<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

31.8.11

Maailman sienikammoisin alalaji 

Syksy on saapunut, taivaat avautuvat, asun ylimmässä kerroksessa peltikattoisessa talossa, jossa ei ole ullakkokerrosta. Herään aamukuudelta infernaaliseen jyskytykseen, mutta vesi se vain iskeytyy kolme metriä yläpuolelleni, minkä ehkä uneenkin tiedostan ja herään silti. Vietin viikonlopun maalla, tutkailin pihapiiristä löytyviä sieniä, tunnistin sentään pulkkosienet, nurmikolta löytyvät rouskut olin jo kerännyt talteen ennen kuin kirja kertoi ne kitkerän makuisiksi, eikä koivujen alta pilkottavia nystymukulakuukusiakaan kuulemma kannattanut syödä. Ei sitten, mutta sentään nuorempana olisin kaiken tämän tiennyt ilman kirjaakin. Papukaijavalmuskaa ei tänä syksynä näkynyt, liekö villiintynyt nokkospelto niellyt rihmastonsa.

Kyllä minä nuorena sienestin. Ensin vanhempien mukana, ajokortin saatuani kävin silloin tällöin itseksenikin noutamassa ämpärillisen lampaankääpää. Sittemmin tapa jäi, kuten kaikki hyvät tavat väistämättä jäävät, enkä edes muista koska viimeksi olisin metsään halunnut mennä nyt, eikä siihen toisaalta Helsingissä niin hirveästi mahdollisuuksia ole. Tai olisi, mutta välttelen niitä. Pidän silti sienistä edelleen. Viehätyn niiden muodoista ja väreistä, elintavoista, sinnikkyydestä ja kunnioitan muutamien lajien armotonta tappokykyä. Pidän erityisestä lampaankäävän ja vaaleaorakkaan mausta, kantarellikin on hyvää, suppilovahverot kelpaavat, rouskut sopivat säilötyiksi, tatteja ja haperoita en koskaan ole opetellut syömään, vaikka toki lajinsa tunnistankin; mummun suosikkisieni oli keltahaarakas, mutta se on niin harvinainen, etten ole kuin kerran lapsena löytänyt. Kehnäsientä sopii syödä raakanakin, eikä lakritsirousku oikeasti ole myrkyllinen.

Lapsuudessani moni sukulaisaikuinen piti selvänä, että rupean luonnontieteilijäksi. Olihan se väistämätöntä: poitsu menee pitkin metsiä nenä sammaleessa ja tunnistaa pihan oudoimmatkin ötökät vilkaisemalla. Mutta jotain tapahtui kuitenkin, ja kun nyt muistaa vaikka viimesyksyisen luonnontiedeinnostukseni, näyttää jotain tapahtuvan aina: minua kiehtoo lopulta enemmän ihminen. Eikä biologisena olentona siis, vaan ihmisen saavutukset, teot, ne tavat ja muodot, joilla ihminen on katsonut parhaaksi tappaa välttämättömien arkirutiiniensa ulkopuolelle jäävää joutoaikaa, niin, loppujen lopuksi kai kyse on juuri siitä: ihmiskunnan tapa hahmottaa itsensä on lopulta kiehtovampi kuin ihmiskunnan tapa hahmottaa ympäröivä todellisuus. Viimesyksyinen innostukseni lopahti kuin seinään. Tuossa linkittämässäni päivityksessä kehun oppineeni asioita alkuräjähdyksestä, enkä enää muistanut koko kirjaa lukeneeni, no joo, palaan lopulta aina niihin palasiin, joista maailmankuvani on joskus muodostunut; sarjakuviin, tietokonepeleihin, muinaisiin kulttuureihin, musiikkiin, ihmisluonnon muodostamiin asioihin. Ja sittenkin nielen tietoa metatasolla. Mieluummin kuin luen itse sarjakuvia, luen sarjakuvista. Mieluummin kuin kuuntelen musiikkia, luen musiikista. Kirjoitukset ihmisen tavoista luoda itseään ovat monesti kiinnostavampia kuin ne varsinaiset luomukset; enhän elokuviakaan ole jaksanut katsoa vuosiin, mutta silti luen aiheesta mielelläni.

Noh, nyt liioittelen. Paluita perusasioihin on sentään toisinaan tehtävä, kuten tänä kesänä, kun järjestelin laatikoissa lojuvan Marvel-arkistoni edustavampaan kuosiin. Noin 350 lehteä kattava kokonaisuus 80-luvun puolivälistä jonnekin 90-luvun alkuun aivan parasta sarjakuvaa, aivan parasta maailmankuvanmuokkaajaa rapiat kymmenvuotiaalle ihmisenalulle. Vai onko? No tietenkin, johan se on taas todistunut, kun raahasin kaikki omistamani Ryhmä-X:t mukanani Helsinkiin, ja olen lehdet aikajärjestyksessä lukenut. Olen loppusuoralla, Chris Claremont poistui juuri käsikirjoittajan paikalta ja lehden taso romahti, olin lukion ekaluokalla ja tunsin mitä tutumpien hahmojen yhtäkkiä muuttuvan vieraiksi, väärin käsitellyiksi, varjoiksi entisestään. Lopetin lehden tilauksen niille main, mutta ovathan nuo vanhat tarinat sentään edelleen olemassa. Niistä kenties myöhemmin lisää.

19.8.11

Kirjanne, sir 

Jatkan liittyen edelliseen, mikä tietenkin tarkoittaa että nyysin TUOTTEELTA lisää ideoita. Totta puhuen olen hämmentynyt. Ei koskaan ole ennen tullut mieleen, että voisin laskea omistamani kirjat, minkäänlaisesta luetteloinnista nyt puhumattakaan. Se on hassua sikäli, että cd-kokoelmani on aina hienosti ajan tasalla taulukkolaskentamuodossa (joskaan vanhan HP:n Worksilla tehty tiedosto ei avaudu uuden läppärini Excelissä... niinpä tietenkin), julkaisuvuoden tai artistin mukaan näppärästi aakkostettavissa. Mutta kirjat - ei ikinä mitään. Kenties syynä on se, että jo lapsena tottui kirjapaljouteen. Niitä oli kaikkialla; lapsuudenkodin kirjojen määrä oli nelinumeroinen luku, eikä takuulla ykkösellä alkanut. Ei kirjoista ole siksi osannut luetteloa tehdä, kun taas musiikki oli ihan oma juttu kun sitä parikymppisenä alkoi keräillä, ennen kokematon ja tuore, erikoinen! Aivan erilainen keräilymentaliteetti siihen liittyi, ja pitkään jopa merkitsin kalenteriini aina minä päivänä ostin minkäkin levyn, mutta se tapa hyytyi joskus 2007 muistaakseni, lähinnä siksi, että lakkasin käyttämästä kalenteria tuolloin. Rannekellon olin heittänyt pois jo vuosia aiemmin.

Niin tosiaan, ne kirjat. Laskin hyllyni läpi varsin nopeatempoisella viuhtomismenetelmällä Pariisin kevään hienoa Astronautti-levyä samalla kuunnellen, eli lukemissa saattaa olla kirjan-parin heittoja suuntaan jos varmasti toiseenkin. Vaan mitäpä tuon. Kategorisoinnista laadin itselleni mielekkäimmän, eli tähän malliin:

Tietokirjoja omistan 85, niistä suomenkielisiä 61. Tämä on monipuolisin osasto sisältäen sanakirjoja, taidekirjoja, uforaportteja, ohjelmointioppaita, sarjakuvahistoriikkeja, arkeologiaa, elokuvaa ja sen sellaista. No, kaikkea mikä nyt minunlaistani sattuu miellyttämään, kai teillä nyt joku käsitys maustani on kun blogiani luette. Ei paljoa yhteiskunnallisia teoksia, paitsi No logo ja Pikaruokakansa.

Romaaneja minulla on hyllyssä 71, valtaosa, 63, tietenkin äidinkielellä. Minkä ohessa muuten sanottakoon, että kaikki ei-suomenkieliset kirjani ovat järjestään englanniksi, en minä muuta kieltä sujuvasti lue. Haalin mielelläni suosikkiromaanejani hyllyyn, ja tällä hetkellä on paljon lukemattomiakin. Sadepäivän varaa, ymmärrättehän.

Novellikokoelmia on 17, enemmän kuin olisin arvioinut. Olen hirveän huono lukemaan novelleja, yleensä kokoelmat jäävät aina kesken. Kynnys tarttua romaaniin on pienempi. Toisaalta haluan korostaen mainita seuraavat nimet: Roald Dahl, Jorge Luis Borges, Stephen King. Pidän myös suuresti suomalaisista scifinovelliantologioista, joita Ursa 80- ja 90-luvuilla julkaisi. Hyllystä löytyy.

Runokirjoja minulla on 14, mikä on paljon. En lue runoja juurikaan, mutta välillä avaan jonkin kirjan vähäksi aikaa ja tutkiskelen. Suosikkeja: Kai Nieminen, Jarkko Laine, Marjo Isopahkala & Mika Terho.

Muuta kaunokirjallisuutta on sitten esseet, artikkelikoosteet, kansantarinat, leffakäsikirjoitukset ja muu sellainen: 16 teosta, ja tietenkin sarjakuvatkin, joista laskin siis vain kirjat, lehtiä nyt riittää, joskin valtaosa niistä mökillä nykyisin. Silti hyllyssäni on 36 sarjakuva-albumia tai kovakantista kirjaa, englanniksi valtaosa näistä.

Minua suuresti miellyttävä kirjallisuuden laji on muistelmat ja elämäkerrat, laskettakoon samaan kategoriaan myös kirjekokoelmat ja päiväkirjateokset: 18 kirjaa. Suosikkeja mm. Wilkuna: Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa, Palsa: Kalervo Palsan päiväkirjat, Haavio & Koskimies: 50-luvun tytöt & 50-luvun teinit, Liimatta & Hynynen: Rillipää ja läski, Hardwick: Paluu Timbuktuun, joka on matkakirjana kaikkea sitä mitä Madventureskin varmaan halusi olla, mutta ilman kornia yliyrittämistä.

Ai niin, ja lastenkirjat. Niistä osa on omiani, isompi osa lapsen, mutta kun ne nyt tuossa samassa hyllyssä ovat, niin lasketaan mukaan: 14. Mauri Kunnaksen Kaikkien aikojen avaruuskirja on lempparini, eikä vähiten siksi, että olen monituiset kerrat sieltä tarkistanut jotain faktatietoja muistin pettäessä.


Yhteensä hyllyssäni on kirjoja 271. Ei se hirveästi ole, mutta en tykkääkään hamstrata kirjoja älyttömästi. Ehkä sitten kun tiedän, etten enää kerran vuodessa muuta, mikä ei välttämättä ole ihan lähiaikoina saavutettava olotila, huoh. Onpa noita ihan kiitettävästi tullut kanniskeltua asunnoista toisiin.

17.8.11

Materian varjopuolella 

Inspiroituneena TUOTTEEN ideasta päätin minäkin listata kirjoituspöydältäni löytyvät esineet. On jo aikakin ottaa selvää, mihin kaikki se muutossa kadonnut pikkusälä joutui, no vitsailen tietenkin, se on edelleen niissä samoissa laatikoissa kuin jo neljä muuttoa sitten. Mutta muuta roipetta löytyy, katsokaa vaikka:

1. Sylimikro eli salkkutietokone, tunnetaan myös läppärinä, merkkiä Acer. Keväällä ostettu, olen ollut sen toimintaan mitä tyytyväisin. Siihen kytkettyinä eri suuntiin sojottavat

2. Philips-kuulokkeet, hieman räjähtäneet, vasen toimii vain jos sitä vääntää ja potkii.

3. 9-metrinen verkkopiuha, josta 8 metriä kiepillä kirjoituspöydän takana lattialla.

4. Virtajohto, joka johtaa muuntajaan, joka nököttää pöydän kakkostasolla. Pöydälläni on kolme eri korkeudella sijaitsevaa tasoa.

5. Ruutuvihko, johon olen luetteloinut kaikki lukemani kirjat vuodesta 1989 lähtien. Alkaa olla täynnä.

6. Olipa kerran elämä -dvd, kotelo sisältää sarjan ensimmäisen puoliskon, 3 levyä.

7. Vanha ajan patinoima kahvimuki, jonka kyljessä luonnonmukaisesti taiteiltu kasvi (laji tuntematon), pohjassa teksti "AM 63, P.O. Box 37211, 1030 AE Amsterdam, Made in China". Mukista törröttää

8. Teelusikka, jossa teksti "Stainless South Korea", mukissa on myös

9. Puoli mukillista Löfbergs Lila -kahvia, vähenemään päin.

10. Valkoinen kuulakärkikynä, jonka keltaisessa kiinnitinklipsissä teksti "SUN".

11. Pentaflex Fisco -merkkinen mittanauha, vain tätä kirjoitusta varten pöydälle tuotu.

12. 32 senttiä korkea kirjoja, lehtiä ja vihkoja sisältävä pino, yksilöitynä seuraavasti:

12a. Veikko Ennala: Lasteni isä on veljeni ja muita lehtikirjoituksia, WSOY 2007

12b. Myytillisiä tarinoita, Suomalaisen kirjallisuuden seura 1975

12c. Kirjain-lehden numero 1/2011

12d. Jon Ronson: Vuohia tuijottavat miehet, Sammakko 2008

12e. Päiväkirjana toimiva paksu ruutuvihko, jonka ensimmäinen merkintä kirjoitettu 9.4.2006, toistaiseksi viimeinen 7.1.2011.

12f. Pieni ruutuvihko, jonka kanteen kirjoitettu isolla lapsen kaunokirjoituksella "Pelituloksia ja Mömmöjen matka".

12g. Sofi Oksanen: Stalinin lehmät, Bazar 2009

12h. Kovakantinen kierreselkäinen muistivihko, aloitettu 2005.

12i. Yoko Ono: Grapefruit, Simon & Schuster 2000

12j. Jani & Jetsetters -yhtyeen cd-single Viileää.

12k. Pehmeäkantinen muistivihko, jonka kannessa teksti "Silmänkääntövankila", ei yhteyttä samannimiseen blogiin. Aloitettu 2004.

12l. Laurence Gardner: Bloodline of the Holy Grail, Element 2002

12m. Ray Bradbury: From the Dust Returned, Earthlight 2001

12n. Andrew Vachss: The Getaway Man, Vintage 2003

12o. Jarkko Laine: Tähden harjalta, valitut runot, Otava 2008

12p. Image-lehden numero 6-7/2011.


Kohtaan 12 sisältyneistä esineistä kolme on minulla lainassa, muut omia. Jatketaan:

13. Kaksi Karttakeskuksen jullkaisemaa GT-karttaa muovitaskuissaan. (GT 2 & GT 4)

14. Kuitti ABC Tiiriön Kirjapörssissä 22.7. tehdystä 10,7 euron ostoksesta.

15. Chrononauts-niminen korttipeli laatikossaan.

Siirrymme kirjoituspöydän kakkostasolle. Alan olla tyytyväinen siitä, että tämä pöytä on laatikoton. No joo.

16. Cd-levyjen kuljettamiseen tarkoitettu muovinen kotelo, Tiimarista joskus ostettu, sulkemiseen käytettävä vetoketju rikki, tyhjä.

17. Lasipurkki, jossa etiketti "Pirkka Pesto", sisältäen neljä kuulakärkikynää, yhden koskaan teroittamattoman lyijykynän, sakset, kolme vesivärisutia, kissankamman.

18. Lasipurkki, joskus vauvanruokaa sisältänyt, nyt täynnä lukuisenvärisiä klemmareita ja nastoja, myös yksi musta hiuslenkki näköjään.

19. Laavalamppu, johon pitäisi hamstrata hehkulamppuja loppuelämäksi ennen kuin poistuvat kaupoista. Nyt ei aktiivikäytössä, koska johto ei tuosta ylety mihinkään pistorasiaan.

20. Kolme pyöreää cd-säilytystynnyriä pinossa, sisältäen lähinnä kovalevyltä pois siirrettyjä valokuvia vuodesta 2005 alkaen. Kenties muutakin. En halua tietää.

21. Pakkausteippirulla, lähes täysi.

22. Musta muovikori, jossa kaksi pahvirasiallista valokuvankiinnitystarroja, ulkoinen 3,5 tuuman diskettiasema jossa sisällä oranssi disketti, sinitarralaatta pahvikoteloineen, vanha sinimusta nahkalompakko sisältäen jokaisen markka- ja penniajan kolikon joka oli käytössä ennen euroaikaa, vanhan pankkikortin puolikas, vanha nettipankin tunnuskoodilista.

23. Epämääräinen pino joulukortteja. Tämä on ensimmäinen esine, jonka olemassaolo oli yllätys itsellenikin. Tämä on myös esine, jonka voisi heittää kirjoituspöydältäni esim. roskiin.

24. Kaksi ruutuvihkoa, molemmat noin puolillaan nimilistoja, pohjapiirroksia, juonikaavioita, muistiinpanoja, etcetera ad infinitum.

25. Paksu kovakantinen muistivihko, johon piirretty päiväkirjasarjakuvaa vuosina 2007-2008.

26. Kaksi lapsuusaikojen päiväkirjaa vuosilta 1983-1989.

27. Muovipussillinen valokuvia, arviolta noin 150 kpl, noin vuosilta 1978-1982.

28. Lival-merkkinen kääntövartinen valkoinen loisteputkivalaisin, kiinnitetty pöydän kakkostasoon, mutta ei tällä hetkellä seinässä. On kesä ja valoisaa, nähkääs.

29, ja pöydän kolmostaso. Sony-merkkinen cd-soitin, sekä sen kaksi erillistä kaiutinta.

30. Vasemman kaiuttimen päällä iso huovuttaen tehty sinikeltainen pallo, sympaattinen.

31. Oikean kaiuttimen päällä pieni buddha-patsas, hieno.

32. Oikean kaiuttimen päällä kaksi lehtisahalla (vissiin) tehty puista sydäntä, suloiset.

33. Soittimen ja oikean kaiuttimen välissä kortti, jossa piirretty kissa, ja teksti "Sitten ehdottaisin kiirelakkoa ja aamuisin päivän halauksia".

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker