16.5.08

Mua silloin muistakaa

Okei okei, palaan tähän nyt vielä. Nyt kun sain Firefoxin päivitetyksi kakkosversioon, olen testaillut paitsi Netvibesia, myös Google readeriä mahdollisena Blogilistan korvaavana lukulistakoosteena. Ensinmainittu tuntui suht kätevältä tavalta kerätä suosikkejaan, Googlen käyttöliittymä taas ei vakuuttanut. Vaikka ei silti, onhan Netvibeskin kaukana siitä pelkistetystä toimivuudesta, joka vielä vanha Blogilista oli. Mihin ovat kadonneet kaikki yksinkertaiset nettisivut? Miksi kaikessa pitää olla niin saakelisti kaikkea krumeluuria, sälää, turhaa nippeliä ja, tästä seuraten, raskasta latailua ja junnaten etenevää tiedonsiirtoa?

Pysyn nyt Blogilistallakin vielä, vaikka käyttöehtoineen se alkaa pikkuhitaasti riipiä miestä. Enää ei saa blogata "hyvän tavan vastaisesti". Siinä meni suurin osan meikäläisen suosikeista sitten. Totta puhuen, ja mikä vielä viime päivityksessäni oli hieman huvittunutta vierestäseuraamista, olen minäkin muiden mukana ylen pettynyt siihen, miten huonosti kaikki on hoidettu tässä suuressa muutoksessa, jota nähdäkseni ei olisi tarvittu. (tosin on todettava, että aluksi outona statistiikkaheiluntana pitämäni tilaajamääräkasvuni jäi pysyväksi - minulle tosiaan ilmestyi listan uudistuksessa 140 uutta tilaajaa... tervetuloa kaikille!) On kai melko todennäköistä, että Blogilistan asema Suomen keskeisenä blogikoosteena päättyy tähän. Joukot hajaantuvat ja tajutaan että näitä juttuja voi muillakin tavoin lukea.

Vaan etsiä sitä tapaa vielä täytyy; en ainakaan näiden kahden nyt testaamani kanssa usko kovin hyvin toveroituvani.

2 kommenttia:

exme kirjoitti...

se minua juurikin ärsyttää, että kun Blogilista oli aika hyvin keskitetty areena, jolta voi uusia blogeja etsiä, niin tästedes niitä pitäisi etsiä hajanaisetsi ympäri nettiä kun kaikki irtisanoutuvat listalta! eihän niitä löydy, ihan oikeasti!

no, sitten kyllä kaikki voivat kuppikuntaistua ihan rauhassa, mikä sekin lienee mukavaa.

Minna Wilhelmiina kirjoitti...

Yksi vaihtoehto voisi tietysti olla esimerkiksi Bloglines. Se on suht simppeli, mutta mahdollistaa erilaiset kansiot ja kaikenlaisia ominaisuuksia voi ottaa käyttöön, jos tarvista on. Sitä ei ilmeisesti kuitenkaan voi lisätä esim. iGoogleen, kuten Google Readeria. Mutta toisaalta, ei saa Blogilistaakaan.

Uusien blogien löytämiseksi, minun mielestäni kaikkien kannattaisi lisätä bloginsa kotimaiseen Blogispottiin.