30.9.06

Kaiken sanotun sivuraiteella

Ah, Turun kirjamessut taas tältä vuodelta takanapäin, pitäisi alkaa hiljalleen oppia lauantain olevan huonoin mahdollinen päivä siellä käydä. Vaikka toisaalta ilahduttaahan se mieltä, että tuhannet ihmiset kirjallisuudesta kiinnostuvat - kun eivät kiinnostuisi samaan aikaan kuin minä. Ei tunku ja vääntö ole kenenkään mielestä kivaa, ja varsinkin me herkät ja syvät ihmiset siitä kärsimme. Bongailin tuttuja ja niitä, jotka näkee aina kerran vuodessa Turun kirjamessuilla. Osa heistäkin löytyi, osaa tällä kertaa ei, mutta yhteen asiaan voi luottaa - se perkeleen Alivaltiosihteeri oli taas signeeraamassa uutta tuotostaan. Haluaisinpa ihan totta tietää kuka edelleen ostaa joka syksy uuden täsmälleen edellistenkaltaisen tekeleen heiltä, mutta toisaalta ostavathan jotkut Remestä ja Paasilinnaakin enkä minä sitäkään järjellä käsitä.

No jaa, valitus sikseen. Oli nimittäin kirjamessuimmat kirjamessut ikinä tahollani (yhdeksännet perättäiset muuten...). Aloitin seminaarista; "Blogien pauloissa" olivat Kirsti ja muutama grafomanialainen. Sitten siirryin ostamaan kirjallisuuslehti Lumoojan uusimman numeron. Ja lopulta, vuosien pähkäilyn jälkeen, päädyin tilaamaan itselleni vuodeksi Parnasson. Viimein olen oikea kirjallisuusihminen.

28.9.06

Tämä on juuri sinulle

Gud'nuah ei koskaan onnistunut elämään pienen nenänsä kanssa - hänen heimossaan pieninenäinen ei ollut kunnon kansalainen, pieninenäisellä ei ollut, ei ainakaan kuulunut olla, tulevaisuutta. Jos Gud'nuah olisi saanut valita, hän olisi paennut jo lapsena viidakkoon, toisinaan hän näki unta jossa hukuttautui mereen. Mutta meri ei ollut todellisuutta, vaan ainoastaan Gud'nuahin suurinenäisten serkkujen kertomien tarinoiden kautta hänelle tuttu. Koskaan Gud'nuahille ei naurettu. Hänen heimonsa ei uskonut nauruun, sen sijaan he löivät. Ilmeettä he antoivat nyrkkiensä puhua aina kun Gud'nuahin ulkomuoto ei heitä sattunut miellyttämään, mikä oli usein. Elämänsä viidentenätuhannentena päivänä Gud'nuah osallistui, kuten kaikki tämän ikäiset hänen heimossaan, aikuistumisriittiin. Jos hänen nenänsä olisi ollut suuri kuten muilla, olisi hän pelastunut liekeiltä riitin ensimmäisessä vaiheessa, mutta pieni nenä ei pysäyttänyt rimaa, joka osui koukkuun, joka kaatoi öljyn, joka sytytti tulen ja niin Gud'nuah paloi, hänen ihonsa hiiltyi ja rullaantui, pienellä nenällään hän haistoi oman käristymisensä hajun. Gud'nuah irrotettiin telineestä ja hän kaatui maahan kasvoilleen. Heimon jäsenet heittivät hänet koneistoon, joka viipaloi hänen lihansa irti luista.

26.9.06

Epävakaa

Toisinaan jään ajattelemaan jotakin asiaa ja sitä että se joskus päättyy. Se on jännittävä ajatus kun sen konkretisoi. Esimerkiksi, jonain päivänä ilmestyy kaikkein viimeinen Helsingin Sanomat. Millainen päivä se on, koska? Onko siihen sata vuotta, kaksisataa, tuhat? Ehkä siihen on kolmekymmentä vuotta. Tietääkö lehden toimitus jo lehteä tehdessään tekevänsä viimeistä, vai onko se sattuman oikusta viimeinen? Kuinka monta lukijaa lehdellä tuolloin on? Miljoona? Tuhat? Kymmenen?

Jonakin päivänä painetaan viimeinen kiinankielinen kirja. Mitä se sisältää, kuinka monta sivua siinä on? Entä kuinka kaukana tulevaisuudessa on se päivä, jona kuolee viimeinen sarvikuono? Ehkä eläintarhassa, ehkä luonnossa. Jotenkin olisi lohdullisempaa että viimeinen kuolisi luonnossa.

Mikä on viimeinen levy jonka kuuntelen?

Jokin laiva on viimeinen joka koskaan saapuu Turun satamaan. Se on poikkeuksellisen surullinen ajatus. Ehkä se tulee vahingossa tänne. Nouseeko siitä ketään maihin, lähteekö se vielä matkaan vai jääkö niille sijoilleen? Kuinka kauan ennen sitä on satamassa käynyt toiseksi viimeinen alus?

Jokainen blogikin päättyy joskus. Minua kiehtoo ajatus siitä, että jonain päivänä kirjoitetaan Silmänkääntövankilan viimeinen merkintä.

24.9.06

Rutkuus on suhteellista

On jotenkin hölmöä olla päätoiminen opiskelija nykyisin. Jos minun opiskelumääräni on "päätoimi", saattaa "sivutoimi" sijaita jo mikroskooppisessa kokoluokituksessa. Toisaalta pidän toimimisesta tasolla, jolla minua ei havaita. Pienenä on paremmin, ja yksilölle tärkeisiin asioihin voi keskittyä hämäten niillä todellisuutta olemaan viskomatta pakotteilla. Selailin vuoden aikana kertyneitä digikuvia tarkoituksena teettää onnistuneimpia valokuviksi. Viime joulukuun lopulla hankitulla kameralla olen nakuttanut yhdeksässä kuukaudessa 3800 kuvaa, eli on tätä selaamista. Kuvat kertovat elämästä paremmin kuin päiväkirja ikinä voisi.

Kirpputorimyyjä kysyi meiltä lauantaina, puolison vatsaa kohti nyökäten: Oletteko harrastaneet seksiä vai miten tuo on saanut alkunsa?

Keskityin ajattelemaan pilviä sinisellä taivaalla.

21.9.06

Lasin läpi

Heräsimme vähän jälkeen aamukuuden huutoon. Eikä kyseessä ollut sellainen etäisesti kuultu jonnekin nukkuvan tajunnan rajoille hiipinyt paikantamaton karjaisu jostain kaukaisuudesta, vaan kunnon rääkäisy suoraan meidän omasta olohuoneestamme. Uni katkesi leikkaamalla. Nousimme molemmat istumaan, rääkäisyä seurasi uusi, kovempi, se riipi rihmoja pään sisästä melko tehokkaasti. Kissa huusi, ja ne jotka tietävät miten kissat pahimmillaan huutavat, ymmärtävät, että tässä vaiheessa oli meidän lisäksemme hereillä jo koko talo. Hirveää repivää kiljuntaa säesti sähinä ja murina. Ensimmäinen takkuinen ajatukseni oli että hyvä luoja, joku toinen kissa on päässyt jotenkin sisälle ja nyt ne tappavat toisiaan... Puoliso epäili kissan jääneen johonkin loukkuun tavallisestikin vähän rakennevaurioisesta jalastaan. Se kuulosti mahdollisemmalta. Uusi, entisiä raastavampi kiljaisu, täynnä epätoivoa ja vihaa. Syöksyimme olohuoneeseen.

Ja siellä Rasmus istui häntä pörheänä lasisen takaoven edessä, lasin toisella puolella suuri valkoinen kissa selkä kiljuvaa lajitoveriaan kohti. Tunkeilija katsoi jonnekin pois, näytti olevan portaalla kotonaan. Rasmus rääkyi, hakkasi etutassuja vasten lasia, kiersi lenkin huoneessa nuuhkien epätoivoisesti jotain tuoksua olennosta, joka oli tullut sen reviirille kuin omistaisi sen. Mutta ei hajua. Sitten piti palata lasille, rääkyä, kiljua, murista, ulvoa, hakata.

Rauhoittele nyt sitä sitten. Yritin hakata ovea pelottaakseni vihulaisen pois, mutta se vilkaisi minua olkansa yli kuin odottaen pääsevänsä sisälle. Virhe; kun Rasmus näki silmät, se sekosi entisestään ja oli vähällä mennä lasista ulos. Ääni kävi kovemmaksi. Pidin Rasmusta kyljistä kiinni, laskin verhon oven eteen niin ettei se nähnyt ulos; murisi vain eikä huutanut enää. Ehkä kyllästyttyään tilanteeseen poistui naapuri tänä aikana.

Kissojen äänessä piinaavinta on niiden kirkaisujen, sähähtelyjen, murinoiden ja ulinoiden hetkittäin ohikiitävä inhimillisyys. Se kylmää pahimmillaan sydäntä. Kun kuuntelee valottomana talviyönä kirkuvia kissoja jonkin tiettömän metsätaipaleen takana, voi yhtä hyvin kuvitella kuuntelevansa hengiltä hitaasti otettavia ihmisparkoja. Jos helvetissä on taustamusiikkia, siitä vastaavat kissat.

18.9.06

Hiukokooste

Ajat ovat tosiaan muuttuneet, sen viimein tänään minäkin ymmärsin kun yritin etsiä keskustan kaupoista talkkunajauhoja. Mitä tapahtuu todella? Eikö kansakunta enää ymmärrä parastaan; vasta kolmas suurena itseään pitää market tunsi kyseisen tuotteen. Se ahdistaa aitohämäläisestä talkkunasta kovin nauttivaa pseudopirkanmaalaista nuortamiestä. Maailman mielettömyys on pienissä asioissa, ja talkkunajauhokin koostuu atomeista. Mykkyys tappaa ajan myötä tunteet, ja mitä taivaalta milloinkin valuu, imeytyy kaikki maahan lopulta. Maasta veteen. Eilen saimme lahjoituksena paketillisen savustettua ahventa, millä elellään tämä viikko tyytyväisenä kehräten, niin ihminen kuin kissa. Ja jossain, kaiken keskellä, osallistuin ensi kertaa elämässäni talousarvion tekoon.

Tämä on toinen, ensimmäisestä täysin poikkeava versio tästä päivityksestä.

15.9.06

Kuminpalasia myslissä

Joki puski aamulla sumua kuin savua pinnastaan, se näytti haluavan höyrystyä taivaalle ennen aamuruuhkia. Olin heinikossa jo seitsemältä, sorsat vaakkuivat jossain eikä niitä näkynyt, se sumu, äänetkin vei lopulta. Käsi halkoi harmaata ilmaa. Otin kuvia sillasta, bussit näkyivät sumussa kauaskin mustina hahmoina, taivas punersi niiden läpi.

Eikä muuta tarvittu. Palasin kotiin, kirjoitin kuin riivattu; onnekas olo se kun ei tarvitse miettiä mitä sanoillaan tekisi, kun ne tulevat virtana silti. Mutta sittenkin: jääkö tila kuinka pitkäksi aikaa? On "metodeja" joilla auttaa asiaa. Maamme kirjallisuushistoriasta voi käyttää esimerkkejä A ja B, jotka suurinpiirtein toimiviksi ovat todetut.

Esimerkki A, Pentti Saarikoski, silloin kun vielä nuorena jaksoi. Joka aamu puoli pulloa viinaa, päiväksi ravintolaan juomaan, illalla toinen puolikas. Esimerkin huono puoli: delirium, heikkenevä kunto, ajan mittaan myös hiipuva luomiskyky.

Esimerkki B, Timo K. Mukka, neljäkymmentä kupillista kahvia ja kaksi rasiaa tupakkaa päivässä. Esimerkin huono puoli: kuolema alle kolmekymppisenä.

Eilen mietin Herra K:n kanssa kahvilassa että nämä metodithan voisi yhdistää. Elimistö ei ehkä kehräisi, mutta luovuus olisi iskussaan ainakin sen kolme päivää mitä tuota jaksaisi. Sinä aikana loisi Tuotannon. Minua ihan oikeasti vituttaa että nykyisin ovat tuollaiset elämäätuhoavat kirjailijanerot täysin out. Kirjailijan pitää hölkätä ja syödä terveellisesti, ei saa juodakaan juuri. Ollaan onnellisia ja terveitä, ajetaan Mondeolla ja hymyillään. Ei mitään järkeä tuossa. Onhan se nyt vuosisatojen mittaan nähty että vain tuskasta syntyy oikea taide.

11.9.06

Conundrum

Pää on paksu lasinen esine jonka joku tunari on pudottanut korkealta maahan; tämän seurauksena päähän on syntynyt syvä halkeama. Halkeamaa vihloo ja jomottaa. Sen kautta valuu pään sisältö pois. Vietimme viikonlopun sairastaen, virus pisti meitä kuus nolla sängynpohjalle, viime yönä en nukkunut kuin vasta viiden jälkeen, limakalvoja särki kuin niitä olisi viillelty terävällä veitsellä. Nyt jo helpottaa. Aamulla sain kuulla että sama tauti niittää toveripiiriä laajemminkin ympäri Turkua; yksi ehti sen jo Helsinkiinkin viemään.

Päivälleen viisi vuotta sitten minä olin juuri aloittanut yliopiston, ehtinyt vajaan viikon käydä luennoilla ja olin vielä innoissani, mikä myöhemmin muuttuisi. Vietin tylsää iltapäivää katsomalla videolta Simpsoneita. Jakso toisensa jälkeen vierähti ohi, ne olivat niitä vanhoja hyviä, tiesi etukäteen missä kohdin naurahtaa. Iltapäivän jo käännyttyä iltaan minä pysäytin nauhan mennäkseni keittämään kahvia; ruutuun läjähti kuva savuavasta WTC-tornista, ja ihmisäänet kiljuivat kilpaa mielipiteitään tapahtuneesta. Hämmennyin. Lähetin muistaakseni jollekin kysyvän tekstiviestin, en tainnut enää katsoa enempää Simpsoneita vaikka alunperin meinasin, TV:nkin tosin suljin hyvin nopeasti. Taisin upota johonkin kirjaan. Seuraavana aamuna oli taidehistorian peruskurssin ensimmäinen luento, mikä jännitti etukäteen.

Ja viime lauantaina toistui taas tuttu suomalainen mediailmiö: kun ensin on 3000 ihmisen rauhallinen mielenosoitus ja sen jälkeen parisataa kännistä teiniä pistää paikkoja paskaksi, huomioi media vain jälkimmäisen ja tarjoaa näin suurelle yleisölle jälleen haluamaansa kuvaa kansalaisaktivismista. Kuinkahan moni suomalainen ottaa tällaisen uutisoinnin kyseenalaistamatta vastaan totuutena? Yhdeksän kymmenestä? Pelottava ajatus.

8.9.06

Oppikirjanmukainen raivotarjonta

Eräätkin blogimerkinnät kertoivat paikallisylpeydestä; siitä, millaista oli asua kaupungissa, jonka halki kauppiaat ja merirosvot keskiajalla seilasivat mereltä sisämaahan. Toiset lähestyivät latteuksia ja keskittyivät kertaamaan populaarikulttuurin tarjontaa itselleen tärkeällä tavalla. Ehkä unohdetumpia olivat ne, jotka kommentoivat ajan kulkua; sitä mitä oli tekeillä vieraissa maissa. Oli myös niitä, jotka tarkoin lausein halusivat kertoa mitä heidän elämässään oli kirjoittamispäivänä tapahtunut. "Kävin kirjastossa tänään", he kirjoittivat, tai "tulin juuri tentistä". Näissä merkinnöissä tekstiä oli yleensä paljon. Vaikutti melkein siltä, että yhden pienen ihmisen elämän haluttiin olevan mitä merkittävin asia. Ja tietenkin jotkut kirjoittivat kissoista, toiset koirista, monet keskittyivät vihaamaan, toiset rakastamaan, oli kyynisiä humanisteja ja naiiveja lukiolaisia, armeijapoikia ja työttömiä äitejä.

Minä en siinä vaiheessa ollut enää vuosiin kirjoittanut sanaakaan. Silti sen kaiken näkeminen jotenkin lämmitti mieltä. Ajattelin osallistua ja lisäsin kuvan äitiyspakkauksesta, sen kannoimme kotiin kolme päivää sitten.



5.9.06

Ei hei oikeesti

Minä olen tottunut elelemään omassa bloginurkassani, muutama ihminen poikkeaa toisinaan moikkaamassa, muuten saan ihan rauhassa olla. Kun Silmänkääntövankilan keskimääräiset kävijäluvut ovat yleensä pysytelleet siinä 60-70 kävijässä per päivä, nakuttaa Sitemeter tätä nykyä mittariin 50 kävijää tunnissa. Arvaattehan kai, mitä nuo kaikki googlella epätoivoisesti etsivät: "Pig Brothel" Alastonkuvia tietenkin. En keksi enää mitään nasevaa sanottavaa kun minua niin masentaa.



Lisäys, kello 21.45: Ai mikä kävijäpiikki?



3.9.06

Turun ABC

Paljasjalkaisena turkulaisena, varsinkin kesäisin, minulla on mahdollisuus, ja jopa tietynlainen velvollisuus, opastaa kaupunkiin ja sen yksityiskohtiin perehtymättömiä tärkeän paikallistiedon pariin. Niinpä olen laatinut Turun ABC:n, kaikkien kaupunkiin juuri muuttaneiden tai muuten Turusta kiinnostuneiden luettavaksi suositellun tietopaketin, vaikka kovin moni ei tietenkään ole Turusta kiinnostunut, minkä ymmärrän hyvin.

Aurajoki
Halkoo Turkua kuin kirves piispa Henrikkiä, ja antaa kaupungille sen kovasti kaipaamaa manner-europpalaista tunnelmaa, melkein. Jotenkin sympaattinen joki, vaikka onkin lyhyt ja kapea, väriltään ruskea, ei juuri virtaa, ja padotun Halistenkosken alapuolelta voi kävellä kuivin jaloin yli.

Börs
Fiinimpi paikka keskustassa, jonne mennään juomaan kalliita drinksuja ja näyttäytymään piireissä. Tai näin minulle on kerrottu, mitäpä minä siellä tekisin, en varmaan pääsisi sisäänkään. Paikan koko nimi, "Hamburger Börs", ei huhuista huolimatta tiettävästi viittaa paikalliseen pikaruokaketju Hesburgeriin.

Caribia
Visuaalisen ilmeensä Miami vicestä lainannut kylpylähotelli. Varsinkin aivan vieressä sijaitsevan Pyhän Katariinan hautausmaan ylle langettaa tämä vaaleanpunainen laatikko räikeine juhlavaloineen ja ikuisesti humisevine tuulettimineen vinkeän tunnelman. Sisätiloista löytyy palmuja ja muuta pseudo-välimerellistä. Elävä todiste siitä, ettei korni mauttomuus koskaan kuole.

Dynamo
Jos ikinä ajautuu Turussa jonkun kotona vietettäviin bileisiin, tulee jossain vaiheessa iltaa se vaihe, että lähdetään Dynamoon. Tässä purkukuntoisessa puutalossa voi sitten viettää loppuiltansa tulemalla kuuroksi, saamalla kyynärpään muotoisia mustelmia eri puolille kehoaan ja vastaanottamalla läikkyvää kaljaa kengilleen. Kaikki Turussa asuvat nuoret pitävät tästä huvista niin paljon, että viikonloppuisin maksavat päästäkseen sen kokemaan.

Eerikinkatu
Turun keskustan sykkivä valtasuoni, jota tosin vaivaa pahahko valtimotukos. Liikenne jyrää tätä viivasuoraa 70-luvun kerrostaloin reunustettua baanaa aamusta iltaan luoden keskustan jo valmiin harmauden ylle kivan pakokaasu- ja äänimaton. Pituutta parisen kilometriä, jossain puolivälissä sijaitsee Turun kauppahalli.

Föri
Vanhan ja helvetin huonon sanonnan mukaan jokilautta Föri kulkee "Turun ja Åbon välillä". Voi saatana että pistää vihaksi tuollainen mukaleppoisa paikallishuumori.

Garda
Hämeenkadulla kukonloikan päässä yliopistolta sijaitseva Turun oivallisin pizzapaikka. Koska hinta/laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan, ja sopivasti nuhjuinen sisustus pitää hienomman väen poissa, voi varsinkin köyhiä humanisteja täällä usein kohdata.

Hesburger
Mitä saadaan kun kopioidaan amerikkalainen ruoka- ja paperiroskan ideologia ja liitetään siihen megalomaanisen omistajamiljonäärin haastatteluissaan levittämä kristillinen maailmankuva? Tietenkin Turun ylpeys, Hese! Toimipisteita kasvaa kotikaupungin kartalle kuin paukamia iholle hyvänä hyttyskesänä, mutta jotain hyvääkin sentään; molemmat Turun keskustan MacDonaldsit lopettivat hiljakkoin lyhyen ajan sisällä Hesen ristipaineessa. Melko harvinainen suuntaus ihan globaalillakin tasolla, veikkaan.

Ilpoinen ja Ispoinen
Kaksi vierekkäistä kaupunginosaa jossain eteläisessä Turussa. Liekö näissä muuta eroa kuin tuo yksi vaihtuva kirjain.

Joulukaupunki
Jotain säälittävää on siinä, että Suomen joulukaupungiksi on omakätisesti julistautunut se kolkka, jossa talvi on vesisadetta ja loskaa yhtä yleensä helmikuulle sijoittuvaa pientä pakkaskautta lukuunottamatta. Kun pääkaupunkius ja yliopisto menivät molemmat aikanaan Helsinkiin niin pakkohan sitä itsetuntoa on jollain pirulla kohottaa. Joulupukki on kuitenkin kovin kaukana joulukaupungista.

Kielletty
Turussa on kaikki kiellettyä. Taloyhtiöt aitaavat pihojensa leikkikenttiä piikkilangalla ja isännöitsijät vaanivat varjoissa valmiina räjähtämään pihan poikki oikaisevalle köyhälle, joka etsii perheelleen leipäpalaa. Mutta koska sorsien ruokkiminen on ehdottomasti kielletty, ei leipäpalaa löydy.

Levottomat
Turussa sinkkumiehet asuvat sadan neliön asunnoissa keskustassa, ovat apaattisia ja harrastavat välillä seksiä Irina Björklundin kanssa.

Moisio
Lähiö jossain jeesuksenperseessä. Pikainen käynti keskustassa vaatii kilometritolkulla moottoritietä. Varmaan kivaa, tai ehkä ei.

Naapurit
Turussa naapureita ei tervehditä, sillä tämä on ylpeä ja jäyhä pikkuporvarillinen kaupunki. Omissa asioissakin on täällä tarpeeksi huolta.

Odusoga, Lola
Hiljakkoin iltapäivälehti kutsui tätä turkulaiskaunotarta määritelmällä "Upea äiti!" hänen palatessaan töihin vain neljän viikon kuluttua synnytyksestä. On varmasti lapsenkin mielestä tosi upea äiti sellainen.

Port Arthur
Eli tuttavallisesti "Portsa". Kaupunginosa johon kaikki haluavat. Idyllinen puutalokorttelisto keskustan länsireunalla, ajoneuvoille ja nilkoille tuhoisat kapeat mukulakivikadut, pakotetut kesäpäivänvietot naapurien kanssa yhteispihoissa, jääkylmät asunnot talvisin, niin ohuet seinät että hipsuttelukin kuuluu häiriönä. Jep, kaikki haluavat Portsaan!

Quantum
Turun yliopiston fysiikan laitos. Varmasti hienoin Q:lla alkava rakennus Turussa heti Qwenselin talon jälkeen.

Runous
"Turun runoliike" muodostui käsitteeksi 90-luvun kuluessa, ja lyriikka on kaupungisa suosittu taidemuoto edelleen. Keskeisimmät teemat ovat vittu ja viinanjuonti.

Sibeliusmuseo
Suurelta betoniharkolta näyttävä rakennus kauniilla paikalla Piispankadulla. Kukaan ei tiedä mitä Sibeliusmuseo itse asiassa sisältää (kuvia Sibeliuksesta? nuotteja?), mutta paikka onkin paremmin tunnettu siitä, että sen takana jokiranta on kauneimmillaan; vettä kohti viettävä nurmikenttä on kesäisin iltapäiväauringon puolella. Pussikaljat ja intiimit hetket "sibbemuseon takana" ovat jääneet pysyvästi lämpiminä muistoina monen Turussa opiskelleen mieleen.

Tampere
"Turku on Suomen Tampere", lausui Iiro Seppänen kerran TV:ssä. Moni pahoitti mielensä, ja syystä.

Urusvuori
Teollisuusalue moottoritien varressa kaukana kaupungin pohjoispuolella. Jotenkin hupaisa nimi tuo Urusvuori.

Varissuo
On neroutta raivata suolle lähiö ja rakentaa kaikki sen rakennukset samasta tummanruskeasta tiilestä. Älä huolehdi, jos ensikäyntisi Varissuolla hämmentää; myöhemmin opit arvostamaan sitä, että ostoskeskus, kirjasto, baarit ja kirkko ovat kaikki samaa suurta kompleksia. Varissuo kuulemma on parantanut imagoaan viime vuosina valtavasti karulta 80-luvulta, mutta itse en ole siellä kertaakaan käynyt saamatta seurata poliisien ja/tai ambulanssien hälytysajoa. Varteenotettava asumalähiö niille, jotka arvostavat toiminnantäyteistä elämää.

Wiklund
Liekö missään muualla päin maailmaa suht hienona pidetty tavaratalo niin järkyttävän rumassa rakennuksessa kaupungin ydinkeskustassa kuin Wikke Turussa? Mustuneista ja repsottavista elementtilaatoista koostettu julkisivu on aina luonamme kauppatorin reunalla. Ei houkuta, mutta jos houkuttaa, voi kahvilasta käydä ostamassa pienen neljän euron muffinssin. Varmaan teillä suuressa maailmassa se on halpaa, mutta meillä Turussa se on kyllä eliittimuffinssi jo.

Xxx
Pornokaupat ovat keskittyneet linja-autoaseman tuntumaan Verkatehtaankadulle. Samalla lyhyellä pätkällä on myös räkäinen karaokebaari ja pizzeria, jonka omistaja ja nimi vaihtuvat kuin vuodenajat, paitsi useammin. Kiva katu! Toinen kiteytymä on Läntinen pitkäkatu, jonka päästä päähän kävellessäni laskin jokin aika sitten seitsemän thaihieronta-paikkaa. Onkohan Thaimaassa Suomi-hierontapaikkoja?

Yo-kylä
Itäsaksalaisen arkkitehtuurin hienoimpia saavutuksia, paitsi että Turussa eikä siellä. No, ensin tehdyn länsipuolen jälkeen opittiin jotain ja täällä itäpuolella ihan jo tykkää asua. Talojen numeroinnissa on tehty sellainen hauska seikka, että numerot eivät esiinny erityisen loogisesti toisiin numeroihin nähden. Epätoivoiset taksikuskit ja pizzalähetit neuvoa kysymässä ovatkin täällä jokapäiväinen näky; muutamassa kuukaudessa asukkaat itse kuitenkin yleensä oppivat suunnistamaan.

Zoolandia
Turusta nähden lähin eläintarha sijaitsee naapurikunnassa Liedossa. Ellei matkustus houkuta, voi tutustua Kupittaanpuiston ankkalampeen. Se on oikeasti ihan kiva.

Åbo
Turussa kuulemma asuu paljon ruotsalaisia, mutta se saattaa olla myös urbaanilegenda, koska täällä kuulee kadulla japaniakin useammin kuin ruotsia. Tästä väitetystä kielivähemmistöstä on se hyvä puoli, että voi hihitella hassuja ruotsinkielisiä kadunnimiä kaksikielisistä kylteistä. Eheh, Hampspinnaregatan.

Äärioikeisto
Tänä kesänä aloitti Turussa toimintansa suomenlippuliivein varustautunut vapaaehtoinen yövartiosto, jonka tarkoituksena on estää ulkomaalaisia rettelöimästä keskustassa viikonloppuisin. Tämä on kyllä niin hieno kaupunki ettei aina tiedä itkeäkö vai itkeä.

Ökytalokeskittymät
Niitä on muutama. Yo-kylän yläpuolella Kuuvuorella on jokunen kaikin tavoin yliampuva ökyasunto, mutta laajempia esiintymiä on syytä lähteä etsimään saaristosta. Varsinkin Hirvensalossa on paljon bongattavaa köyhälle. Kannattaa käydä tutustumassa!