<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

27.4.08

Nyt lähtee! 

On tässä pidempäänkin pitänyt blogsotella aiheesta "vanhat hyvät ajat". Mikä tuo ääni oli? Aa, hiiret vain vikisivät kirjoituspöytiä vasten kun surffikansa guuglaa parempaa luettavaa. Johan sitä sormet tuollaisessa kuluu. Ottakaa vähän rauhallisemmin. (vrt. Frank Zappa, "You'll hurt your throat, stop it!")

Niin kuin pääsin Marginaalissa jo tänään sanomaan (nyt Jani kyllä suuttuu kun linkitin sinne, vaikka hän on lopettanut), tämä bolsgiminen on mennyt ihan erilaisemmaksi kuin ennen. Mitä tarkoitan: no, olen nostalgikko viimoisen päälle ja näkyyhän se tässäkin. Kaipailen niitä aikoja kun blogeja oli jotain tuhat. Se on vielä ihan käsiteltävissä oleva määrä, siitä kun kymmentä prosenttia vilkaisi joskus, viittä prosenttia luki säännöllisesti ja yhtä prosenttia piti blogikavereinaan niin kaikki oli hienosti ja homma rullaili kun enovainaan mopo. (olen kiintynyt tuohon vertauskuvaan)

Sitten koitti tuo kauhea vuosi 2005. Tai 2006, hitostako minä muistan. Joka tapauksessa todellisuus pirstaloitui ja atomitasolla värähteli. Tai no, totta puhuen blogien määrä alkoi kasvaa. Kaveripiiritkin kasvoivat, ensteeks. Lopulta ne olivat liian suuria, ja niiden ylläpitö kävi työstä. Ja kun joku ennen kiva asia käy työstä, se ei enää ole kiva. Sitten alkoi hidas taantuma. Blogilistan tilatuimpia ovat nykyään sellaiset joita en pidä blogeina lainkaan. Alkoi vanhan polven kato, ensin ne lakkasivat päivittämästä aktiivisesti. Sitten ne lakkasivat kommentoimasta, tai mikä pahempaa, niiden kommenttiosastot valtasi parvi jotain joita en tuntenut. Huomasin etten oikein ollut kotonani enää vanhoissa mestoissa. Joka puolella hengasi jotain tyyppejä... ja minä kun olin juuri tutustunut niihin muutamiin. Alkoi ahistaa. Omissa nurkissa kävi enää viima kun väki katosi. Tai no, tilastot väittävät että tätä lueskellaan, mutta kaikkihan tietävät: tilasto, emävale, tilasto. Eeei, tuo ei nyt mennyt ihan nappiin...

Olen tässä kevään mittaan merkillepannut hassun asian. Nääs aina päivitettyäni Silmistä vilkaisen tilaajamäärääni Blogilistalla, ja noin kolmen viime kuukauden ajan jokaisen päivityksen jälkeen on yksi tilaaja vähentynyt. Jokaikisen! Sen takia en päivitä. Haluan pitää lukijoistani kiinni. Miksei muuten kukaan kommentoinut Kissansilmän viimeisimmän levyn kansia? Varmaan luultiin että nappasin ne jostain netin kuvapankista, mutta kyllä ne ovat viimeistä pikseliä myöten omaa työtä. Nyyh. Vuodatan niin paljon verta, hikeä ja virtsaa tämän blogin eteen ja tällaista itsesäälistä ruikutusta sitä sitten syntyy. Pitääpä lopettaa tämä blogi ennen kuin se hiipuu vain aniharvoin päivittyväksi varjoksi entisest - - - ääh.

Kaikki vaan lopettaa bloggaamisen. Ja se on ihan blöö.

18.4.08

Send in the clowns 

Sain tänään kuulla sopivani loistavasti sirkukseen; pellenä olisin kuulemma ehdoton vetonaula. Eikä tähän tarvittu kuin yksi toimelias kaksiminuuttinen: ensin hyppelyä yhdellä jalalla keittiössä käsi sivulla räpiköiden, mitä tosin itse kutsuin reisilihasten venyttelyksi, ja sen kohtaamasta hilpeydestä ahdistuneena kasvojen ruiskiminen vedellä tiskialtaan luona, eli vain lievästi epäonnistunut astianpesu. Voi tosiaan olla että olisin hyvä. Ainakin kumppani oli ratketa hysteriaan kotielämääni katsellessa. Mutta mitä tämä tekee vakavalle imagolleni? Noh, hah, ironisoin tapauksen ja väännän sen hauskaksi blogimerkinnäksi. Koska, eikä minun tietenkään tarvitse lukijoilleni tätä kertoa, kaikki on sivelty piilomerkitysten kellertävällä rasvalla. Elämäänsä voi katsoa kahdella tavalla: vääristävän linssin läpi tai silmät kiinni. Jos unohtaa hetkeksi sen minkä on itsestään vaivalla tehnyt, voi ohimennen näyttää siltä mikä jossain kuorensa alla ihan tosissaan on. Enkä minä nyt puhu kirjallisuudesta, siltikään vaikka sain juuri päätökseen Stephen Kingin viimeisimmän käännöksen Kuulolla, heikko nimi muuten. Suhteeni Kingiin on kuin sinun suhteesi siihen ensirakkauteesi, jonka kanssa olette eronneet mutta edelleen ystäviä; jonka kanssa et millään jaksaisi viettää aikaa koska ajatuskin hänestä kyllästyttää, mutta sitten harvoin kun taas, epäilemättä jälleen elämänne puuduttavan tympiön serauksena, päädytte samaan tilaan, huomaat tulevasi loistavasti juttuun, ja vaikka suhteenne on ikuisesti muuttunut, teillä on edelleen kivaa, koska jollain tasolla tietenkin olette suorastaan häkellyttävän hyvin samalla aaltopituudella; ettehän toki ilman tätä seikkaa olisi niin hirveästi joskus lähes-lapsina rakastuneetkaan. Ja niinpä; kirja oli aluksi aivan kamala. Viidenkymmenen sivun jälkeen olin vähällä luovuttaa, mutta niillä main myös King antoi periksi ja heitti hiiteen alun Day of the dead -tunnelmoinnin ja alkoi tehdä sitä mitä ilmiselvästi eniten maailmassa haluaa: plagioida itseään. Jos Kuulolla olisi jonkun muun kuin Kingin kirjoittama, sitä pidettäisiin häpeämättömänä Tukikohta-kopiona, johon on vielä härskisti ympätty enemmän kuin vähän Mustaa tornia; ei siis konkreettisesti mutta ideatasolla. Taas mennään postapokalyptisessä maailmassa pienellä sankarijoukolla, taas kokoontuvat pahan mustan miehen jengit jonnekin Jumalan, jota muuten hyvät rukoilevat ja saavat täten voimaa, missä yhtymä myös Kingin heikkoon Epätoivon kaupunkiin, selän taakse ja seuraa yhteenotto ja messiaanista tuhoa ja uusi maailma alkaa. Anteeksi, spoilasinko. No, kannatti se lukea, koska tuollaisen jälkistrukturalistisen Yhdysvaltain kulutusraunion King on osannut kyllä aina kuvata hyvin. Kauhukirjana tätäkin mainostetaan, ja kyllähän tässä splatter-osastoa lienee enemmän kuin missään sedän aikaisemmassa, mutta scifi/fantasiaahan tämäkin on kuten Stephenin koko tuotanto ainakin pian parinkymmenen vuoden ajan. Spefiä, kuten muodikas termi kuuluu. Ja niin: jos et ole ennen Kingiä lukenut, älä aloita tästä. Kolmikymppisenä mies osasi kirjoittaa julmetun taitavasti, nyt hän on kuusikymppinen ja jaanailee pitkästyttävästi, siis tavalla jota hänen faninsa kuten minä pitävät kai aika sympaattisena joskin hieman nolona, mutta jolle kukaan häntä aiemmin tuntematon tuskin lämpenee. Vaikka oppiihan vanhankin koiran remmi joskus uusia tapoja kiertyä hurttansa kurkkuun: minäkään koskaan Blurista tykännyt, ja nyt kuuntelen kokoelmaa Best of yön pimeydessä kuin ei maailma ehkä olisikaan aivan niin diskarnevalisoitunut kuin miltä se aina teemukin ääressä näyttää. Musiikista ei tosin pitänyt kirjoittaa, sen tekevät muut nykyään paremmin, ja kun allekirjoittanut jaksaa enää muutenkaan laittaa levyn soimaan korkeintaan kerran viikossa, on aihe lipsunut minusta kauas. Lautapelit sen sijaan! Analysoin niitä mielessäni öisin, kirjoittaisin aiheesta kirjan, mutta toisaalta kokemukseni on vajaa ja toki sikäli kuin kerran Siljalla käynyt kirjoittaisi kirjan ruotsalaisuuden syvimmästä olemuksesta. Silti, lautapelien top 5:

1. Talisman
2. Trivial Pursuit
3. Carcassone (tuore listallenousija!)
4. Muuttuva labyrintti
5. Abalone

Shakki sucks. Tässä peilissä on tänään säröjä joita en siellä eilen nähnyt. Kulta? Onko kaikki hyvin? Minua. Palelt

6.4.08

Palöhazard 

Jos satuit perjantai-iltapäivänä Espoon Ikean noutovarastossa näkemään pitkähiuksisen ohimoilta kaljuuntuvan miehen hurjastelemassa työntökärryllä (niillä kun ottaa ensin kunnon vauhdin ja sitten hyppää itse kyytiin pääsee pitkälle ja lujaa!), niin älä enää kärsi näystä: minä se vain. Emme kyenneet odottamaan kesäkuuhun, jolloin kyseisen ketjun laitos avataan meidänkin nurkilla, vaan teimme keväisen perhematkan tuohon paljon, hm, mainittuun Ikeeseen.

En ollut ennen käynyt Ikeassa, joten odotin suurta. Ja mitä vielä sittenkin, kokemus oli melkoinen antikliimaksi. Söimme lounastakin siellä, ja se oli kyllä aika hyvää ja halpaa, että sikäli kokemus oli toki plussan puolella; vain firman toimintaperiaate sai sappeni kiehumaan. Että huonekalut pitää noutaa itse sadan kilon laatikoissa, raahata kärryyn (millä kohdin viilsin sormeeni haavan) ja sitten väistellä muiden hiki päässä rehkivien asiakkaiden kärryjä matkalla kohti kassaa ja kuljetustiskiä, jossa vetelän näköinen henkilökunta odottelee että huonekalut nostetaan heidän syliinsä ja pois. Prkele. Ruotsalaiset eivät ilmeisesti tykkää palvelusta.

Mutta se ruoka oli tosiaan hyvää. Ja juustokakku kahvin kanssa.

Lapsella oli myös tilaa juosta, mistä seurasi että myös iskä juoksi aikamoista ravia ympäri "huonekalunäyttelyä", miksi Ikeassa kutsutaan sitä tilaa, jossa huonekalut ovat esillä. Olin siihen pettynyt siinä mielessä, että siellä ei tuoksunut puu ja lapsuus kuten oikeissa huonekaluliikkeissä. Kehän mallisesta asettelusta kuitenkin plussaa. Sai juosta ympäri ja ympäri.

Päivän päätteeksi muut jäivät yöksi Espooseen, minä matkustin pummilla Leppävaarasta rautatieasemalle, eikä aikaakaan kun Kupittaan valot jo sirisivät silmäluomieni lävitse, pakastepizzaa kaupasta kyytiin ja kuin kunnon poikamies ainakin minä perjantai-iltani päätteeksi pesin pyykkiä ja tiskasin.

Taskusta löysin tänään Ikea-kynän.

3.4.08

Voi lippua voi 

Puoliso osti lapselle Plaston kahviastiaston neljälle. Hyvä hankinta olikin; molemmat vanhemmat, kaikki pehmoeläimet ja kissa ovat sen jälkeen saaneet ryystää heitä kohti ojennetuista mukeista imaginääristä kahvia sielunsa kyllyydestä. Astiastoa kevätauringon kajossa käännellessäni tein kuitenkin kiintoisan havainnon. Nimittäin:



Ei vähempää kuin viisi avainlippua koristaa kahviastiaston pakkausta. Tämän suomalaisemmaksi ei ihan äkkiä mennä!



Ja sitten vielä yksi lippu pakkausta peittäneen muovin tarralapussa. "Made in Finland" vielä, niin kuin se nyt ei olisi jo selväksi tullut. Kuusi avainlippua! Plaston lelut ovat varmaan suomalaisinta ikinä.

Mikä mielessäpitäen onkin harmillista, että kun niitä kahvilautasia siinä auringon valossa kääntelin, huomasin niiden pohjassa jotain jonka ei siellä olisi pitänyt olla.



"Made in Denmark" ja "Fabrique au Danemark" ovat selvästi havaittavissa. Ne on koitettu hioa tai stanssata pois, mutta siinä epäonnistuen. "Made by PLASTO" koristaa hieman irvokkaasti lautasen pohjaa näiden huonosti piilotettuen jälkien keskellä. Lautasen yläreunassa näkyy myös Bambola-yhtiön logo nalleineen; muistan, että mummulassa oli 70-lukuisia lasten muoviastioita joita koristi juuri tuo sama logo, mutta en ole sitä sittemmin missään nähnyt. Ennen kuin nyt, näissä Plaston "made in Finland" -lautasissa.

Tiedä siitä avainlipusta sitten.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker