20.4.16

Heinäkuu 1988

Heinäkuu 1988 on elämäntarinaprojektini toistaiseksi mustin aukko. Päiväkirja on kesäksi jäänyt huomiotta eikä valokuviakaan arkistoistani löydy. Mitä tuolloin tapahtui? Kävimmekö lomamatkalla? Olinko Isojoella taas viikon, vai oliko Joonas meillä? Oliko helteistä vai sateista, piirsinkö sarjakuvia, vietinkö päivät kuusnelosen äärellä? Varmaan kaikkea tätä. Tekisi ehkä mieli ajatella että kun olen kuitenkin jo yksitoista ja puoli, ovat kesät siirtymässä kohti uudenlaisia ajanvietteitä. Mutta eipä niin taida oikeastaan olla. Ollaan kuitenkin maalla, jossa kuviot pysyvät pitkälti samoina. Vanhemmat ovat töissä, minä ja Raisa vietetään päivät kotona. Tehdään Lupsin kanssa pitkiä lenkkejä, varmaan jotain kavereita pyörii nurkissa. Talomme on alueella, joka muutettiin pellosta asuinkäyttöön 80-luvun alussa, ja samanlaisia matalia tiilitaloja on horisontista toiseen, ja melkein jokaisessa asuu joku kouluikäinen. 2000-luvulla samat talot ovat täynnä eläkeläisiä, mutta niin on suuri osa koko kunnasta. Koululuokat ovat aika lailla pienempiä kuin silloin.

Kuluneen vuoden aikana olen uponnut totaalisesti Marvelin sarjakuvien maailmaan, ja luulen että muu lukemiseni on näillä main alkanut jo selvästi hiipua. Kirjaston nuortenkirjahyllyistä on luettu läpi kaikki kiinnostava (kaikki 3 etsivää -kirjat ja Blytonin Viisikot ja Seikkailujen-sarja ainakin), mutta harppausta aikuisten osastolle ei vielä tapahdu. Se on suuri henkinen askel, jota en ole vielä valmis ottamaan - tietokirjahyllyt ovat kyllä käyneet tutuiksi, erityisesti luonto- ja taidekirjat (ja pienemmässä määrin myös tekniikka), mutta se osastoista suurin, aikuisten romaanit, on jotenkin uhkaavan oloinen. Tuntuu että siellä ei kuulu olla. Jonkin verran lainaan sarjakuvia kirjastostakin, ja ne ovat tätä tuttua perushuttua: Asterix ja Lucky Luke ovat suosikkeja, Tintti käy paremman puutteessa (mutta on silti tylsä) ja aina joskus tarttuu mukaan sellaisia yllättäjiä kuin Umpah-pah ja Yakari. Ja Disney-sarjakuvaa tietysti, tuota sarjakuvan ruisleipää, kulutan edelleen, mutta suhde siihen on kiihkoton. Ylipäätään on sarjakuvaa ja sarjakuvaa. Marvel on omassa maailmassaan, Marvel on merkittävää. Muu on tavallista ja tavallinen on tylsää, ja ehkä tässä näkyy se jokin mikä lapsesta on kasvamassa esiin: tarve löytää oma yksityinen juttunsa. Moni löytää sen varhemmin, moni paljon myöhemmin, pian nelikymppisenä en ole varma olenko itse sitä vieläkään löytänyt, mikä on oikeastaan ainoa syy tällekin blogieepokselle. Vaikka olen monesti oman elämäni merkitystä nimenomaan kirjoittamalla yrittänyt löytää, se silti luistaa otteesta kuin kvanttisaippua. Olen luvanut itselleni etten tee tätä enää. Mutta taas sitä mennään. Elämäkerta kiellon päälle.

On kyllä sellainenkin muistikuva, että jonain kesänä kävimme perheen voimin autoretkellä jossain Vaasan suunnalla. Ehkä tämä oli se kesä. Ehkä kertookin nimenomaan Vaasan seudusta jotain se että muistikuvat ovat kuihtuneet kaikki.

Ei kommentteja: