14.7.05

Nuutisten matka, osa 2/6 (Vanha emäntä -Nuutisen kirjoittamista muistiinpanoista tähän siirrettynä ja kuvin lisättynä)



Lauantai 2.7.2005

Illansuussa Nuutiset lähtivät majapaikaltaan kohti Pohjanmaata, mahdollisesti Ala-Härmää; Pohjanmaantietä joka tapauksessa edetään. Päivällä on ehditty käydä uudestaan Vanhan kirjallisuuden päivillä, tällä kertaa edellistä yritystä paremmalla menestyksellä. Exme oli porukassa mukana, ja kun parin tunnin kiertelyn jälkeen kokoonnuttiin yhteen, havaittiin jokaisen ostaneen itsensä näköistä kirjallisuutta. Nelikkomme oli haalinut itselleen mm. Maila Pylkkösen runoutta, kokoelman kotimaisia tieteisnovelleja, Max Weberin pörssiteorioita 1800-luvulta ja Leninin kirjoituksia. Jääköön spesifioimatta kuka hankki mitä. Edellisillan venähtäminen pikkutunneille ei kumma kyllä johtanut suunnitellun aikataulun eteenpäin notkahtamiseen kuin tunnin verran, ja krapulakin iski Nuutisiin juotuun alkoholimäärään nähden varsin lievänä. Tuhansien vanhojen kirjojen äärellä jaksoi siis kierrellä.

Kirjapäivien jälkeen käytiin kaupassa, heilutettiin exmelle heiheit ja palattiin talolle, jossa isäntä-Nuutinen laittoi hyvät ja lievästi sanoen runsaat ruuat. Näin saatiin perhe ylitankattua matkakuntoon ja kahvitkin ehdittiin juoda. Ukkosen etäisyydessä jyrähdellessä kuin julmaa symboliikkaa alkavan automatkan ylle valaen siivottiin talo, tiskattiin astiat, pakattiin tavarat. Lopuksi otettiin ensimmäiset monista Nuutisen perheen ryhmäkuvista portailla ja sen jälkeen auton keula kohti Pohjanmaata ja menoksi.



Nuutisen perhe. Vasemmalla isäntä, keskellä vanha emäntä, oikealla emäntä.




Kymmeneltä pysähdyimme Kauhajoen keskustan vahingossa ohitettuamme kaupungin reunamilla sijaitsevalle Esso snack & shopille kahvipullalle. Pihassa tupakat ja valokuvia, joiden aikana paikallinen huoltoasemaa autoillaan kiertävä nuoriso heristi meille nyrkkiä. Jonkinlaista kontaktinottoa mahdollisesti yritettiin myös kahvia sisätiloissa nauttiessamme, ainakin autollinen teinipoikia parkkeerasi ikkunan taakse ja tuijotti meitä useita minuutteja herkeämättä basson jynkyttäessä taustalla. Nuutiset eivät tietenkään vielä noin pienistä hätkähdä.



Vanha emäntä ja isäntä, vielä tässä vaiheessa retkeä suhteellisen freesissä kuosissa




Emäntä-Nuutinen hyötykäytti tilannetta ja osti Essolta matkaviihdykettä: mukaan tarttui Huuhaa Innasen kokoelma ja kolmen cd:n kokoinen Jerry Cotton -äänikirja. Muut perheenjäsenet eivät osoittaneet erityisen suurta mielenkiintoa ostoksia kohtaan, ja vaikka Innanen laitettiinkin saman tien soimaan, tunnelma autossa ei hilventynyt kuin korkeintaan Urjalan taikayön ajaksi. Huoltamon pihasta lähtiessä soitettiin Unelmien Lomittajalle Ala-Härmään: ”Voidaanko me tulla sun luokse yöks? Parin tunnin päästä ollaan siellä.” Vastaus myöntävä.



Ajaminen on tylyä puuhaa





Pohjanmaan lakeus inspiroi emäntää kuvaamaan. Vauhti näkyy.




Nuutiset poikkeavat illalla Kurikkaan ottamaan ryhmäkuvat Kurikan Koneen kyltin ääressä henkilökohtaisista syistä.



Kuvassa Kurikan kone


13.7.05

Nuutisten matka, osa 1/6 (Vanha emäntä -Nuutisen kirjoittamista muistiinpanoista tähän siirrettynä ja kuvin lisättynä)

Tämä on kertomus kuuden päivän mittaisesta automatkasta, jonka Nuutisen perhe (isäntä, emäntä ja vanha emäntä) suoritti heinäkuun alussa pienellä mutta tehokkaalla tavaraa täyteen ahdetulla Fiat Puntolla. Kertomus etenee päivä kerrallaan, ja on varustettu kuvin, joita kaikki kolme matkan aikana runsaasti napsivat. Vaikka myös isäntä-Nuutinen ylläpiti matkapäiväkirjaa, tämä kertomus on koostettu merkinnöistä, joita vanha emäntä matkan harvojen suvantokohtien aikana ylös raapi, ja joita on myöhemmin vain niukasti kaunokirjallisesti editoitu.

Perjantai 1.7.2005

Perhetapaaminen alkoi, kun emäntä ja isäntä Nuutinen ajoivat pikkupaikkakunnalla sijaitsevan omakotitalon pihaan, jossa vanha emäntä otti aurinkoa parin hyväntuulisen kissan seurassa. Hänenkin tavaransa lisättiin autoon, ja romppeet käytiin tyhjentämässä Nuutisten ensimmäisenä majapaikkana toimivaan liki satavuotiaaseen uljaaseen taloon, joka on kokemuksesta viisastuneena jo osannut tähän aikaan kesästä vieraita luokseen odottaa. Talolta Nuutiset ajoivat Vammalaan, jossa olivat meneillään Vanhan kirjallisuuden päivät. Me Nuutiset olemme kaikki kirjaihmisiä, mutta kuumuus vei tällä kertaa voiton. Jaksettiin syödä paikallisessa pizzat (paitsi vanha emäntä söi fetasalaatin ja olisi varmasti harkinnut valintaansa uudestaan jos olisi tiennyt miten monta kertaa kyseisestä herkusta seuraavan viikon kuluessa vielä pääsi nauttimaan) ja itse kirjapäivillä kiertely jäi vähäiseksi, tuttuihin ehdittiin törmätä (professorimme tosin kiersimme kaukaa), sitten palattiin talolle.

Siellä paitsi evästettiin itseämme, myös saatiin seuraksemme exme, joka pyöräili paikalle mukanaan mikropopcorneja ja kasa kirjapäiväostoksia. Hän poistui ennen kuin sauna alkoi lämmitä, ja helteessä paistattelevat Nuutiset jäivät omiin oloihinsa. Se ei ole koskaan aiemminkaan tiennyt mitään hyvää.

Ikimuinaisen puusaunan löylyt olivat tuttuun tapaan nautinnolliset, ja vanha emäntä oli pilkkonut edellispäivän aikana saunapuita ison läjän vieraita odotellessaan. Saunakaljojen jälkeen emäntä-Nuutinen ehdotti että perhe naukkaisi yhdet ”näkäräiset” hänen kissanhoidosta palkaksi saamastaan Viru valge -pullosta. Koska olemme Nuutiset, ehdotettiin ensimmäisen hörpyn jälkeen vielä toista. Sekin kaadettiin pahvimukien pohjalle. Sitten vielä kolmas, missä vaiheessa ymmärsimme että se on menoa. Illan mittaan pullo pikku hiljaa tyhjeni, ainakin seitsemän kierrosta siitä riitti. Jokaiselle naukulle keksittiin omistus; asia tai ihminen. Emmehän me nyt ilman syytä juo.







Emäntä ja isäntä Nuutinen tanssin pyörteissä. Kuvittele taustalle Eppujen Pimeyden tango.




Viinapulloa tyhjentäessämme yö laskeutui ja kuuntelimme Eppu Normaalia hartaina, Voi kuinka me sinua kaivataan ja Hipit rautaa -kappaleiden kohdalla lähes kyyneliin herkistyen. Yhteislauluakin esiintyi, ja vanha emäntä voitti ”kuka saa aikaan korkeimman äänen” -kilpailun, joka olisi hypoteettisia naapureita ehkä hippaisen häirinnyt. Kenties voitostaan innostuneena vanha emäntä suoritti kahden aikaan yöllä amok-juoksun metsään sukkasillaan, mutta palasi sentään talolle sammumaan sänkyyn. Niihin aikoihin muutkin voipuivat. Emännät nukkuivat vierekkäin parisängyllä, johon isäntä, viimeisenä jalkeillaan, heidät saatteli. Hän itse asettui olohuoneen sohvalle uljaan kaakeliuunin katseen alle. Nuutisen perhe oli tässä vaiheessa ollut koolla noin puoli vuorokautta.



Vanha emäntä ottaa ilon irti, taustalla Nuutisen isäntä



Nuutiset eivät juuri kuviin pysähdy


12.7.05

Leviathan

Olen heinäkuun aikana ajanut hieman yli tuhat kilometriä autolla. Lueskellut ja kuunnellut musiikkia, jonkin verran kirjoitellutkin asioita. Miettinyt tekemättömiä töitä; siinäpä kuulkaa on puuha, tekemättömien töiden miettiminen, se ei lopu, se kasvaa, se laajenee, se tulen lailla etenee, ja jälkehensä jättää se paljaan kylmän maan.

Helteet onneksi jatkuvat. Kunpa ne eivät koskaan loppuisi. Ainakaan allekirjoittanut ei ole vielä kyllästynyt, siitäkään huolimatta että pesukoneen, nojatuolin, kirjahyllyn, pöydän (jatka itse listaa) raahaaminen kerrostalonportaikossa näillä ilmoilla imi mehut ihon läpi ulkopuolelle näkyviin ja kasteli paidan. Ei, minä en muuttanut. Joku toinen kyllä muutti tänne, siis ei tänne, ei tähän joidenkin asunnoksikin kutsumaan avohoitokomeroon, hyvä että itse tänne sovin tavaroineni. Vaikka nyt taas toisaalta sovinkin kun on tuo uusi slimimpi kirjahylly.

Katsoin elokuvankin pitkästä aikaa, viime vuonna teatterikierroksellaan minun ohitseni vilahtaneen Lost in translationin. Sofia Coppola jatkaa koskettavien ja älykkäiden elokuvien tekemistä; johan minä Virgin suicidesista aikoinaan liikutuin kyyneliin asti, tämä toimi toisella tavalla, syvältä kouraisi. Palautti uskon onneen, toisen ihmisen löytämiseen, rakkauden mahdollisuuteen, eikä kuitenkaan kornilla tavalla. Pidin realismista. Liian harvalle käy koskaan niin kuin ihmisille tässä elokuvassa kävi mutta olen kuitenkin onnellinen niiden puolesta joille käy.

Enimmäkseen näen vain ufoja ja unia. Sivupalkkiini lisäsin pari uutta ja vanhaa suosikkia taas. Ei sieltä koskaan kaikkia luettaviani löydä, blogitilauslistani alkaa hipoa jo kahtakymmentä, mikä on ahdistavan suuri määrä aktiiviseurantaan. Vähenemistäkin tapahtuu, koska Kyynö lähti teillensä. Jos joskus vielä jatkaisi niin minä tykkäisin ainakin.

Tämä ei ollut vielä se eeppinen juttu.

8.7.05

Nion anomhmata mh monan oin

Juuri tällä hetkellä Turussa samanaikaisesti sataa, paistaa aurinko, jyrisee ukkonen ja näkyy sateenkaari. Oletan kaiken johtuvan salaliitosta, isken silmää ja sen kauemmaksi aikaa en taas näille kulmille jää. Lähinnä käväisen ennakkomainostamassa. Ensi viikon aikana alkaa tällä kanavalla kuusiosainen eeppinen kertomus, joka sisältää runsain määrin sanaa ja kuvaa. Sitä kannattaa odottaa, muttei ole pakko ellei halua.

26.6.05

Peilin kautta silmiin

Näin kaksi unta. Ensimmäisessä kävelin Katariinan hautausmaan kautta kotiinpäin sitä tavallista reittiä, oli kesä ja valaistuksesta päätellen ilta, varjot olivat pitkähköjä ja aurinko paistoi silmiin. Oloni oli rauhallinen ja mukava, ja mikä oli merkillepantavaa myöhemmin, en tajunnut lainkaan olevani unessa. Ympäristö oli äärimmäisen realistinen yksityiskohtia myöten, muistan taivaalla kaarrelleet linnut ja jossain hautausmaan toisella reunalla kävelleiden ihmisten hiljaisen puheen. Kun olin tarpeeksi lähellä tätä taloa jossa asun, näin itseni parvekkeella tupakalla. Siellä seisseellä minulla oli täsmälleen samat vaatteet kuin hautausmaalla kävelleellä minulla. Pysähdyin ja tunsin adrenaliinisyöksyn, olin ajautumassa paniikkiin. Tupakoiva minä katsoi suoraan kohti, eikä kasvoilla näkynyt minkäänlaista ilmettä. Aloin juosta kohti parveketta, mutta ilma oli muuttunut raskaaksi kuin vesi. En päässyt eteenpäin, yritin kauhoa käsilläni, jotta olisin juoksun sijasta voinut uida perille, mutta etenemisen sijasta kaaduin kasvoilleni hautausmaan asfaltille.

Heräsin, mutten tarpeeksi, vajosin pian takaisin uneen, joka hämmästyttävästi tuntui jatkuvan suurinpiirtein edellisestä. Oli sama aurinkoinen ja lämmin ilta, edelleen unimaailma oli äärimmäisen realistinen, vastasi ympäristön ääniä myöten täydellisesti todellisuutta. Olin päässyt hautausmaalta pois, olin jälleen hyvällä tuulella, olin ylittänyt tien ja kävelemässä sisään tämän talon porraskäytävän ovea kohti. Mietin kävellessäni, miltä olisi tuntunut jos olisinkin ollut äsken se toinen minä, nähnyt itseni kävelemässä hautausmaalla, kaatumassa kasvoilleen ilman näkyvää syytä. En tiedä pidinkö tätä välikohtausta unena vai todella tapahtuneena. Astuin porraskäytävään, ja huomasin ensimmäisen ja toisen kerroksen välisen tasanteen ikkunassa yöperhosen. Nousin loput portaat ylös, ja hätkähdin seuraavan ikkunan ollessa niin täynnä samoja perhosia, että tuskin senttiäkään itse ikkunaa oli näkyvissä. Auringon säteet pistivät muutamista kohdista sieltä täältä perhosten välistä sisään porraskäytävään melkein kiinteinä valojuovina. Astuin ovesta ulos kakkoskerrokseen (nämä Yo-kylän asunnot muisuttavat päällekkäin pinottuja rivitaloja, joka asunnolla on oma ulko-ovi) ja aloin samalla hetkellä tuntea kalvavaa tunnetta siitä, että minun pitäisi pian päästä sisälle, asunnossani oli tapahtumassa jotain kamalaa, joka minun piti estää. Harpoin ovelleni, kaivoin avaimen jo taskustani valmiiksi, mutta päästyäni oven luo sain huomata, että avaimenreikää ei ollut. Oli vain kromattu metallinen möhkäle, jossa luki Abloy, ei reikää johon laittaa avain. Sydän alkoi hakata kuin kiihtyvä kone. Katselin hämmentyneenä ympärilleni. Minun oli päästävä sisään sillä jotain hirveää oli asunnossani tapahtumassa, eikä minulla ollut mitään keinoa avata ovea.

25.6.05

We're experiencing technical difficulties

Tällä hetkellä blogin ulkoasuun on ilmennyt kummallinen ongelma, joka estää varsinaisen leipätekstin ja sivupalkin sisällön sopuisan rinnakkaiselon ja jättää sen sijaan palkin vierelle suunnattoman tyhjän tilan. En edes yritä arvailla syytä. Se joko katoaa itsekseen ajan myötä tai ei. Huokaus.

Olisin kiitollinen jos ilmiön esiintymisestä/ei-esiintymisestä raportoitaisiin ja mahdollisia ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi saa esittää...

LISÄYS 21.55

Kas peijakas! Hämmentävänkiehtovaa Nurotus-blogia ylläpitävä Marko Niemi lähestyi sähköpostilla koskien tuota blogiongelmaani, ja ehdotti tietyn koodinpätkän poistamista, mikä taas ei ollut Bloggerin templaatin kautta mahdollista, mutta kun kommenttiosastollani tästä mainitsin , päätyi minua aiemminkin teknisissä ongelmissa opastanut Jani sylttytehtaan porteille, koska oli Nuudelisopassa saman probleeman kanssa paininut ja tämän jälkeen melkein osasinkin odottaa että ratkaisu kävelee luokseni, ja niin kävi kuin kävi, että näillä Janin ohjeilla minäkin sain taas tämän ankeanharmaan verkonnurkkani näyttämään edes suht säädylliseltä.

Iso handu molemmille!

22.6.05

Tyttönahkainen takki (tämä takki on nähnyt helvetin)

Ekotori, opiskelijan ystävä. Niin moni huonekaluni on sieltä ostettu, ja taas yksi lisää kun toissapäivänä päätin hankkiutua eroon järjettömän suuresta kirjahyllystäni, jossa oli kieltämättä vaikuttava säilytyskapasiteetti (8,3 metriä hyllytilaa), mutta joka vei tästä 18 neliön asunnosta hieman liikaa pinta-alaa ollakseen mitään muuta kuin ahdistava. Lisäksi se näytti halvalta, eikä minun tyyliini enää sovi mikään halpa nykyisin.

Taustanauru tähän kohtaan.

Nyt minulla joka tapauksessa on kirjahylly, joka näyttää kirjahyllyltä, jopa yllättävänkin hyvältä sellaiselta, ja joka ylpeänä kantaa kaikki parisensataa kirjaani. Se on vähän, myönnän, lähes kaikilla tuntemillani ihmisillä on rutkasti enemmän kirjoja, mutta kirjojen, toisin kuin cd-levyjen, suhteen olen nipottaja enkä mitä tahansa hyllyyni huoli. Siitä paristasadastakin tosin epäilyttävän suuri osa on Stephen Kingiä.

Tänään exmen tekstiviestistä inspiroituneena kehitin seuraavan vitsin:

Mitä huutaa meijeripomo nähdessään työntekijän laiskottelevan vaikka tavaraa olisi varasto täynnä vain odottamassa toimittamistaan jälleenmyyjille?

"Voi vietävä!"


Keksin myös mainoslauseen, jota kauppahallin etnisten herkkujen myyjä voisi jälleen seuraavana joulun nimellä kulkevana sesonkikautena käyttää saadakseen uusia innokkaita ostajia eksoottisille makupaloilleen:

"Halvalla lähtee järki!"


Ehkä on paras että olen joskus vain ihan hiljaa.
Ehkä on paras että olen joskus vain, ööööö

Poistin "viime aikoina kuuntelussa" -osaston sivupalkista. Miksi, kysytte. Kerron kohta.

20.6.05

Lair of the white worm









En ole sanani mittainen mies, oikeastaan varsin harva on minun sanani mittainen, tunnen vain kaksi ja heistäkin toinen näyttää Freddie Mercuryltä. Mutta kun siis sanaani ei taannoin uskottu, päätin ottaa apuvälineeksi tuon aina hyväksi havaitun nykytekniikan ihmeen: kuvan. Tuomi, niin kolkolta kalskahtava nimi puulla, ja kolkoltahan nuo tässä vaiheessa kesää jo näyttävätkin, kuten nämä noin viikko sitten exmen suosiollisesti lainaamalla kameralla Turun Yo-kylässä ikuistamani näkymät todistavat (klikkaamalla saa nauttia kokoruudullisesta perhosenalkuja). Kun kerroin että tuomet ovat aina yhtä seittirihmastoa ja kymmenien tuhansien toukkien kuhinaa, minulle vastattiin hämmennyksellä. No, ehkä siellä Pohjanmaalla näin ei ole, mutta tällaisia huntuun käärittyjä lehdettömiä rankoja minä olen tottunut tuomiksi nimittämään... Tietynlaista uusgoottilaista estetiikkaahan näissä on, etenkin nyt kun toukat ovat kadonneet saatuaan lehdet pois - ei silti huolta; tuomihan on tunnetusti niin sitkeä veijari, että elokuussa on uusi kukoistava lehdistö koossa, eikä sitä ainakaan omien havaintojeni mukaan enää syö pois kukaan.

Hauska havainto noista toukista, minkä exmen kanssa teimme. Kun kumartuu tarpeeksi lähelle puuta, voi helposti kuulla tuhansien ja taas tuhansien toukkien aterioinnista kuuluvan jatkuvan maiskutuksen ja rouskutuksen... On hauska vaikutus sellaisella äänellä kun sen yhdistää oheisissa kuvissakin näkyvään kuhisevaan hyönteismassaan.

Pari pientä juttua blogeista vielä. A-studiossa käsiteltiin tänään ohikiitäen aihetta (kiitos Janille joka vihjasi), eikä varmaan montakaan kuvauksellisempaa haastateltavaa suomesta löydykään kuin mister Schizo. Puhekin tuli niin rennosti ulos, että oma henkilökohtainen mielipiteeni muodostui välittömästi: Schizoblog televisioon!

Tästä ei kuitenkaan pitänyt kirjoittaa, vaan siitä oudon epämiellyttävästä tunteesta, joka taas kerran valtasi minut kun aihetta nimeltä "blog" käsiteltiin valtamediassa. Saimme kuulla Helsingin Sanomien aloittavan omia blogejaan, lehden päätoimittaja visioi, miten toimittajat tulevaisuudessa selailevat blogeja uutisaiheita etsien... Ei, ei, ei. Tässä on jotain etäisesti painajaismaista minulle. Vai olenko yksin? Ovatko kaikki muut sitä mieltä että blogit ovat tulevaisuuden sana, kansalaisjournalistiikkaa tehokkaimmillaan? Sallikaa meidän halukkaiden kuitenkin vielä pysyä marginaalissa. Me emme ole hakeutumassa uutisotsikoihin, emme aiheiksi sen paremmin kuin kirjoittajiksikaan. Vaikka löytyisihän minulta sanottavaa juttuun jos toisenkin. Okei, myönnän. Jos haastattelemaan tultaisiin, en heti pois ajaisi.

Nyt kun Lord lopetti, on omassa vakioluettavien listassani aukko jota ei äkkiä paikata. Ettei vain olisi Tylsyyden multihuipennus ollut pisimpään yhtäjakoisesti seuraamani blogi. Jälkikäteen ajateltuna hurjan radikaali temppu poistaa myös arkistot verkosta, mutta eiköhän LB tiennyt mitä teki... ei mikään kevyt päätös, sen uskon, eikä sellainen mihin itse kykenisin ennen kuin vasta aivan liian myöhään kaiken sen pahan kannalta mitä verkkokirjoittamisesta voi seurata ja on seurannut.

Saa tulkita haluamallaan tavalla.

Minun ikäisiäni blogeja on muutama; en ole ensimmäistä, en toista, en varmaan kolmattakaan sukupolvea, mutta viimevuotiseen suurinvaasioon verrattuna tunnen itseni joskus jääräksi. Taannoin huomasin, että minun kanssani suurinpiirtein saman ikäinen on Lorem ipsum, joka on aloittanut 11 päivää ennen allekirjoittanutta toissavuoden marraskuussa. Ei siinä vielä mitään, mutta jostain selittämättömästä syystä sekä minä että Laura olemme siteeranneet 23.11.2003 Nikolai Gogolia. Tähän ei liene mitään edes etäisesti järjellistä selitystä.

Tähän viime helmikuiseen päivitykseeni (ei, nämä eivät ole lastuja tai uutisia tai edes aurinkolaivoja, nämä ovat päivityksiä tai merkintöjä, hyviä ja kuvaavia sanoja molemmat, käyttäkää niitä!) liittyvään kuvaan on parin viime kuukauden aikana tultu tasaiseen tahtiin Googlen kuvahaulla Ranskasta, Italiasta ja muutaman kerran myös Brittein saarilta. Mielenkiintoinen ilmiö, joskin etäisesti huolestuttava. Odottelen päivää, jolloin näen tuon kuvan jonkin todellisen levyn kannessa jonain kauniina päivänä. Rojaltit minulle kuvatuksena olemisesta ja luovasta työstä Carmabalille, joka kyseisen otoksen räpsäisi hieman vajaa vuosi sitten Kokkolassa hautausmaalla kellon lyödessä melko tarkkaan puoliyötä.

Niinhän se muuten tekee nytkin se kello.