24.3.04

Kuin katsoisi varjoihin

Kasvoja, kasvoja. Mikä siinä on, en pääse irti tilanteista. Tiedän sen millaisen ympäristön tarvitsisin kyetäkseni toteutumaan ihmisenä (..."vain silloin kun olet luona mun / minä ihmisenä toteudun"... Juice Leskinen: Yölento), mutta ympäristö ei avaudu tarpeilleni. Se ei tunnusta minun oikeuttani toteutua. Julmaa. Ajattelen tänään itseni kylmettäen että puolen vuoden päästä en enää kaipaa niitä ihmisiä joista useimmat näin varmaan tänään viimeisen kerran. Ei tunnu toimivan; paskat siitä. Minkä sille kuitenkaan voi?

Ihmisiä voi oppia tuntemaan loppujen lopuksi hyvin harvoin eri tavoin. Ja ovatko niistäkään tavoista kovin monet pitäviä. Alkaako ihmisten välinen kanssakäyminen vuotaa kuin seula jos se on saanut alkunsa vääränlaisesti? Entä me, jotka olemme hiljaisia, harkitsevia, virtaavatko meidän ohitsemme ihmisvirrat; sellaiset, joiden sisältämiin yksilöihin me kiinnymme syvästi ja ennen kuin tajuamme, he ovat lipuneet horisonttiin.

Minulle kerrottiin tänään että minusta näkyy ulospäin se, että olen herkkä. Oli kauniisti sanottu. Pakotti ajattelemaan että niinkö se tosiaan on? Etteikö tosiaan merkitse mitään se kvartsinkova kuori jonka olen rakentanut itseni ja maailman väliin? Joku näki senkin läpi. Ja teki tällaisen tulkinnan. Se antaa toivoa.



Ei kommentteja: