Sillä välin kun muut viettävät päivät stressaten tulevia ylioppilaskirjoituksia, minä ja Petri alamme suunnitella elokuvaa. Onkohan tämä se isomman kaliiperin toimintapätkä jonka esituotantotyöhön käytimme paljon aikaa joskus noina ylioppilaskirjoitusten ja asepalveluksen leimaamina välikkövuosina? Saattoi hyvinkin olla. Laadimme käsikirjoitusta, haalimme kaveripiiriä rooleihin, on takaa-ajoa ja tappelukohtauksia ja muuta. Kyllähän mielessä käy että tämä ei ehkä ole viisasta, etenkin siinä vaiheessa kun selviää että toisin kuin minä, Petri on jättämässä reaalikokeen kokonaan väliin, eikä hänellä täten niin hirveästi luettavaa ole. Kyllähän minä jossain välissä kaivan ainakin Psykologian kirjat esiin, mutta ulkoa lukeminen, ylipäätään jonkin pakotetun vapaa-ajalla lukeminen, ei kerta kaikkiaan suju. Keskittymiskykyni on aina ollut todella huono (ala-asteen ensimmäisillä luokilla opettajat jututtivat vanhempiani ylivilkkauteni vuoksi), ja käytännössä olen lukuaineissa pärjännyt aina kohtuullisen hyvän nippelimuistini ansiosta. Päätän luottaa että se toimii tälläkin kertaa – joka tapauksessa kielet ovat ne mihin lähinnä panostan, eikä se elokuvakaan kyllä valmistu. Kuvaamme kohtaukset jossa päähenkilö kiitää kevarillaan sataakahtakymppiä kuudenkympin alueella ja toisen jossa sama tyttöystävänsä kuolemaa kostava antisankari (Henri sai pääroolin) pistelee sarjoja ihmisen näköiseen maalitauluun paikallisella ampumaradalla (jonka paikalla nykyään on Kariniemelle kananpoikaa kasvattava broilerifarmi). Mutta varsinaiseen replikointia vaativaan roolityöhön asti emme koskaan pääse, projekti kuivuu käsiin. Ehkä käsikirjoitus oli liian kunnianhimoinen.
No ne kirjoitukset sitten, pitkästä aikaa niiden myötä palailen päiväkirjankaltaiseni pariinkin. Mutta mitä minulla on tästä elämäni merkkipaalusta kerrottavaa? No tietenkin se keskinäinen kilpailuasetelma, joka minulla ja kavereilla on: koulun sääntöjen mukaan kokeesta saa nimittäin poistua aikaisintaan kello 12, ja kovimmat propsit porukassamme saa se joka tuolta jumppasalin ahdistavasta hiljaisuudesta ensimmäisenä lähtee. Reaalin ja ainekirjoitus kakkosen ensipoistujat jäävät itseltäni havaitsematta, mutta muuten tallettamani data on tarkkaa: Ensimmäisestä ainekirjoituksesta poistuu ykkösenä Petri (kello 13.10), matikankokeesta (jossa itse en ollut) Artsi tasan kahdeltatoista, englanninkokeesta Markku (12.10), ja viimein, siitä viimeisestä mahdollisesta eli ruotsinkokeesta minä itse vartin yli kaksitoista. Yksi lukiokäytävän luokista on varattu kokeestalähtijöiden notkumispaikaksi, ja siellä istutaan pitkiäkin aikoja höpöttämässä sitä mukaan kuin väkeä tippuu salista paikalle. Ennen lähtöä kirjoitetaan taululle terveisiä niille jotka vielä puurtavat. Hyvä tunnelma, lopullinen, kaikki lievästi hermostuneita mutta tulevaisuuskin kutkuttaa.
Kirjoitin äidinkielen kaksi ainetta, englannin, ruotsin ja reaalin, jossa vastasin kolmeen kysymykseen historiasta (analyysi kansallisosialistisen puolueen suosion kehityksestä, esimerkkejä vuosisadanvaihteen nationalismin yhdistävästä ja hajottavasta vaikutuksesta Euroopassa, sekä analyysi Galileo Galilein merkityksestä), yhteen biologiasta ("Mitä koiraa koskevat tutkimukset ja omat havaintosi kertovat koiran käyttäytymisestä?") ja neljään maantiedosta (lähinnä erilaisia maanmuotoja ja maankäyttöä koskevia kysymyksiä... muistelen että nämä olivat epätoivoisia viimehetken valintoja kellon lähetessä kolmea). Psykologiasta, siitä ainoasta aineesta jota hyvin selvästi muistan lukulomalla lukeneeni, en vastannut mihinkään. Aikaa meni reaalikokeessa melkein sinne kolmeen asti, ja tiesin lähtiessäni että vituiksi meni – ne maantiedon epätoivoiset makkarajärviesseet olivat hädin tuskin kolmen lauseen mittaisia, mutta pää kumisi vaikuttavasti tyhjyyttään jo siinä vaiheessa.
Mutta sitten se oli ohi. Yhteishakuun en keväällä osallistu; minulle on tiedossa töitä niin kesäksi kuin syksyksikin, ja tammikuussahan odottaa asepalvelus. Ehtii sitä opiskella myöhemminkin, tuumailen. Käyn kirjastolla töissä, pelailen pc:lläni, leffaprojektit jatkuvat, kaatuvat, uusia nousee, koko ajan on puuhaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti