<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

18.7.16

Kesäkuu 1990 

Kiitävi siinä aika, vierähtävät päivät, kun kopsailen pelejä, alan hiljalleen tutustua kuusnelosen piraatti- ja demoskenen laajaan kansainväliseen verkostoon, ylipäätään päkerrän tietokoneen kanssa yhtäkkiä enemmän kuin vuosiin, todennäköisesti koskaan aiemmin. Kesäloma ja kauniit ilmat saattavat vielä toisinaan kutsua, mutta se kiehtovin maailma löytyy kuitenkin nyt viiden ja yhden neljännestuuman disketeiltä. Tunne on vähän sama kuin vuosikymmentä myöhemmin internetin räjäytettyä tiensä arkipäivääni ihan tosissaan. Siinä missä kasettiaseman käyttäjät kopioivat niitä samoja usein ikivanhoja pikkupelejä toisilleen vuodesta toiseen, minulla on yhtäkkiä tykönäni pelejä joiden arvostelun vasta viikko pari aiemmin olen lukenut uudesta Zzap!ista. Se, että pelien crackaaminen (kuten piratismia tuolloin kuusnelosella pääsääntöisesti kutsuttiin) ja kopsailu kaverilta toiselle on laitonta, on jotenkin hämärästi tiedossa sellaisessa "ei kai tämä mua koske"-hengessä. Eikä Suomessa taidettu juuri 64-kopioijia rangaistakaan, Saksassa jo noihin aikoihin kyllä, rajustikin. Mutta se oli kaikki kaukana - nämä olivat tapahtumia joista sai lukea mageista oman pienen televisionsa näytöltä. Paitsi ettei näitä diskettilehtiä nyt vielä ihan alkuvaiheessa minulla ollut. Keskityin kesän verran peleihin.

Paikkakunnan joka kolmas vuosi järjestettävillä kesämessuilla sentään poikkesin, siellä oli nähtävyytenä maailman suurin laukku, joka pääsi seuraavana vuonna kokosivun kuvana Guinnessin ennätystenkirjaankin. Olin siitä etukäteen innoissani, mutta pettymys oli karu: se mikään laukku ollut. Laukun näköiseksi tehty koppi vaan jossa sisällä paikallisen Lions clubin (tms) esittelytiski. Pidän edelleen huutavana vääryytenä, että tämä "maailman suurin laukku" pääsi ennätyskirjan sivuille. Niitähän tuohon aikaan kilvan luettiin. Varsinkin minulla ja Artsilla oli aina joku Guinness kirjastosta lainassa, kotonakin niitä oli pari, joista vuoden 1972 versio on jäänyt mieleen jotenkin rujoine mustavalkokuvineen ja kalseine taittoineen. Vieläköhän kyseinen kirjasarja ilmestyy? Google varmaan kertoisi, mutten nyt jaksa tarkistaa.

Kesäkuulta 1990 löysin sattumalta yhden valokuvan: siinä minä ja Raisa maalaamme kuistin kalustoa uusiksi, taitaa muuttua kuultavanruskeasta taivaansiniseksi. Olen pukeutunut sammalenvihreään collegeasuun ja kypärän mallinen kampaukseni valuu tasaisena pitkin päätä. Näytän siltä että ajatukseni ovat tv-ruudulla liikkuvissa pikseleissä.

Comments: Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker