Jos mitään voi tämän- ja eilispäivän aikana tänne osuneiden hakutulosten määrästä ja laadusta päätellä, on eilen alkanut joku typerä tv-ohjelma ja siitä on olemassa jotain väsyneitä kuvia verkossa.
Ei täällä mitään kuvia ole. Ette te niitä tarvitse. Sulkekaa se tietokone, sulkekaa televisio, menkää ulos, herätkää pitkästä unesta. Huomaatte olonne heti onnellisemmaksi.
Ihan totta.
29.8.05
Pseudorunollinen akatemiadepressio, eiku...
mania, hysteria, ei tämän näin pidä mennä, elimistöni on katkolla kolmatta päivää sokerikofeiinilla
Olin tänään kahvilla (...) yliopistonmäellä Porista palaavan opiskelijatoverini, jonka kanssa aloitan tutkimusseminaarin, tuon graduun valmistavan projektin hieman reilun viikon päästä ja kas! Kas!
Sain kuulla, että aineopinnot pitäisi olla kaikki tehtynä ennen kuin saa aloitta tutkimusjne.
Vaan kun ne eivät ole, ehei, eivät lähimainkaan. Etkö sinä saatana ole vielä viidennen vuoden opiskelijanakaan tajunnut, että toisinaan voi ottaa selvää asioista opinto-oppaasta, niin, siitä, toisinaan, ehei, en ole. Hatuttaa, mutta toisaalta. Tuli kiva olo siitä miten tunsi itsensä vanhaksi jääräksi joka paikan ollessa täynnä uusia opiskelijoita, ne kerääntyivät laumoiksi yliopistonmäelle tänään, ne kulkivat tuutoreidensa perässä näyttivät nuorilta ja totta puhuen nuorimmat ovatkin tänä vuonna tasan vuosikymmenen itseäni lapsempia. Voi lapsia voi.
Kuin sattuman loikasta törmäsimme oman oppiaineemme tämänvuotiseen tuutoriin, joka oli tuon virkansa tarjoaman vallantunteen humaltama ja polttelimme onnentupakat (emme) siinä kuin äijät. Tennarit, bootsit, nahkakengät, siinä me olimme uusien hämmästeltävänä, tuollaiseksiko täällä tulee, päästäkää meidät pois!
Mutta vain he itse voivat päästää itsensä pois, ehkä osasta heistäkin tulee tuutoreita. Mikä minä olen? Tuumori, perkele, kasvain akatemian persnahassa vuodesta toiseen, minnekään en etene, vain kuiluun, opinnäytteitä on kertynyt sen pohjalle.
Nyt lämpiää paistinpannussa saarioisten lärpäke, juuri muuta kuin kahvia en vielä olekaan tänään sisäistänyt, enkä eilen, näyttö hyppii, kirjaimet, laulaa kuin valas tämä on näh - -
äp
sengg
"Ei elämäni ole mennyt
kuin koulutodistukset
ois voinut viitoittaa
Heräsin ojasta
matto kainalossa,
maton sisällä ei ollut ruumis vaan koulutodistukseni"
(Ahkerat Simpanssit / Sukuelin tuulessa)
Olin tänään kahvilla (...) yliopistonmäellä Porista palaavan opiskelijatoverini, jonka kanssa aloitan tutkimusseminaarin, tuon graduun valmistavan projektin hieman reilun viikon päästä ja kas! Kas!
Sain kuulla, että aineopinnot pitäisi olla kaikki tehtynä ennen kuin saa aloitta tutkimusjne.
Vaan kun ne eivät ole, ehei, eivät lähimainkaan. Etkö sinä saatana ole vielä viidennen vuoden opiskelijanakaan tajunnut, että toisinaan voi ottaa selvää asioista opinto-oppaasta, niin, siitä, toisinaan, ehei, en ole. Hatuttaa, mutta toisaalta. Tuli kiva olo siitä miten tunsi itsensä vanhaksi jääräksi joka paikan ollessa täynnä uusia opiskelijoita, ne kerääntyivät laumoiksi yliopistonmäelle tänään, ne kulkivat tuutoreidensa perässä näyttivät nuorilta ja totta puhuen nuorimmat ovatkin tänä vuonna tasan vuosikymmenen itseäni lapsempia. Voi lapsia voi.
Kuin sattuman loikasta törmäsimme oman oppiaineemme tämänvuotiseen tuutoriin, joka oli tuon virkansa tarjoaman vallantunteen humaltama ja polttelimme onnentupakat (emme) siinä kuin äijät. Tennarit, bootsit, nahkakengät, siinä me olimme uusien hämmästeltävänä, tuollaiseksiko täällä tulee, päästäkää meidät pois!
Mutta vain he itse voivat päästää itsensä pois, ehkä osasta heistäkin tulee tuutoreita. Mikä minä olen? Tuumori, perkele, kasvain akatemian persnahassa vuodesta toiseen, minnekään en etene, vain kuiluun, opinnäytteitä on kertynyt sen pohjalle.
Nyt lämpiää paistinpannussa saarioisten lärpäke, juuri muuta kuin kahvia en vielä olekaan tänään sisäistänyt, enkä eilen, näyttö hyppii, kirjaimet, laulaa kuin valas tämä on näh - -
äp
sengg
"Ei elämäni ole mennyt
kuin koulutodistukset
ois voinut viitoittaa
Heräsin ojasta
matto kainalossa,
maton sisällä ei ollut ruumis vaan koulutodistukseni"
(Ahkerat Simpanssit / Sukuelin tuulessa)
26.8.05
Taas kuin siellä
"Hei", hän sanoi.
Minä mietin olinko tehnyt jotain väärää. Ehkä olinkin, vaikka toisaalta olimme määritelleet vääryyden itsestämme ulos; siitä mikä muodosti meidät, kahtena oleminen on joskus vähemmän kuin yksi, vaikkei sattuisi, aina.
"Olen miettinyt", eikä muuta, silmät räpsähtivät yks kaks, kiinni ja pois, minäkin katselin niitä väsyneenä hänen luomiensa lävitse, hän oli siis miettinyt. Mitä tuhlausta. Me olisimme voineet tehdä niin paljon muuta.
En tietenkään halunnut omistaa häntä, mutta olimme olleet olemassa vasta niin vähän aikaa, niin pieni tarina oli vasta kirjoitettu, ja kuu astui puiden latvoista siinä kun hänen jatkavan odottelin, hyvänkin tovin, se siinä vierähtää taisi.
"Että rakastatko?", ja tokihan. Ainakaan en kieltänyt. Ei tuntunut pahalta olla sanomatta mitään, ei viisauksiaan noin vain julki halunnut tuoda, ei vaikkei yleisöä varsinaisesti olisi ollut kuin hän ja kuiske, sade ehkä vain, iltapäiväinen, vielä puista putoava, se oli oksiin jäänyt.
Ja kysymys jäi ilmaan, kiusallisesti. Se ei laskeutunut. Rakastinko, rakastinko, odotin vastausta itseltäni; minun puolestani sitä ei antaisi kukaan, ei hänkään vaikka olisi varmasti halutessaan osannut, minut kuitenkin tiesi. Ajattelin miltä kissat näyttävät nukkuessaan ja helähdin nauruun ja talviaamuisin maailma on pysähtynyt eikä tämän vuoksi liiku.
Minä mietin olinko tehnyt jotain väärää. Ehkä olinkin, vaikka toisaalta olimme määritelleet vääryyden itsestämme ulos; siitä mikä muodosti meidät, kahtena oleminen on joskus vähemmän kuin yksi, vaikkei sattuisi, aina.
"Olen miettinyt", eikä muuta, silmät räpsähtivät yks kaks, kiinni ja pois, minäkin katselin niitä väsyneenä hänen luomiensa lävitse, hän oli siis miettinyt. Mitä tuhlausta. Me olisimme voineet tehdä niin paljon muuta.
En tietenkään halunnut omistaa häntä, mutta olimme olleet olemassa vasta niin vähän aikaa, niin pieni tarina oli vasta kirjoitettu, ja kuu astui puiden latvoista siinä kun hänen jatkavan odottelin, hyvänkin tovin, se siinä vierähtää taisi.
"Että rakastatko?", ja tokihan. Ainakaan en kieltänyt. Ei tuntunut pahalta olla sanomatta mitään, ei viisauksiaan noin vain julki halunnut tuoda, ei vaikkei yleisöä varsinaisesti olisi ollut kuin hän ja kuiske, sade ehkä vain, iltapäiväinen, vielä puista putoava, se oli oksiin jäänyt.
Ja kysymys jäi ilmaan, kiusallisesti. Se ei laskeutunut. Rakastinko, rakastinko, odotin vastausta itseltäni; minun puolestani sitä ei antaisi kukaan, ei hänkään vaikka olisi varmasti halutessaan osannut, minut kuitenkin tiesi. Ajattelin miltä kissat näyttävät nukkuessaan ja helähdin nauruun ja talviaamuisin maailma on pysähtynyt eikä tämän vuoksi liiku.
25.8.05
Nokkela otsikko
Tynkäaihekaatopaikkapäivitys.
1. Porno on nykyisin se juttu Turun yliopistossa. Naistutkimus järjesti keväällä pornokurssin ja tällä hetkellä luen sivuaineen pääsykokeeseen kirjaa, jossa käsitellään homopornoa. Katsokaapa, duunarit! Tällaiseen teidän verorahanne menevät!
2. Palasin viikonlopun jälkeen Turkuun maanantaina. Kävelin linja-autoasemalta kotiinpäin ja olin tuskin päässyt yo-kylän puolelle, kun jostain kuului rouhealla ja aidosti tulistuneella miesäänellä karjaisu: "Mitä... helvettiä!? Kato mihin kävelet senkin typerä mulkero!" Vaikken muita kävelijöitä nähnytkään, en usko huudon olleen tarkoitettu minulle. Se kuului jostain kauempaa, oudosta määrittelemättömästä suunnasta, minkä lisäksi tietenkin kävelin normaalisti kävelytietä pitkin sillä hetkellä, mutta mistäpä sen koskaan tietää mistä ihmiset tulistuvat. Vasta myöhemmin aloin pohtia huudon kummallista sanavalintaa. Kuka ihan todella käyttää vimmoissaan sanoja "senkin typerä mulkero"? Hän lienee sanavalmis henkilö. Itseltäni ainakin tunteiden aidosti kuumetessa purkautuu helpoimmin jotain "vitun idiootin" tapaista.
3. Kesäkuussa saamani tekstiviesti: "Joku Horace toimitettiin just eläintarhaan. En tajua mitään."
4. Huomasin kirjastossa käydessäni, että Stephen King on julkaissut Musta torni -sarjansa ensimmäisestä osasta "uudelleen kirjoitetun" version. Juuri tällaisten tapausten vuoksi pitäisi olla olemassa kulttuuripoliisi. Tämä on sen tason rikos, että King ansaitsi ehdotonta vankeutta vailla mahdollisuutta kirjoittaa. Mustan tornin ensimmäinen osa on aina ollut Kingin laajan tuotannon ehdoton helmi. Kaunis runo mätänevästä maailmasta, tyhjyyteen heitetty ajatus. 90-luvun aikana laadullisen syöksykierteen aloittanut King ei nykyisellään kerta kaikkiaan voi "kirjoittaa uudestaan" tuollaista teosta ruhjomatta sen haurasta kauneutta peruuttamattomasti. Mitä järkeä tuossa muutenkaan on? Sama kuin David Lynch ohjaisi Eraserheadin nyt uudestaan käyttäen hyväkseen 2000-luvun tietokone-efektejä. Tai kuin Bob Dylan olisi ukkovuosinaan innostunut päivittämään 60-luvun albuminsa uusilla sanoituksilla ja nykyaikaista studiotekniikkaa hyödyntäen. Prkele.
5. Pari viikkoa sitten tuli kuusi vuotta siitä kun muutin Turkuun. Kiva kaupunki edelleen. Meillä onkin täällä linna, mites teillä?
6. Nämä sanat puhuttelevat minua toisinaan voimallisesti:
"You're just a middle class socialist brat
From a suburban family and you never really had to work
And you tell me that we've got to get back
To the struggling masses (whoever they are)
You talk, talk, talk about suffering and pain
Your mouth is bigger than your entire brain
What the hell do you know about suffering and pain...
There's nothing wrong with Capitalism
There's nothing wrong with free enterprise
Don't try to make me feel guilty
I'm so tired of hearing you cry
There's nothing wrong with making some profit
If you ask me I'll say it's just fine
There's nothing wrong with wanting to live nice
I'm so tired of hearing you whine
About the revolution
Bringin' down the rich
When was the last time you dug a ditch, baby!"
(Oingo Boingo / Capitalism)
7. Marginaalista taas testiä löytyy. Mainittakoon, että syvästi Twin Peaks -uskonnollisena ihmisenä olisin kelpuuttanut aivan minkä tahansa tuloksen. Aivan minkä tahansa. Ne ovat kaikki loistavia hahmoja. Tämän nyt kuitenkin sain:
You're Agent Albert Rosenfield, the snide and
superior forensics expert. Your tongue is
sharper than your scalpel, and it doesn't take
long for people to start hating you for your
supercilious quips, but you are the very best
at what you do. You don't suffer fools gladly,
but you give respect when it's due. In fact,
you're a good guy at heart, but so wedded to
your sarcasm that you can rarely stand to treat
people kindly.
Which Twin Peaks character are you?
brought to you by Quizilla
1. Porno on nykyisin se juttu Turun yliopistossa. Naistutkimus järjesti keväällä pornokurssin ja tällä hetkellä luen sivuaineen pääsykokeeseen kirjaa, jossa käsitellään homopornoa. Katsokaapa, duunarit! Tällaiseen teidän verorahanne menevät!
2. Palasin viikonlopun jälkeen Turkuun maanantaina. Kävelin linja-autoasemalta kotiinpäin ja olin tuskin päässyt yo-kylän puolelle, kun jostain kuului rouhealla ja aidosti tulistuneella miesäänellä karjaisu: "Mitä... helvettiä!? Kato mihin kävelet senkin typerä mulkero!" Vaikken muita kävelijöitä nähnytkään, en usko huudon olleen tarkoitettu minulle. Se kuului jostain kauempaa, oudosta määrittelemättömästä suunnasta, minkä lisäksi tietenkin kävelin normaalisti kävelytietä pitkin sillä hetkellä, mutta mistäpä sen koskaan tietää mistä ihmiset tulistuvat. Vasta myöhemmin aloin pohtia huudon kummallista sanavalintaa. Kuka ihan todella käyttää vimmoissaan sanoja "senkin typerä mulkero"? Hän lienee sanavalmis henkilö. Itseltäni ainakin tunteiden aidosti kuumetessa purkautuu helpoimmin jotain "vitun idiootin" tapaista.
3. Kesäkuussa saamani tekstiviesti: "Joku Horace toimitettiin just eläintarhaan. En tajua mitään."
4. Huomasin kirjastossa käydessäni, että Stephen King on julkaissut Musta torni -sarjansa ensimmäisestä osasta "uudelleen kirjoitetun" version. Juuri tällaisten tapausten vuoksi pitäisi olla olemassa kulttuuripoliisi. Tämä on sen tason rikos, että King ansaitsi ehdotonta vankeutta vailla mahdollisuutta kirjoittaa. Mustan tornin ensimmäinen osa on aina ollut Kingin laajan tuotannon ehdoton helmi. Kaunis runo mätänevästä maailmasta, tyhjyyteen heitetty ajatus. 90-luvun aikana laadullisen syöksykierteen aloittanut King ei nykyisellään kerta kaikkiaan voi "kirjoittaa uudestaan" tuollaista teosta ruhjomatta sen haurasta kauneutta peruuttamattomasti. Mitä järkeä tuossa muutenkaan on? Sama kuin David Lynch ohjaisi Eraserheadin nyt uudestaan käyttäen hyväkseen 2000-luvun tietokone-efektejä. Tai kuin Bob Dylan olisi ukkovuosinaan innostunut päivittämään 60-luvun albuminsa uusilla sanoituksilla ja nykyaikaista studiotekniikkaa hyödyntäen. Prkele.
5. Pari viikkoa sitten tuli kuusi vuotta siitä kun muutin Turkuun. Kiva kaupunki edelleen. Meillä onkin täällä linna, mites teillä?
6. Nämä sanat puhuttelevat minua toisinaan voimallisesti:
"You're just a middle class socialist brat
From a suburban family and you never really had to work
And you tell me that we've got to get back
To the struggling masses (whoever they are)
You talk, talk, talk about suffering and pain
Your mouth is bigger than your entire brain
What the hell do you know about suffering and pain...
There's nothing wrong with Capitalism
There's nothing wrong with free enterprise
Don't try to make me feel guilty
I'm so tired of hearing you cry
There's nothing wrong with making some profit
If you ask me I'll say it's just fine
There's nothing wrong with wanting to live nice
I'm so tired of hearing you whine
About the revolution
Bringin' down the rich
When was the last time you dug a ditch, baby!"
(Oingo Boingo / Capitalism)
7. Marginaalista taas testiä löytyy. Mainittakoon, että syvästi Twin Peaks -uskonnollisena ihmisenä olisin kelpuuttanut aivan minkä tahansa tuloksen. Aivan minkä tahansa. Ne ovat kaikki loistavia hahmoja. Tämän nyt kuitenkin sain:
You're Agent Albert Rosenfield, the snide and
superior forensics expert. Your tongue is
sharper than your scalpel, and it doesn't take
long for people to start hating you for your
supercilious quips, but you are the very best
at what you do. You don't suffer fools gladly,
but you give respect when it's due. In fact,
you're a good guy at heart, but so wedded to
your sarcasm that you can rarely stand to treat
people kindly.
Which Twin Peaks character are you?
brought to you by Quizilla
24.8.05
Pistivät siilon palamaan
Eilen alkuillasta roihahti tuleen Raunistulan vanha viljasiilo, joka sijaitsee suoraan ylioppilaskylän vastarannalla sekä Tampereen että Helsingin suuntaan kulkevien rautateiden välimaastossa. Tuon kuvan otin kesäkuussa tältä puolelta jokea, ja vinossa on kuvaajan käsi, ei rakennus. Vasemmassa reunassa näkyvä matalin osa siiloa oli eilen seitsemän ja kahdeksan välillä ilmiliekeissä kun sitä kerryin muiden mukana katsomaan. Liekit näkyivät kauas, ja savupatsas aivan erityisesti. Tänään aamupäivällä näytti olevan jälkisammutustyötä käynnissä, mies seisoi nosturinnokassa ja ruiskutti vettä, edelleen kohosi sankka savu.
Onneksi palo ei levinnyt laajemmalle, tuohon keltakattoiseen osaan se pysähtyi. Suurin ja näkyvin, itse siilo, välttyi ainakin ulkoisilta vaurioilta. Se on hyvä. Rakennus kuuluu tämän kaupungin ehdottomiin maamerkkeihin, se hallitsee joen pohjoispuolen maisemaa melko suvereenisti. Käyttämätönhän se on ollut jo pitkään, ja jonkinlainen murheenkryynikin, kuten tuon ikäiset rakennukset monesti ovat. Purkaminen maksaa, remontointi maksaa vielä paljon enemmän. Sisätilat ovat niin lahot, että rakennus on kuulemma hengenvaarallinen. Jotkut siellä silti aikaansa viettävät. Päätähuimaaviin korkeuksiin on käyty sutaisemassa tageja ja siilon etuosassa tuossa pienessä kuvassakin näkyvä "DAVID"-teksti on suurin koskaan näkemäni graffiti. Sen tekemiseen on täytynyt koko yö mennä.
19.8.05
Mädäntynyt ydin
Yritän nykyisin välttää blogeista bloggaamista. Kokemus opettaa.
Eräs viime aikoina kiivaan keskustelun kohteena ollut blogi kuohdutti minunkin tunteeni. Kirjoittaja esitti aivan älyttömiä ajatuksia ja suhtautui ylimielisesti muihin. Teki mieli sanoa jotain hyvinkin kipakasti. Tänään huomasin hänen lopettaneen bloginsa. Ehkä niin on parempi. En linkitä. Enkä kommentoi. Antaa olla.
Sekä Mea että Sanomat ovat parin viime päivän aikana viitanneet uutuuteen, jonka idea on haukkua muita. Tekisi mieli kysyä, miksi aloittaa blogi, jonka ainoa tarkoitus on pahoittaa mahdollisimman monen mieli? Jos kysyisin, saisin takaisin kyynistä vittuilua. En kysy. En linkitä. Antaa olla. Huumoria tuo kyseinen tekele ei ainakaan ole. Vain katkeruus paistaa läpi. Mistä, en tiedä.
Miten tämä on tällaiseksi päässyt?
Eräs viime aikoina kiivaan keskustelun kohteena ollut blogi kuohdutti minunkin tunteeni. Kirjoittaja esitti aivan älyttömiä ajatuksia ja suhtautui ylimielisesti muihin. Teki mieli sanoa jotain hyvinkin kipakasti. Tänään huomasin hänen lopettaneen bloginsa. Ehkä niin on parempi. En linkitä. Enkä kommentoi. Antaa olla.
Sekä Mea että Sanomat ovat parin viime päivän aikana viitanneet uutuuteen, jonka idea on haukkua muita. Tekisi mieli kysyä, miksi aloittaa blogi, jonka ainoa tarkoitus on pahoittaa mahdollisimman monen mieli? Jos kysyisin, saisin takaisin kyynistä vittuilua. En kysy. En linkitä. Antaa olla. Huumoria tuo kyseinen tekele ei ainakaan ole. Vain katkeruus paistaa läpi. Mistä, en tiedä.
Miten tämä on tällaiseksi päässyt?
18.8.05
Oiva kutku
Semminkin kun vipajaapi tuo tanssijalka taasen... näin tuumaten hän takavasenta tavoittaa. Nyt tunnestautumista peliin, ja kaikki kohti kotipesää! Tai ainakin päin Brinkkalaa tänään, taiteiden yö, kymmeneltä soi Commodore 64 -musiikki ja videoshow on näkemisen arvoinen, näin käsitin. Menen ja koen.
Elämässä on harvoja asioita. Tänään silti kiteytin erään harhaisessa vahingossa tekstiviestittäen seuraavaa: "Tylsyyden keskeinen ominaisuus on se, että hyvät tavat sen välttämiseen jäävät huomaamatta." Harvoin ei tähän kykene, tuskin koskaan siis.
Fyysistä saatetaan sanoiksi. Maailman kauneinta on se, kun ihmistä tähän maailmaan tuodaan, minkä Carmabal tässä kertoo. Graafisempikin versio tästä oli liikkeellä eilen puhelimitse, jo mykisti.
Jos kaikki maailmassa juuri nyt tunnettu viha muuttuisi rakkaudeksi ja päinvastoin, eläisimmekö paratiisissa vai helvetissä sittemmin? Muuttuisiko mikään?
Elämässä on harvoja asioita. Tänään silti kiteytin erään harhaisessa vahingossa tekstiviestittäen seuraavaa: "Tylsyyden keskeinen ominaisuus on se, että hyvät tavat sen välttämiseen jäävät huomaamatta." Harvoin ei tähän kykene, tuskin koskaan siis.
Fyysistä saatetaan sanoiksi. Maailman kauneinta on se, kun ihmistä tähän maailmaan tuodaan, minkä Carmabal tässä kertoo. Graafisempikin versio tästä oli liikkeellä eilen puhelimitse, jo mykisti.
Jos kaikki maailmassa juuri nyt tunnettu viha muuttuisi rakkaudeksi ja päinvastoin, eläisimmekö paratiisissa vai helvetissä sittemmin? Muuttuisiko mikään?
14.8.05
Tylsä satu pienestä sammakosta
eli "Yöpäivitys mm. Mean iloksi"
Nyt olin selittänyt kaiken niin että minut ymmärrettiin. Suljin silmäni ja kuuntelin nukahtavaa kaup
Olipa kerran pieni sammakko. Se asusteli metsässä pienen lammen rannalla, piileskeli rannan heinikossa, napsi ohi lentäviä sudenkorentoja kielellään ja halutessaan pitää hauskaa se loikki toisinaan lumpeenlehdillä. Hops vain kävi pienen sammakon tie poikki lammen, lehdeltä toiselle se loikki, veteen jäi renkaita. Öisin pieni sammakko meni nukkumaan saniaisten alle. Niitä kasvoi pienen lammen pohjoisella rannalla suuren kiven juurella. Nukkuessaan pieni sammakko kuunteli tähtien ääntä. Metsässä saattoi kuulla sen, mistä kaupungissa asuvilla ei ollut aavistustakaan. Tähdet sihisivät öisin kuin nurmikko aamuisin sateen jälkeen.
(Hänen päänsä tuntui sylissäni kylmältä ja raskaalta. Silitin otsaa, hänen rintansa kohoili enää hitaasti. Mietin miten kummallista oli yhtä aikaa tuntea loputonta surua ja kaiken voittavaa helpotusta. Hän näytti kalpeammalta kuin aloittaessani. Silmäluomet eivät enää värähdelleet. Se oli lähellä nyt.)
Pieni sammakko haaveili toisinaan isoista lammista. Se oli kuullut muiden metsän asukkaiden puhuvan niistä, mutta ne sijaitsivat pelottavan kaukana. Kerran pieni sammakko oli lähtenyt heti aamulla matkaan kohti auringonnousua, missä suurien lampien oli kerrottu olevan. Iltaruskoon mennessä ei lampea näkynyt, ja pieni sammakko oli pelännyt niin kovasti pimeää ja outoa metsää, että oli kääntynyt takaisin ja läpi yön loikkinut takaisin kotilampensa luo. Kiirehtiessään se ei kuullut tähtien ääniä. Sinä yönä pieni sammakko ei tiennyt, mikä oli tärkeää. Se oli liian peloissaan. Sen elämän oli pelko sumentanut. Koti oli yhtä kaukana kuin kaikki se, mistä se oli haaveillut ja silti se valitsi kodin.
("Isä?"
"Hsst... Anna olla. Ei ole pahoja asioita enää.")
Tultuaan vanhaksi pieni sammakko oli oppinut näkemään pienen kotilampensa uudella tavalla. Se muisteli nuorena tekemäänsä uhkarohkeaa matkaa ja tiesi, että se oli pitänyt tehdä, jotta oli oppinut ymmärtämään maailman sellaisena kuin se todella oli. Pienen sammakon paikka on pieni lampi. Joka aamu lampi näytti kauniimmalta, joka yö tähtien hiljainen kuiske sen yllä oli levollisempi ja jokainen sen pintaa peittävä uusi lumpeenlehti oli komeampi kuin edellinen, vaikka eihän pieni sammakko enää vanhana jaksanut lammen poikki loikkia. Se oli tyytyväinen siihen mitä sillä oli. Toisinaan pieni sammakko sulki silmänsä ja kiitti, vaikkei tiennyt ketä tai mitä. Se eli pienellä lammellaan pienen sammakon pientä elämää.
(Kun se tapahtui en sittenkään ollut valmis. Se kuulosti hengitykseltä joka jäi kesken, ja sanalta joka oli melkein sanottu. En tiennyt oliko kulunut pitkä aika vai lyhyt. Kuulin loppuelämäni ajan hänen sydämensä lyönnit, epätasaisina, aina ajatusteni taustalla.)
Olipa kerran pieni sammakko. Se asusteli metsässä pienen lammen rannalla, piileskeli rannan heinikossa, napsi ohi lentäviä sudenkorentoja kielellään ja halutessaan pitää hauskaa se loikki toisinaan lumpeenlehdillä. Hops vain kävi pienen sammakon tie poikki lammen, lehdeltä toiselle se loikki, veteen jäi renkaita. Öisin pieni sammakko meni nukkumaan saniaisten alle. Niitä kasvoi pienen lammen pohjoisella rannalla suuren kiven juurella. Nukkuessaan pieni sammakko kuunteli tähtien ääntä. Metsässä saattoi kuulla sen, mistä kaupungissa asuvilla ei ollut aavistustakaan. Tähdet sihisivät öisin kuin nurmikko aamuisin sateen jälkeen.
(Hänen päänsä tuntui sylissäni kylmältä ja raskaalta. Silitin otsaa, hänen rintansa kohoili enää hitaasti. Mietin miten kummallista oli yhtä aikaa tuntea loputonta surua ja kaiken voittavaa helpotusta. Hän näytti kalpeammalta kuin aloittaessani. Silmäluomet eivät enää värähdelleet. Se oli lähellä nyt.)
Pieni sammakko haaveili toisinaan isoista lammista. Se oli kuullut muiden metsän asukkaiden puhuvan niistä, mutta ne sijaitsivat pelottavan kaukana. Kerran pieni sammakko oli lähtenyt heti aamulla matkaan kohti auringonnousua, missä suurien lampien oli kerrottu olevan. Iltaruskoon mennessä ei lampea näkynyt, ja pieni sammakko oli pelännyt niin kovasti pimeää ja outoa metsää, että oli kääntynyt takaisin ja läpi yön loikkinut takaisin kotilampensa luo. Kiirehtiessään se ei kuullut tähtien ääniä. Sinä yönä pieni sammakko ei tiennyt, mikä oli tärkeää. Se oli liian peloissaan. Sen elämän oli pelko sumentanut. Koti oli yhtä kaukana kuin kaikki se, mistä se oli haaveillut ja silti se valitsi kodin.
("Isä?"
"Hsst... Anna olla. Ei ole pahoja asioita enää.")
Tultuaan vanhaksi pieni sammakko oli oppinut näkemään pienen kotilampensa uudella tavalla. Se muisteli nuorena tekemäänsä uhkarohkeaa matkaa ja tiesi, että se oli pitänyt tehdä, jotta oli oppinut ymmärtämään maailman sellaisena kuin se todella oli. Pienen sammakon paikka on pieni lampi. Joka aamu lampi näytti kauniimmalta, joka yö tähtien hiljainen kuiske sen yllä oli levollisempi ja jokainen sen pintaa peittävä uusi lumpeenlehti oli komeampi kuin edellinen, vaikka eihän pieni sammakko enää vanhana jaksanut lammen poikki loikkia. Se oli tyytyväinen siihen mitä sillä oli. Toisinaan pieni sammakko sulki silmänsä ja kiitti, vaikkei tiennyt ketä tai mitä. Se eli pienellä lammellaan pienen sammakon pientä elämää.
(Kun se tapahtui en sittenkään ollut valmis. Se kuulosti hengitykseltä joka jäi kesken, ja sanalta joka oli melkein sanottu. En tiennyt oliko kulunut pitkä aika vai lyhyt. Kuulin loppuelämäni ajan hänen sydämensä lyönnit, epätasaisina, aina ajatusteni taustalla.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)