24.2.05

Kohtaamisia karmanpyörässä

Olen tänään keskustellut kuuden ihmisen kanssa. Olen kertonut anekdootin miehestä, joka kävi aamukahvilla Forssan Autokeitaalla, kaukaa, pyörällä. Olen epäillyt maisemakuvauksessa olevan vain yksi mahdollinen toimintatapa: tähdätä kameralla maisemaa ja ottaa kuva (voin olla väärässä). Olen ottanut kopioita englanninkielisestä artikkelista. Olen saanut vaihtorahana kaksi euroa kahtenakymmenenä kymmenen sentin kolikkona. Olen polttanut tupakan. Olen juonut kaksi mukillista sitruunateetä, kaksi mukillista kahvia. Olen keskustellut naistutkimuksesta. Olen sytyttänyt kynttilöitä asuntooni. Olen katsellut parvekkeella täysikuuta tuntien polttavaa halua olla muualla. Kuu ei vienyt minua sinne. Olen tänään asioinut yliopiston kopiopalvelussa, lounaskahvilassa, maksuautomaatilla, ruokakaupassa ja postissa. Olen kirjoittanut käsin kirjeen. Olen kirjoittanut toista sivua novellia, jonka kertojana on vanha mies, hautausmaalla, hiostavan kuumana kesäpäivänä. Olen kuunnellut kaksi cd:tä. Olen vastannut puhelimeen kerran, soittanut kahdesti. Olen lähettänyt kolme tekstiviestiä. Olen tänään toivonut. Olen muistellut aikoja, jolloin ei ollut kännyköitä. Olen saanut kuulla kertomuksia kissoista, jotka karkaavat asunnosta rappukäytävään. Olen kertonut kahdesta tuntemastani 18-vuotiaasta kissasta. Olen katsonut jakson Päivien viemää. Olen vetänyt kymmenen leukaa. Olen tänään muistellut viimekeväistä ruotsinlaivamatkaa, ja saanut yksityiskohtaisen selontoen siitä, mikä on picnic-risteily. Olen saanut sähköpostia. Olen tänään syönyt neljä palaa suklaata. Olen, olenko? Olen jutellut puhelimessa tunnin sellaisen ihmisen kanssa, jota en ole vielä koskaan tavannut. Niinkö helposti se käy? Sen ei pitäisi, ja kuitenkin. Mikseivät asiat näytä selviltä ja yksinkertaisilta, ja jos näyttävätkin, niihin ei usko. Ihminen ei tahdo. Järki ei halua antaa tunteen viedä.

Ei kommentteja: