Lukion toinen luokka on päättynyt, alkaa viimeinen vapaa kesälomani. Seuraavana vuonna samaan aikaan olen jo täysi-ikäinen, elämä velvoitteineen edessä ja siihen suuntaan... Mitä siis nyt? Ainakin olen hiljalleen ajautumassa pois muutamista vuosia elämässäni vaikuttaneista asioista: kuusnelonen taitaa viimeistään näihin aikoihin kadota lopullisesti komeron perälle, toisaalta PC-konekin alkaa olla enenevissä määrin pelaamisalusta. Kun koneen edelliskeväänä sain, aloin innolla kirjoitella joitakin novellintapaisia, paria romaaniakin, mutta montaa sivua ne eivät edenneet, ja into omaa tekstintuottoa kohtaan onkin kummasti hiipunut. Jokohan näihin aikoihin muuten hankin koneeseeni modeemin? Voi olla vasta seuraavana vuonna, mutta joka tapauksessa kauan ennen sähköposteja ja internetiä – liikuskelen Dos-pohjaisten BBS:ien maailmassa hyvän aikaa ennen kuin tietoverkot tulevat ja vievät mennessään.
Myös kymmenvuotiaasta enemmän tai vähemmän mukanani kulkeneiden Marvel-sarjakuvien aikakausi on päättymässä. Vaikka niitä tuli välillä kotiin tilattuna läjäpäin (kaikki neljä Suomessa tuolloin ilmestynyttä lehteä), on jo melkein vuoden ajan ainoana sinnitellyt Ryhmä-X sekin nyt finaalissa: toukokuun numero on viimeinen joka postilaatikkoon kolahtaa. Eihän tämäkään lehti ole enää vähään aikaan ollut tasoltaan kummoinen; Chris Claremontin jätettyä kirjoittajanpestin koko X-franchise ajautui sellaiseen syöksykierteeseen että pahaa teki. (Jay & Miles X-Plain the X-Men on tosin auttanut minua löytämään tämänkin kauden tarinoista jotain arvostamisen aihetta) Mutta en minä ihan heti osannut Marvelia jättääkään. Tampereella toimineesta Kukunorista olin toisinaan ostanut jotain tuoreempaa jenkkitavaraa, ja hetken pähkäiltyäni tartuin mahdollisuuteen tilata molemmat tuolloiset X-lehdet heidän kauttaan suoraan Yhdysvalloista. Vasta kun tämä rapiat vuoden kestänyt tilaus päättyi, heitin Marvelille hyvästit pitkäksi aikaa. Taisi olla sitten joskus 2003/2004 kun kokeeksi ostin jonkin kotimaisen julkaisun, ja sen jälkeen tuttavuus on ollutkin satunnaisen säännöllistä. No, eipä tuo nyt koko elämän mittapuussa niin iso tauko sitten lopulta ollut.
Niin ja mopo sitten. Olen sentään seitsemäntoista, joillakin kavereilla jo ajokortti (lähinnä Jussilla, koska kaikki muut lähipiiristä ovat loppuvuodesta syntyneitä), ei sitä nyt enää Tunturin rähjällä siinä iässä voinut kylillä pörrätä... Vaikka oli sitä uudella pakoputkella viritellyt, ja radikaalisti mustaksi maalannut, oli laite jo pitkään majaillut autotallin peränurkassa. Kolme vuotta nuoremmalle serkkupojalle sitten lopulta myin hyvin palvelleen menopelini hintaan tuhat markkaa, ja kaikki olivat tyytyväisiä.
Eli kovasti sätkyttelen menneisyydestäni eroon. Käynkö kesätöissä? Oletan että kirjastossa kyllä, mutta oliko pitkäkin pesti, sitä en muista – mitään dataa kun ei kesältä 1994 ole tallella. Päiväkirjaani en ole kirjoittanut sanaakaan, ja jos digimuodossa jotain tiedostoja onkin tuolloin naputeltu, ne ovat jossain unohtuneiden kovalevyjen kätköissä, kenties ajansyömien diskettien ikuisesti nielemiä mietelmiä jo kaikki. Ja kenties hyvä niin. En usko että minulla on seitsentoistakesäisenä ollut mitään erityisen älykästä sanottavaa. Ja vaikka kovasti menneestä eroon pyrinkin - - en muista että olisin mitään kovin innolla tilalle miettinyt. Vietin kesää. Löhöilin jo vanhaksi käyvän Lupsin kanssa kotipihan nurmikolla. Olin vielä kovasti koiraihminen tuolloin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti