"Tänään päätin vakituisesti lopettaa tietokoneella pelaamisen, sillä se heikentää näköäni." Näin jämäkästi tätä asiaa heti kuun alussa painotan, mutta kai jotain kertoo se, että joudun tätä päätöstäni toistuvasti erilaisin syin perustelemaan päiväkirjalle. Vielä viime kuussa uhosin tietokoneilun tilalle aloittavani kuntoilun, mutta sitä en maaliskuussa enää mainitse sanallakaan. Tämä ei silti tarkoita etteikö kuukausi tosiaan kuluisi muualla kuin näppiksen ääressä: kun Petri poikkeaa kylässä, pelaamme Maniac Mansionin sijasta ulkona jalkkista ja juoksutamme Lupsia. Lisäksi alan viettää aikaa yhä enenevästi kolme vuotta nuoremman serkkuni Raunon kanssa, mikä, kuten täälläkin olen jo maininnut, tarkoittaa aina reipasta ulkoilua. Samoamme mummulan metsissä, siivoamme roskia luonnosta, rakennamme majaa ja lopulta laadimme ilmoituksen Alueviestiin, jossa tarjoamme koiranulkoilutuspalveluja lähiseudulla ihan vain tienausmielessä. Rahat tähän ilmoitukseen saamme pulloja tienposkesta keräämällä - mitä tervehenkisintä toimintaa siis! Itse ilmoituksesta on kuitenkin vain yksi seuraus: "väärään numeroon" meille soittajien määrä lisääntyy räjähdysmäisesti, kun paikalliset uteliaat kokeilevat että kuka sen ilmoituksen oikein on laittanut. Tai no, yksi vanhempi äijä olisi asiastakin soitellut, mutta kun kuulee äänestäni miten nuori olen, ilmoittaa ettei me hänen koiralleen pärjättäisi. Se bisnesidea kuivuu sitten siihen. Mutta ollaan me sentään välillä Raunon kanssa sisälläkin, varsinkin mummulassa kun mummu tulee taas sairaalakuntoutuksestaan viikonloppulomille. Aikuisten kahvitellessa minä, Rauno ja Raisa pelaamme korttia ja olemme päälläseisontaa sohvalla - normi mummulapäivä siis.
Kevään mittaan kulutan aikaani kuitenkin yhä enemmän ja enemmän sarjakuvien piirrellen. Mitään tarkkoja päivämääriä en eri tuotoksilleni löydä, mutta ainakin supersankariparodia Kapteeni Tornado vinkeine vihollisgallerioineen taitaa olla kevään -89 tuotoksia. Tämän lisäksi käyn toistuvasti Artsilla katsomassa Kolmoskanavaa (Alfia erityisesti tässä vaiheessa), ja yhtäkkiä olemme myös innokkaita filatelisteja. Tämä tosiaan tulee aika puskista, mutta muistelen, että sain joltain äidin työkaverilta niin valtavan läjän vanhoja ulkomaisia merkkejä, että menipä niiden lajittelussa hetki jos toinenkin, ja jos jostain, niin lajittelusta minä tykkään. Vaihdellaan Artsin kanssa joitakin merkkejä, ja varmaan vielä pari kolme vuotta tämän jälkeenkin mainitsen postimerkkien keräilyn harrastuksekseni, vaikka varsinainen kokoelmani ei tämän massiivisen alkurysäyksen jälkeen oikeastaan kasva enää lainkaan. Naputtelen myös kirjalleni jatkoa, ja jotain muutakin: lukijakirjettä Ryhmä-X:ään. Lienee ensimmäinen jonka kirjoitan, eikä sitä vielä julkaista, mutta seuraavien parin vuoden aikana niitä lähtee Mail-Manille (tuolle Suomen Marvel-julkaisuista vastaavalle sarjisgurulle) melkoinen määrä, niin yksin kuin yhdessä Joonaksen kanssa kirjoitettuja. Ryhmä-X:n palstalle en taida saada yhtään (Joonas onnistui siinä!), mutta Marvelissa, Hämiksessä ja myöhemmin starttaavassa kuivasti nimetyssä Sarjakuvalehdessä (joka sisältää Daredeviliä ja Tuomaria lähinnä) saan itseni palstalle, ja ainakin yksi minun ja Joonaksen surrealistisen sekava yhteiskirjekin julkaistaan.
Pääsiäislomalla vaeltelen Joonaksen kanssa samassa metsässä, jossa olen Raunon kanssa viettänyt koko kuun ollen tarmokas kuin partiolainen. Mutta meillä kahdella visiot lähtevät aina jotenkin kipeämpiin suuntiin. Keksimme kesäksi valokuvaprojektin: valmistamme ihmisen kokoisia nukkeja, joita asettelemme metsään erilaisin julmin tavoin murhattuina uhreina. Suunnitelmasta muodostuu nopeasti varsin monipolvinen, ja kevään aikana väsäilenkin huovasta ja täytevanusta yhden irtopään, mutta joudun toteamaan ettei se varsinaisesti aidolta näytä. Projekti unohtuu, ehkä kaikkien onneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti