. Jyväskylän yliopistoon keväällä 2005 tehty tutkimustyö blogikulttuurin mahdollisuuksista kirjoittajalle.
65. A4-kokoinen Studia-luentolehtiö, jonka ruutusivuja olen aluksi käyttänyt C64:n kopiopelikasettien sisältöjen indeksointiin. Sitä seuraa monta sivua ranxeja scenevuosiltani, lopulta vuonna 1995 (?) aloittamani eeppisen fantasiaromaanin juonisuunnitelmat ja kartat valtaavat vihon. Niiden jälkeen ei mitään.
66. Turun Ylioppilaslehden numero 12/2002 (toukokuun viimeinen numero ennen kesätaukoa), jonka olen säästänyt ilman erityistä syytä. Onneksi olen. Ajankuva huokuu. Tuo on päätoimittaja Juri Nummelinin viimeinen numero, ja hänen kaudellaan lehti oli ihan timanttia.
67. 100-sivuinen A5-ruutuvihko, jonka kahdeksan ensimmäistä sivua on täytetty runoilla kansanopistossa vuonna 1998. Muuten tyhjä.
68. A5-kokoinen Esselte-teknikkolehtiö. Muutama ensimmäinen sivu täytetty piirroksin ja muistiinpanoin (sukupuu, kuvitteellinen diskografia yms.).
69. Taskukokoinen kierreselkäinen ruutuvihko, täynnä. Alkupuoli suunnitelmia elokuvaa varten, lopussa kahden eri romaanikäsiksen (vuonna 1997 aloitettu molemmat) suunnitelmia.
70. Vasemman käteni röntgenkuvat lääkärikeskus Pulssin kirjekuoressa helmikuulta 2001.
71. Perus sinikantinen ruutuvihko, aloitettu molemmista päistä, eri romaanikäsisten suunnittelua, noin vuodelta 1997. Toiseen olen käyttänyt metodia jota en sittemmin koskaan: kirjoittelin pätkiä käsin, jotka sitten myöhemmin laajensin koneella kokonaisuuden osiksi. Pätkistä ensimmäinen alkaa "Ja kun kävelet K-lähikauppaan ja näet lihatiskillä naapurin 3-vuotiaan pikkukakaran tarjolla hintaan 59,90 kilo tiedät pimeyden koittavan niin pian ja niin loputtoman syvänä että silmissäsi lyö mustiin ja pystyt tuskin kävelemään kaupasta ulos ennen kuin oksennat." Kyseisen romaanin työnimenä oli Pimeys. Olen edelleen sitä mieltä että siinä on timanttinen idea, mutta en ollut teknisesti sen tasolla vuonna 1997. Olin myös keskittymiskyvytön ja impulsiivisesti tekstistä toiseen sinkoileva. Kesken jäi pahasti.
72. Ruskeaa revittyä voimapaperia, jolla paksulla mustalla tussilla kirjoitettu 17 anagrammia sanasta "mankelimies".
73. Pätkä luentolehtiötä, jolle olen elokuussa 2000 kirjoittanut sarjan huonoja runoja.
74. Nivaska ruutupapereita, joille olen kirjoittanut Rappiounelma-nimisen bändin diskografian. (Bändin nimi on anagrammi Eppu Normaalista; levyt ja biisien nimet ovat myös anagrammeja)
75. Heidin kirjoittama novelli "Iltaa viettämässä", päivätty marraskuulle 1998.
76. Kaksisivuinen novelli, kirjoittajalinjan ensimmäinen harjoitus, otsikoimaton, printattu kansanopiston surkealla vanhalla printterillä.
77. Luentopaperillinen outoja runoja, olisiko -97 tai -98 kirjoitettu. Varmasti ensimmäiset tekemäni.
78. A4-kokoinen paksuilla vihreillä kansilla varustettu vihko. Ensimmäisillä sivuilla piirroksia, sen jälkeen englanninkielisiä laulunsanoja kuvitteelliselle bändille. Toiselta suunnalta aloitettu korvakuulolta kirjoitettuja Lapinlahden Lintujen laulunsanoja, sitten kuvitteellisia eläinlajeja ja niiden etymologiaa, karttoja.
79. Nippu papereita, osin käsin kirjoitettuja, osin printattuja, täynnä lisäiltyjä kynämerkintöjä: abivideomme "käsikirjoitus".
80. Vuonna 2000 Turun yliopiston humanistiselta tiedekunnalta saamani kirje, jossa kerrotaan etten läpäissyt pääsykoetta.
81. Matriisikirjoittimella printattu runo, tekijöinä minä ja Jussi jollain yläasteen tiloissa järjestetyllä kansalaisopiston tietokonekurssilla 90-luvun puolivälissä. Runo on laadittu kurssin vetäjän, runoilija Arto Kytöhongan, laatimalla Runotar-runogeneraattorilla.
82. Nuoren voiman liiton lähettämä kirje, jossa kerrotaan että olin vuoden 2001 novellikilpailun 50 parhaan joukossa, mutta etten sentään kirjaan asti päässyt.
83. Toukokuussa 1998 kirjoituskoneella (koska halusin erilaisen fiiliksen kuin tietokoneella) kirjoittamani novelli "Kone". Kirjeen muodossa etenevä teksti kertoo miehestä, joka kiihottuu seksuaalisesti elektroniikasta.
84. Kansanopistossa kirjoittamani proosaruno (?) "Donaattinen aplokaatio".
85. Like-kustannukselta saamani hylkäyskirje vuodelta 1997.
86. Pohjan tuntumaan ajautunut läjä kuitteja ja pääsylippuja. Muun muassa Siwasta olen tammikuussa 1998 ostanut jauhelihapizzan, Ilta-Sanomat ja kissanhiekkaa.
87. Turun kirjamessujen esite vuodelta 1998.
88. Katilta saamani syntymäpäiväkortti, täytin 22.
89. Yhteen nidottu laajahko kesällä 2000 kirjoittamani runosarja otsikolla "Juhannus 2000", Katin runsaasti kommentoima. Nämä ovat parhaat kirjoittamani runot, joiden jälkeen enemmän tai vähemmän menetin kykyni luoda lyriikkaa.
90. Muovitaskussa (NOKIA Chemicals) iso pino lukioaikaisia vihkoja ja kokeita, yhdistävänä tekijänä tuolloin pakkomielteisesti piirtelemäni köysistä ja vanhoista puisista kylteistä kyhätyt rakennelmat. Muistelen että oli tarkoitus käyttää noita piirroksia joskus johonkin. Ehkä kuvaan ne talteen.
No niin, näin tuli sitten todistetuksi että luulosta huolimatta eivät nämä laatikot mitään turhaa sisällä. Takaisin vaatekaapin perukoille vaan seuraavaa muuttoa odottamaan.
7.8.16
Muistoja Urjalasta
Ostin rautatieasemalta kahvin, euro kakskymmentä. Junan lähtöön yksitoista minuuttia, tarkistin, askelsin laiturille ja hermostutti vain vähän. Kahvi oli seuraavat kolme vuorokautta aloittavan kofeiiniputken ensimmäinen. Olin vähällä törmätä huomiotani hamuavaan kolmikkoon, jonka ohi ja ympäri ajatukseni kulkivat. Siinähän heitä oli, samaan junaan nousijoita, jotka sitten Toijalan asemalta pikkubussi kuljetti Urjalaan.
Se minkä panin rauhoittuen merkille heti ensi hetkinä, oli että jokainen oli jollain tavalla epävarma. Rentouduin. Niillä main vakuutuin etten ehkä kuole. Söimme, otin kahvia. Saimme huoneen, jossa asuinkumppanini heti ensimmäisenä yönä etsivät natisevien äänten aiheuttajaa, mutta allekirjoittaneen narskuvat hampaat ne vain, mikä sitten myöhemmin selvisi. Olin kyllä varoittanut etukäteen. Aamu taisi alkaa kahvilla, mutta pika-. Kahvio aukesi meille aamuihmisille epäinhimilliseen aikaan.
Tänään sain kuulla olleeni etukäteen pelätty mutta lopulta sitten puhuttelukelpoinen kuitenkin. Itse pidin suurinta osaa muista jonkinlaisina staroina - olihan moni telkkarissakin ollut. Radiossa yksi jopa joka päivä. Jaoimme kokemuksia. Hämmästyin kaikkien niiden asioiden äärellä jotka oli pitänyt tapahtua jotta juuri me kolmetoista olimme siellä. Hain kahvia. Jätin murhaillallisen väliin rauhoittaakseni ylikierroksilla käyvää hippokampustani ja istuin seminaaritilan ikkunalaudalle lukemaan yhdeltä vetäjistä saadun kirjan. Kaikki paljastuivat päivien aikana ihmisiksi. Lauantain tähtihetkeni oli seminaarin kuopuksen pelastaminen lavatansseista. Puhuin hänen kanssaan Pokemonista, Apulannasta ja Helsingin kirjamessuista; ensinmainittuja ei muuten Urjalassa ollut ainuttakaan.
Seminaarimme huipentui lauantain paneeliin, jonka yleisö oli runsasvuotinen ja jonka jälkeen saatiin kanakeittoa ilman kanaa. Maailman hirvein baari, Urjalan voimamieskisat, toistuvasti bongattu paneeliyleisön edustaja ja lopulta päädyimme nurmikolle, jolla ampiaiset pyörivät ympärillä, kirjallisuudentutkija uhrattiin, yleisö valui kaupungintaloon, muumikassi kädessä käteltiin kaupunginjohtajaa enkä minä tiennyt, eikä kukaan meistä, keitä ne muut olivat joita käteltiin, mutta käteltiin silti. Viini virtasi ja hiki, ehkä helpotuksen jo siinä vaiheessa, ja sadekin, lopulta.
Koskaan ei ole mitään organisoitu niin nopeasti missään kuin alkoholia metsän keskelle, kun päästiin tanssilavalle, kello oli kakskymmentä vaille yhdeksän ja paikanpäältä oli anniskelumahdollisuus sitten edelliskesien poistunut. Olin etukäteen lukenut muiden kirjoja vähemmän kuin olin toivonut, mutta ne olivat kaikki olleet parempia kuin arvasin. Loput ovat nyt listalla. Karaokessa vedettiin Mombasaa ja Highway to Helliä, poltin enemmän kuin vuosiin. Eilen join puoli olutta. Hain kahvia.
Hain kahvia. Hain kahvia.
"Mä en tiennyt mitä sä teet siellä. Ajattelin että sä varmaan pakkasit."
"Ei kun mä kakkasin."
Bongailimme yhteisiä tuttuja. Olimme jostain tutun näköisiä. Kuulimme räväköitä tarinoita männävuosilta ja yksi ohjaajista yhteenveti tämän vuoden osallistujat: ryhmäämme luokittelee tiemmä sana "vaisu". Määritelmä herätti vastaväitteitä. Vertasimme viikonloppua kokemuksiin Sodankylässä ja Kokemäellä, oli roadtrip Tampereelle ja yliajettu siideri. Yksi meistä oli lukenut jokaisen osanottajan kirjan. Hän sai palkinnoksi lätyn.
Se minkä panin rauhoittuen merkille heti ensi hetkinä, oli että jokainen oli jollain tavalla epävarma. Rentouduin. Niillä main vakuutuin etten ehkä kuole. Söimme, otin kahvia. Saimme huoneen, jossa asuinkumppanini heti ensimmäisenä yönä etsivät natisevien äänten aiheuttajaa, mutta allekirjoittaneen narskuvat hampaat ne vain, mikä sitten myöhemmin selvisi. Olin kyllä varoittanut etukäteen. Aamu taisi alkaa kahvilla, mutta pika-. Kahvio aukesi meille aamuihmisille epäinhimilliseen aikaan.
Tänään sain kuulla olleeni etukäteen pelätty mutta lopulta sitten puhuttelukelpoinen kuitenkin. Itse pidin suurinta osaa muista jonkinlaisina staroina - olihan moni telkkarissakin ollut. Radiossa yksi jopa joka päivä. Jaoimme kokemuksia. Hämmästyin kaikkien niiden asioiden äärellä jotka oli pitänyt tapahtua jotta juuri me kolmetoista olimme siellä. Hain kahvia. Jätin murhaillallisen väliin rauhoittaakseni ylikierroksilla käyvää hippokampustani ja istuin seminaaritilan ikkunalaudalle lukemaan yhdeltä vetäjistä saadun kirjan. Kaikki paljastuivat päivien aikana ihmisiksi. Lauantain tähtihetkeni oli seminaarin kuopuksen pelastaminen lavatansseista. Puhuin hänen kanssaan Pokemonista, Apulannasta ja Helsingin kirjamessuista; ensinmainittuja ei muuten Urjalassa ollut ainuttakaan.
Seminaarimme huipentui lauantain paneeliin, jonka yleisö oli runsasvuotinen ja jonka jälkeen saatiin kanakeittoa ilman kanaa. Maailman hirvein baari, Urjalan voimamieskisat, toistuvasti bongattu paneeliyleisön edustaja ja lopulta päädyimme nurmikolle, jolla ampiaiset pyörivät ympärillä, kirjallisuudentutkija uhrattiin, yleisö valui kaupungintaloon, muumikassi kädessä käteltiin kaupunginjohtajaa enkä minä tiennyt, eikä kukaan meistä, keitä ne muut olivat joita käteltiin, mutta käteltiin silti. Viini virtasi ja hiki, ehkä helpotuksen jo siinä vaiheessa, ja sadekin, lopulta.
Koskaan ei ole mitään organisoitu niin nopeasti missään kuin alkoholia metsän keskelle, kun päästiin tanssilavalle, kello oli kakskymmentä vaille yhdeksän ja paikanpäältä oli anniskelumahdollisuus sitten edelliskesien poistunut. Olin etukäteen lukenut muiden kirjoja vähemmän kuin olin toivonut, mutta ne olivat kaikki olleet parempia kuin arvasin. Loput ovat nyt listalla. Karaokessa vedettiin Mombasaa ja Highway to Helliä, poltin enemmän kuin vuosiin. Eilen join puoli olutta. Hain kahvia.
Hain kahvia. Hain kahvia.
"Mä en tiennyt mitä sä teet siellä. Ajattelin että sä varmaan pakkasit."
"Ei kun mä kakkasin."
Bongailimme yhteisiä tuttuja. Olimme jostain tutun näköisiä. Kuulimme räväköitä tarinoita männävuosilta ja yksi ohjaajista yhteenveti tämän vuoden osallistujat: ryhmäämme luokittelee tiemmä sana "vaisu". Määritelmä herätti vastaväitteitä. Vertasimme viikonloppua kokemuksiin Sodankylässä ja Kokemäellä, oli roadtrip Tampereelle ja yliajettu siideri. Yksi meistä oli lukenut jokaisen osanottajan kirjan. Hän sai palkinnoksi lätyn.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)