25.11.13

...and the horse you rode in on.

Rakastan kuolevaa puutarhaa. Imen voimaa sinusta, tekemättä töitä sen eteen että olisin milloinkaan enempää kuin se mitä edessäsi näet.

Kuolen hitaasti uniisi. Ajattelen, ettet sitten pelkää minua niin. Voimakkaana olen haavoittuvampi.

Ja katso: se lintu mikä eilenkin. Se on nukkunut, sen pesä on hyönteisiä täynnä, se hajoaa.

Voi minkä elämän sinä minussa menetit.

Löydän kuin aarteita.


23.11.13

Ottaa ny kahvetta

No huh huh.

Kymmenen vuotta sitten tällä päivämäärällä eräs neuroottinen opiskelijapoika perusti blogin. (no joo, oli se lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä jo silloin) Kymmenen vuotta! Se on pidempi aika kuin Beatlesin levytysura. Siinä ajassa käy peruskoulun (jos jää kerran luokalleen). Kuihtuu miehestä parhaassa iässään tutisevaksi eläkevaariksi, luo kirjallisen tuotannon (pöytälaatikkoon yleensä, jotkut julkaisevatkin), rakastuu, perheellistyy, eroaa, jotkut moneenkin kertaan.

Että eipä siinä. Kenraaliharjoitushengessä tämän bloginraadon jo kerran lopetinkin, mutta ei voi mitään, juhlimaan piti päästä. Meinasin ensin ottaa oluen, mutta kahvi on nykyään mieluisampaa. Eli ei sitten muutaku sumpille! Minä tarjoan leikisti.

22.11.13

Helsinki - Tampere - Helsinki

Bussissa istuessani keksin vitsin. Se kuuluu näin:

"Mies kävelee baariin.

- Mitä laitetaan?, kysyy baarimikko.

- En tiedä, vastaa mies. - En ole kuullut tätä aikaisemmin."


9.11.13

Iä! Iä! Kisu ftagn!

Heräsin viime yönä siihen säpsäyttävään tunteeseen että minua tuijotetaan. Ja totta kyllä, säkkipimeydessä leijui hiilenpunaisena hehkuva demonikissanpää, silmät suurina minua tuijottaen, kahdenkymmenen sentin etäisyydellä kasvoistani.

Hiukan siinä otin lisäpulssia sitten. Elämäni kelautui filminauhana jonnekin lukiovuosiin asti, kunnes näky liikahti, ja tajusin että se oma lupsakkainen kissanihan se siinä vain yöpöydällä istuskeli, herätyskellon punaisten led-numeroiden juuri sopivasti kasvojaan valaistessa.

Tunnen kissat ja niiden tavat sen verran hyvin, ettei käynyt edes mielessä tempun olleen mitään muuta kuin tarkoituksellinen. Jonkin aikaa vielä siinä kyllä valvoin ja mietin että kuinkakohan kauan se oli siinä tuijottanut minua. Odottaen.


7.11.13

Ääni valkea valkea hajoaa

Minulla oli seuraavat mahdollisuudet:

1. Lopetan siihen paikkaan. Mutta ei se ollut pitkään mahdollisuus; noin kaksitoista tuntia lopetuspäivityksen jälkeen jo tiesin etten lopettaisi.

2. Jatkaisin kuin ei mitään, seuraavaa kirjaklassikkoa vain kehiin. (olisi vuorossa Paul Auster muuten, mutten tiedä jatkanko koskaan, puoliväliin listaani pääsin) Mutta ei tämä oikein, ei.

3. Tätä suunnittelin: vertauskuvallista kertomusta, jossa tuntematon kertojaminä löytää tyhjän blogin ja asettuu taloksi, vaihtoehtoina olivat avaruudessa kelluva tyhjä alus tai metsiköstä löytyvä vankilakompleksi, jossa lukittuja huoneita yhtä monta kuin päivityksiä täällä tähän asti; ei pöllömpi vertauskuva vaikka toki raskas ja osoitteleva. Tämä olisi mennyt sitten jo liian... liian Silmikseksi joten hylkäsin senkin.

Joten se niistä. Ugus on edelleen se missä varsinaisesti tapahtuu. "Mikset vaan mennyt Twitteriin?", kysyttiin. No en, kun Twitter on outo ja pelottava enkä tiedä miten siellä tapahtuu mikäkin asia, enkä minä edes tiivistettynä mahtuisi 160 merkkiin, vai mikä se raja siellä onkaan, en muista.

Voisin kertoa myös kahdesta asiasta: kissasta, jolla on talvisin tapana röhnöttää ylävartalo ja etutassut lämpöpatterin päällä, takaosa viereisellä yöpöydällä. On sen näköinen että sulaa siihen. Toinen asia, no sekin liittyy kissoihin, mutta pelottavampiin. Voisin tosiaan kertoa siitäkin.