22.3.17

Maaliskuu 1991

Oli aika jolloin pidin suunnattomasti kaavioista ja diagrammeista. Nykyisin arvostan enemmän kaaosta, mutta vielä kymmenisen vuotta sitten olin järjestyksen mies. Niin se ikä näkyy. Joka tapauksessa tämä taipumukseni järjestää maailma palkeiksi oli olemassa jo vuonna 1991 siinä määrin vahvasti, että muistikirjaani määrittelen itseni käsitteellä "taulukko-friikki". Ei kai nyt sentään? Toisaalta äidin töistä tuomalle millimetripaperille alan maaliskuussa hahmotella käppyröitä liittyen pääasialliseen ajanvietteeseeni: alempi käyrä kertoo viikon aikana postilaatikkoon maailmalta tipahtaneiden diskettien määrän, ylemmästä näkyy paljonko olen itse laittanut kirjekuoressa matkaan. Onhan tuo toiminta kyllä melkoisen aktiivista jo keväällä -91 ollut: 17 diskettiä on enimmillään viikon aikana kertynyt tienvarre postilaatikkoon odottamaan koulusta palaajaa. Lerppuja täynnä kuuminta hottia - Hollannista, Saksasta ja Unkarista taisivat lähinnä saapua. Näistä mausta ainakin suurin osa omista kontakteistani oli kotoisin - Bastiaan, Terry, Zotmund, mitäköhän teille kaikille nykyään kuuluu? Olisipa joku sellainen systeemi että voisi etsiä ihmisiä maailmalta ihan vaan nimellä.

Toisaalta niin friikiksi kuin itseni laskenkin, en jaksa tuota taulukointia kovin montaa viikkoa, joten se siitä sitten. Kun mietin mitä muuta tuona keväänä puuhaan, tulee mieleen sarjakuvat. Vieläkö niitä luin? Internetin ihmemaasta selvisi vuoden 1991 kotimaisia Marvel-julkaisuja selatessa että kyllä hyvinkin; kaikki tuolloin ilmestyneet neljä lehteä ovat minulle kotiin kannettuna tulleet, joskin Hämähäkkimiehestä feidaan tämän vuoden aikana jo ulos. Yhtenä syynä on mies nimeltä Todd McFarlane, jonka piirrosjälkeä en kerta kaikkiaan siedä. (nykysilmin katsottuna itse asiassa pidän siitä aika tavalla) Hämis tuntuu muuttuneen tarinoiltaan lapsellisemmaksi ja toisaalta kuvitukseltaan... No, en edes tiedä miksi. Parodiaksi? Joonaksen kanssa kirjoitamme Mail-Manille kirjeitä joissa toivotamme McFarlanen helvettiin lehden sivuilta.

Noista kirjeistä muuten. On toki tiedossa että elämä on vain helminauhana toisiaan seuraava sarja häpeän hetkiä, ja silti nuo Mail-Manille tykitetyt mielenhäiriöiset kirjeet ja sarjakuvat kuumottavat näin keski-iässä ajateltuna. Luin taannoin Mail-Manin tuoreehkon haastattelun, josta kävi ilmi, että mies ei itse asiassa ollut paljon lukijakuntaansa vanhempi tuolloin. Luulimme häntä huru-ukoksi. Rispektit ja anteeksipyynnöt herralle näin jälkikäteen.

Kuun puolivälissä naputtelen kirjoituskoneella talteen unen, jonka teippaan muistikirjani väliin. Se sijoittuu taloon jossa asuin elämäni ensimmäiset kuukaudet ja on täynnä 70-lukuisia esineitä ja vaatteita. Neljätoistavuotiaana alan siis jo sisäistä nostalgikkoani herätellä.


Ei kommentteja: