7.9.18

Helmikuu 1995

Penkkaripäivämme teema on merellinen. Keskuudestamme löytyy niin seiloreita, merenneitoja kuin mereneläviäkin, itse sonnustaudun merirosvoksi: on korkeakorkoiset nahkassappaat, pussihousut, roikkuvahihainen punainen paita kultanapein, iso kaulassa roikkuva risti, nahkaliivi ja lampaanturkistakki, punainen huivikin päähän kiedottuna. Enimmäkseen 60- ja 70-lukujen vaatteita hyödyntänyt kokonaisuus huipentuu lelukaupasta hankitulla muovisella miekalla. Vasta penkkaripäivän jälkeen huomaan ettei minusta otettu asuun pukeutuneena ainuttakaan kuvaa, mikä vähän harmittaa – olin siihen itse aika tyytyväinen. Pelkkää kuvausta varten piraatiksi ei kuitenkaan tee enää mieli sonnustautua, tosin kolme ja puoli vuotta myöhemmin hyödynnän osia tästä vaateparresta elämäni ensimmäisen ja ainoan kerran larpatessani kun kehitän yrmeän hahmon nimeltä Ugus.

Paikallislehden väitteestä huolimatta emme valinneet merihätäteemaa "Estonian vanavedessä", en tosin sitä tiedä mistä tuo tuli ja viittasiko mihinkään tiettyyn – luokan aktiiviset tytöt taisivat olla temaattisesta puolesta vastuussa. Eipä sillä että merellisyys olisi lopulta muualla näkynyt kuin asuissa ja sen ikivanhan Bedford-merkkisen kuorma-auton kyljessä, jolla meitä suurin piirtein kaikkia edellisen vuoden aikana opettanut autokoulunopettaja kyyditsi iloista poppootamme kunnan ala-asteelta toiselle (paikallislehdestä poimittu kuva ohessa, minä olen lavan täsmällisessä puolivälissä lampaannahkatakkeineni). Oli muuten pirullisen kylmää tuolla lavalla, sen vaan sanon. Pakkanen + pikatiellä kiitävä auto ilman tuulensuojaa tai pipoa (tai turvavöitä tai sen sellaista, mutta kaipa autokoulunopettaja tiesi mitä teki) oli hymyt hyytävä yhdistelmä. Mutta voi sitä vallan tunnetta kun sai viskoa naperoille karkkia.



Mutta tietyllä tavalla upposimme kuitenkin mallikkaasti. Lukiossamme oli nimittäin tapana että abit päästettiin penkkaripäivää edeltäväksi illaksi koristelemaan tilat seuraavan päivän pippaloihin sopivaksi. Ja sinnehän me kokoonnuimme koko porukka, ja – – oh boy. Yhdellä meistä oli mukana paikallisen vetoketjutehtaan varastosta muutama sata metriä jämäkkää kanttausnauhaa, jota, sillä välin kun osa porukasta ripusteli julisteita ja muuta koristetta seinille, lähinnä meidän videoporukkamme päätti alkaa kieputtaa lukion käytävään. Nauhaa riitti. Sitä risteili naulakosta toiseen poikki käytävän, sen yli ja ali oli lopulta pakko harppoa ja kontata ja ryömiä, ja tämänkin jälkeen nauhaa oli vielä jäljellä helvetisti.

Siirryimme luokkiin. Aloimme kasata pulpetteja ja opettajanpöytiä läjiksi, joita sitten nauhalla ja jeesusteipillä kiedottiin tiiviiksi paketiksi. Muistan hyvin sen yhden lukion ykkösten kotiluokan pyramidin, joka kasattiin tuoleista ja pulpeteista luokan keskelle. Se ylettyi kattoon asti, teippasimme kasan laen sinne kiinni.

Tämän jälkeen siirryimme yläasteen puolelle, mikä ei oikeastaan ollut sallittua, mutta hei: olimme lähtemässä täältä, lähtekäämme paukkeella. Kieputimme yläasteenkin käytävät niin täyteen narua, että liikkuminen siellä vastasi sissisulkeista. Luokkia emme tainneet sillä puolella sitoa käyttökelvottomiksi ainakaan kovin pahasti. Muistan että opettajien ilmeet olivat seuraavana aamuna kooste raivonsekaista epäuskoa, mutta eivät he penkkarimeininkiämme sentään keskeyttäneet. Ainakaan lukion puolella ei kukaan tosin pystynyt viettämään edes etäisesti normaaleja oppitunteja. Opettajaa myöten kaikki joutuivat istumaan luokissaan lattialla. Osaa kasaamistamme pöytä-tuoli-kasoista purettiin iltapäivään asti sillä välin kun me kävimme kiusaamassa oppilaita erilaisin nöyryytysrituaalein. Valitsemamme musa pauhasi keskusradiosta läpi päivän.

Sanottakoon että välittömästi meidän jälkeemme abien oikeuksia penkkaripäivän suhteen rajoitettiin tuossa lukiossamme radikaalisti, mistä näin jälkikäteen pahoittelut. (en oikeasti pahoittele, ha!)

Keskellä tätä kaaosta esitimme juhlasalissa lukion ykkösille ja kakkosille sen aiemmin kuvaamamme sketsivideon, ja on kai jostain osoitus, että se kaiken kiusanteon keskelläkin kirvoitti yleisöstään niin rehellistä naurua kuin aploditkin. Saipa osa meistä vielä jälkeenpäinkin kuulla videosta kehuja, jos nyt ei niin paljon päivän muusta toiminnasta.

Ja sitten, noin vain, aikaiset kouluaamut ovat historiaa. Yhtäkkinen vapaus jokapäiväisestä kouluelämästä häkellyttää. Lueskelen kielioppeja ja vähän kai reaaliaineitakin, vaikka olenkin aina ollut pänttäämisen suhteen onneton. Ei siitä nytkään taida mitään tulla. Teen kirjastolla töitä vähän aiempaa enemmän, ja kun nyt kerran pirusti vapaa-aikaa on, aletaan Petrin kanssa suunnitella seuraavan filmin tekoa. Kevät on koittamassa, ideoita pulppuaa.

Ei kommentteja: