Marraskuu 1987

Hautajaisista ei ole jäänyt muuta mieleen, kuin että osanottajissa on hyvin vähän lapsia tai edes nuoria. Isän puolelta meillä on vain kaksi serkkua, molemmat paljon meitä vanhempia, muut hautajaisissa ovat aikuisia ja enimmäkseen vieraita. Ei tämä kuitenkaan syksyäni leimaa enempää. Elämä jatkuu... Näperrän tuoreella tietokoneellani, käyn elokuvakerhossa ja maalauspiirissä, ja syksyn aikana myös kansalaisopiston valokuvauskurssi on ehtinyt pitkälle. Onnistuin maanittelemaan sinne Artsin mukaan, ja olemme ainoat alaikäiset ryhmässä. Opettajamme on vähän John Lennonin näköinen pitkähiuksinen mies nimeltä Ali. Hän käyttää minusta ja Artsista yhteisnimitystä "jäppiset", syystä tai toisesta hänestä on jotenkin koomista että olemme siellä. Ryhmä ei ole iso, ei varmaan kymmentä henkeä. Saamme luentoja valokuvaamisen perusteista ja tekniikasta ja lopuksi kehitetään oma otoskin pimeähuoneessa. Minä päädyn tämän mallikuvan kohdehenkilöksi. Isokokoinen mustavalkokuva kehitetään punaisen valon alla jokaisen ryhmän jäsenen saadessa osallistua. Olen kuvassa silmät kiinni. En lopulta taida saada valokuvakurssista paljoakaan, mutta onhan se tavallaan mielenkiintoinen kokemus, vaikka myöhään illalla ja usean kilometrin pyörämatkan päässä omaa kouluamme pienemmällä ala-asteella. En edes tiedä mitä kurssilta oikeastaan odotin. Todennäköisesti vain paljon kuvien räpsimistä, mitä siis ei tapahdu juuri lainkaan. Vapaa-aikana olen kuitenkin kohtalaisen aktiivinen kuvaaja. Napsin edellisjouluna saamallani Konica AF 3 -merkkisellä pokkarilla filmin täyteen parin kuukauden välein. Kamerassa on kokoluokan laitteekseen häkellyttävän hyvä linssi, eikä kuvia saa esimerkiksi ylivalottumaan vaikka miten yrittäisi: kesäkuvissakin taivas on aina uljaan syvänsininen. Käytän kameraa kevääseen 1998 asti, jolloin virittimestä katkeaa jousi juuri kun olen ottamassa kuvaa kirjoittamisenopettajastani Kirstistä. Vasta silloin siirryn järjestelmäpuolelle, mutta yli kymmenen vuotta aiemmin käymäni kamerakurssin opit ovat unohtuneet.