<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

28.4.16

Lokakuu 1988 

80-luvulla pikkupaikkakunnan koulut eivät totisesti järjestäneet mitään ylimääräistä toimintaa. Ei ollut iltapäiväkerhoja, ei harrastusmahdollisuuksia koulun puolesta, ei ollut koulun lehteä tai muuta sellaista. Tähän sääntöön osui minun kouluvuosieni aikana tasan yksi poikkeus: ollessamme kuudennella luokalla englanninopettajamme järjesti torstaisin koulun jälkeen kokoontuvan englanninkielen harjoitteluun keskittyvän oppimisryhmän, jonne halukkaat kutosluokan oppilaat saivat vielä tunniksi jäädä. Tämän tunnin aikana tehtiin englanniksi kaikenlaista; käsiteltiin joitakin eksoottisia maita tai esiteltiin omia harrastuksia, muun muassa. Meillä oli myös Hollannissa ystäväluokka, jonka kanssa vaihdoimme vuoden aikana kirjeitä, joille teimme lehden ja joilta saimme mahtavan paketillisen hollantilaista salmiakkia - sitä parempaa laatua siis (on suomalainenkin salmiakki ihan ok, mutta hollantilainen pesee sillä lattioita). En tiedä kenen idea tuollainen opintoryhmä oli, ehkä englanninopettajamme, miehen joka oli myös koulun johtajaopettaja (käytännössä siis kuin rehtori, mutten tiedä miksi häntä ei rehtoriksi kutsuttu).

Tykkäsin tuosta torstaikokoontumisesta aivan suunnattomasti. Vaikka toiminta tapahtuikin meidän tavallisessa luokassa koulupäivän päätteeksi, oli tunnelma noilla tunneilla paljon normaalia koulunkäyntiä rennompi, ja yleensä vähän jäykkis johtajaopettajakin oli rento. Kanssakäynti perustui yleiseen keskusteluun eikä siihen että yksi kysyy ja muut viittaavat. Näille tunneille osallistuivat suurin osa luokan tytöistä sekä minä ja Tomi. Syystä tai toisesta joko tämä toiminta, tai se että minä ja Tomi osallistuimme siihen, ärsytti meidän varsinaista luokanopettajaamme suunnattomasti. Muistanette hänet, tuon harmaantuvan miehen pienissä puolipallolaseissaan. Hän otti jo syksyn torstaiden aikana tavaksi todeta merkitsevästi painottaen että "Niin, tänäänhän on taas se tyttöjen englanninkerho." Aina toisinaan joku luokan tytöistä korjasi opettajaa kiukkuisesti. "On Tomi ja Tuomokin siellä!" Tähän opettajamme reagoi hyväksi havaitulla tavallaan: hän selaili pöytänsä papereita ja näytteli ettei kuullut. Tätä jatkui koko vuoden ja millään muulla tavoin luokanopettajamme ei tätä lukujärjestyksen ulkopuolista toimintaa koskaan kommentoinut.

En ymmärtänyt syitä opettajan käytökseen, mutta sen sentään tajusin että hänen nimenomainen tarkoituksensa oli nolata minut ja Tomi. Onneksi meidän torstaikokoontumisemme olivat liian mukavia että olisin alkanut niitä hävetä. Ei olisi tullut mieleenkään jättää niitä välistä, ja ylipäätään olin tässä vaiheessa jo oppinut sen, että opettaja ei minusta pitänyt. Muistanpa tältä syksyltä myös sen kuvaamataidontunnin, jolla piirsimme syys-lokakuussa järjestettyihin Soulin olympialaisiin iskevän mainosjulisteen. Omaan teokseeni hahmottelin mustia tikku-ukkoja harrastamassa kaikkia mahdollisia lajeja, mutta uppouduin niiden nyhertämiseen niin pitkäksi aikaa, että aika oli loppua kesken. Kun opettaja ilmoitti tunnin pian päättyvän, nappasin sinisen väriliidun, jolla hinkkasin julisteelle taustavärin sillä seurauksella, että tikkuihmiset katosivat enimmäkseen näkyvistä. No, toisinaan työt nyt vain epäonnistuivat, se oli kuvistuntien ikävä fakta. Muistapa opettaja onneksi sentään nostaa tämän työni luokan edessä korkealle kaikkien nähtäväksi ja nauraa sen värimaailmalle. Tuollaisen hän kyllä osasi.

Muistanpa kyllä yhden onnistuneenkin kuvistyön kutosluokalta. Vesivärimaalaustunnilla hahmottelin koulumatkalla kohtaamani näyn: kuusenkävyn joka kellui syvässä vesilammikossa pystyasennossa. Lammikosta heijastuivat pilvet. Löysin tuon työn jokunen vuosi sitten vanhempieni luota ja melkein järkytyin sitä miten hieno se oli. En ole mitään edes etäisesti yhtä kaunista saanut aikaan sen koommin. Kuvataiteellinen huippuhetkeni oli siis 11-vuotiaana. Saavutus sekin.




Comments: Lähetä kommentti

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker