<$BlogRSDUrl$>

Ajatuksia kissoista ja kahvinkeitosta.

21.2.08

Kissansilmä: Postikortteja Gadanovan porteilta 


Niin runnoo elämä meitä, ja poloisia taiteilijantapaisia vallankin. Täten myös Kissansilmä, tuo alati yllättävä suomirokin pelastajabändi, kärsiytyi eksistenssissään kriisin asteelle, tuhosi kuusi tuntia pätevää matskua sisältävää masternauhaa ja palasi studioon yrittämään uudelleen; olihan edessä tuo paljon pelätty vaikea kolmas albumi.

Ja tottahan paineet olivat kovat. Aika kului, ihmiset unohtivat. "Jaa mikä Kissansilmä?" alkoi olla ikävän yleinen kommentti kun bändin kuulumisia levy-yhtiön taholta väliaikatarjoiltiin maamme johtaville rocklehdille. Niin katosi mainen kunnia, ja kunnian myötä rahat ja usko tulevaan, sen myötä ihmisen hyvyyteen ja elämän mahdollisuuteen. Mutta kun albumi oli kahdesti tehty ja tuhottu, pilkahti valo yhtyeen kitaristi Fahnstenin ruohontuoksuisissa silmissä: progea pojat.

Eikä toki voi väittää etteikö kaari olisi luonnollinen. Sillä kun arkipäiväisen ränttärokin jättää itsekseen häiriintymättä kehittymään, tarttuu evoluutio niskasta kiinni ja tekee sen mikä luonnostaan tulee: tirriäisestä kasvaa munakas progeteos. Tämä on kuitenkin lajityyppi joka kaipaa urkuria, ja niinpä lähtivät Kissansilmän pojat (ja yksi tyttö) hakumatkalle halki maamme kauniiden kirkkojen. Kuuntelivat kanttoreiden kiskaisevan toinen toistaan vakuuttavampia häämarsseja ja liturgialattareita, kiviset seinät kaikuivat vuosisataista sävelmattoa ja kävipä vallan niinkin, että urkurinhakumatkasta muodostui valtava inspiraation lähde, ja sen seuraukset kantautuvat nyt levyltä kaikkien Kissansilmän fanienkin korvakäytäviin. Lopulta tunnustettiin totuus: ei häät, ei palvelukset, eivät kasteet tai ripit varsinkaan; todellinen tunne löytyy hautajaisista, ja kun bändi kuuli Jepuan keskiaikaisessa kivikirkossa kanttorin musertavan tunnetiloja urkuroinneillaan, oli valinta selvä. Tämä mies liitettiin puoliväkisin bändiin, ja kulkee nyttemmin Kissansilmän keikkabussin mukana nimellä Kalle. Pistäkää nimi mieleen, sillä tämä 2000-luvun Keith Emerson jää vielä historiaan.

Uuden jäsenen myötä siis sähköistyivät loputkin laiskimukset, paitsi ehkä Terkkis, tuo rento basisti. Studiossa alkoi vilske ja vilinä. Siivottiin lattialta pois tuhkat, pullot ja kuvalehdet. Kiinnitettiin mikki telineeseen ja törkättiin plugit pöytiin. Sävellykset syntyivät kuin itsekseen ja Uguksen sävelkynäkin vain hieman teräänsä katkoen lähti käyntiin. Kuin paratiisin pilvenreunalta olisi tuota enkelremmin äänityssessiota saanut katsella, niin sulavasti kaikki luisti, ja niin huimissa tiloissa mentiin ettei tässä maassa koskaan. Kas tämä albumi on juuri sinulle, joka arkesi harmauteen olet suivaantunut!

Ja vain muutamassa viikossa oli albumi valmis. Postikortteja Gadanovan porteilta sisältää pitkään sulavia makupaloja merkitystään etsivistä ihmisistä vertauskuvallisessa maailmassa, jossa niityt ovat vihreitä, vuoret korkeita, yksisarviset harvinaisia ja naiset kulkevat ilman paitaa. "Vertauskuvallisuus on tosiaan taiten rakennettua", toteaa Ugus omista sanoituksistaan myhäillen ja vain lievä anteeksipyyntö hänen elekielestään on luettavissa. Ehei ole tällaista progevääntöä tässä maassa tehnyt kukaan sitten Haikaran! Kahdelle cd:lle venynyt albumi alkaa näennäisen rempseästi melko radioystävällisellä rock-palasella Polje polje, kyllä ketjua riittää!, mutta jo tämän jokapäiväisen työnteon tärkeyttä ylistävän kappaleen päättävä moog-soolo kertoo että kohta mennään ja syvälle. Ja sitten mennäänkin.

Eräänlaisena albumin magnum opuksena voi pitää kakkos-cd:n enimmäkseen täyttävää kappaletta Voimakenttiä, joka 47 minuutin pituudellaan vie kuulijan jonnekin kauniiseen todellisuuteen, jossa sodat, viha, turhat unelmat ja elämän esteet ovat pois lakaistu ja jäljellä on vain rauhaa, rakkautta ja universumin ikiaikaista energiaa jakavia voimakenttiä. Osoittaakseen ettei ole kaupallisten pelleilyjen armoilla, Kissansilmä päätti julkaista kappaleen myös albumin ainoana singlenä; mistä seurasikin muudan maailmanennätys: Voimakenttiä on populaarimusiikin historian ensimmäinen kahden cd:n mittainen single, koska kappaleen b-puoleksi päätetty Voimakenttiä (extended remix) ei kerta kaikkiaan sopinut a-puolen kanssa samalle kiekolle. Radiosoittoa ei ole herunut, mutta ylimielisesti tuhahtaen yhtye tämän kuittaa: "Tiedettiinhän me alusta asti ettei mikään muu kuin kaavoittunut listapoppis enää pääse aalloille!"

Lievähkönä kunnianosoituksena 70-lukuisia progesuuruuksia kohtaan Postikortteja Gadanovan porteilta julkaistaan vain vinyyli-LP:n kokoisissa kansissa, ja nämä Uguksen pitkään ja hartaudella toteuttamat kuvataideteokset ovatkin monen mielestä parasta koko paketissa. Kesällä 2002 käydyn Loimaan kansalaisopiston graafisen suunnittelun kurssin opit eivät vokalistilta selvästikään menneet hukkaan, ja palkintoja ja tunnustuksia kansitaiteestaa Ugus jääkin nyt odottelemaan. "Raivasin kirjahyllystä puolet tyhjäksi pystejä varten", hän toteaa, tuskin leikillään.

Albumi on saatavissa kaikista kunnon levykaupoista juuri nyt, ja Kissansilmä on minä hetkenä hyvänsä keikalla aivan sinun nurkillasi. Tarkkaile kotisivujamme!

17.2.08

Parempi ohiajelu kuin turpaanveto 

Kahvin tuoksu keittiöstä kertoo uuden pannullisen valmistuneen. Tämäpä miellyttävää, ajattelen ja kirjaudun Bloggeriin. Kone raksuttelee minkä ajan haen keittiöstä kupillisen kuumaa. Hörpsäilen. Kuuntelen musiikkia pää kallellaan kuin koiranpentu, kunnes huomaan asennon vaikeuttavan juomista. Oikaisen itseni, niksautan selkänikin kun nyt vauhtiin pääsin ja ääniaallot vaikeuttavat keskittymistä. Ne väräyttävät maisemaa kuin vedenpintaa, kuumeisena ei ehkä kannattaisi näin koittaa rehkiä... ja pitäisi kai mustaviinimarjamehua kahvin sijasta...

Huomaamattani olen kulauttanut koko mukillisen ja haen toisen. Onneksi keitin paljon. Palaan tietokoneen ääneen, pöytä on käpertynyt kaarelle. On monin tavoin hankalaa, ja tarkistan torrentin vaiheen: David Fincherin Zodiac on latautunut koneelle kahdeksan tunnin kuluttua. Menee katsominen huomiseen.

Joko se nyt loppui. Sitä pisaroi lattialle, sitä on paidalla, kastan sormeni siihen. Kahvia. No, riittäähän sitä ja haen uuden mukillisen, samantien kaksi. Toinen on juotuna kun pääsen takaisin kirjoituspöydän luo, se jatkaa kiertymistään, kasvaa päistään kiinni. Muistuttaa hassusti möbiuksen nauhaa.

Aamun lehdestä luin että Tanskassa taas mellakoidaan. Poliisi epäilee syyksi sitä että Muhammed-piirrokset julkaistiin uudestaan. Kuinka typerä voi ihminen olla? Minua on alkanut riepoa yhä pahemmin se mitä paskaa nykyään sallitaan, ei, vaaditaan tehtäväksi "sananvapauden" nimissä. Pois terve järki ja moraali, kaikkeen on oltava lupa. Seurauksia ei vaan mitenkään haluttaisi kärsiä. Kovin on yksisilmäinen tämä länsimainen vapaus.

No niin, termarikin sitten tyhjeni. Kädet vapisevat ja mietin mitatako kuume. En löydä mittaria enää, se on kietoutunut pöydän rakenteisiin, puisen pyörteen sisään, se kieppuu huoneen nurkassa ja mylvii, rakentuu itsestään uudeksi, muodostaa todellisuuteen reiän johon katsominen saa pään särkemään. Minun pöytäni. Ostettu ekotorilta syksyllä 2003. Olin siihen periaatteessa kiintynyt, ja jäisin katsomaan näytelmää jos kahvia ei niin tekisi mieli. Se virtaa keittiöstä vastaan. Hukuttaudun siihen. Se on höyryävän kuumaa, eikä minua enää palele.

Sitä virtaa hyökyaaltoina ulkona, talon etupihalle pysäköidyt autot heittelehtivät kahvin otteessa kuin tikut.

6.2.08

Maan korvessa 

Istun olohuoneen lattialla ja katselen kun lapsi ottaa ensimmäisiä horjuvia askeliaan. Stereoissa on hänen yksivuotispäiväkseen joulukuussa ostettu levy, lapsi itse ei näytä kuuntelevan. Hän keskittyy. Kävelee minua kohti, hymyilee ja kapsahtaa kädet ojossa kaulaani halaamaan. Räpytän silmästäni kyyneleen pois. Juuri sillä hetkellä soi Maan korvessa, enkä sitä kappaletta kykene enää kunnolla kuuntelemaan. Lapsi halaa minua lujasti ja irtaantuu sitten. Jatkaa harjoittelua. Niin pienellä on niin paljon opittavaa, kaikki maailman asiat edessä vielä. Kaappaan hänet kesken kävelyn takaisin syliini ja rutistan. Hän kikattaa.

1.2.08

Emancipate, but do it slowly 

Se oli sitä aikaa kun nimeni oli vielä aivan toinen, se alkoi "M'e", mutta kokonaista sanaa on mahdoton kirjoittaa tänne siihen ladatun voiman ollessa kykenevä murtamaan aikaa ja paikkaa. Kuvittelin tekeväni suuria, siis silloin, en nyt, ja inhimillisyydessäni päädyin jokaiseen virheeseen, ja jokainen niistä kirjoitettiin talteen kirjaan ja sen kirjan nimi oli kaikki nimet.

Sielut palasivat matkoiltaan, minäkin tänne talviseen Turkuun, katselemaan ikkunasta niitä samoja tähtikuvioita, jotka olivat eri tavalla taivaalla silloin kun olin vielä nimeltäni "M'e" ja vähän päälle.

Kuule, eivät ne satuta. Muistot. Ne ovat lämpimiä aaltoja ja viisauden sanoja, hahmoja hahmojen jälkeen, kasvoja ja asioita, tuhkasta nousevia kertomuksia. Kuule, tämän haluan sinulle sanoa nyt kun on taas uuden kuukauden ensimmäinen päivä: taas koittaa aika. Hiljaa saapuu kevät tähänkin pimeään, ja kuka kädestäsi silloin pitää kiinni, kuka sinun lähelläsi on, kenen käsivarsille putoat kun astut vahingossa polultasi pois. Minä olin siellä, olin kaikki ne hetket. Tähän asti, ja edelleen.

Mutta on totta vieköön tärkeää että muistamme.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker