31.8.06

Jumalan silmäluomia

Minun, tänä syksynä kuitenkin vasta kuudennen opiskeluvuoteni aloittavan nuorukaisen, on vaikea käsittää tätä muuntunutta yliopistojärjestelmää, jossa, vaikka viralliset avajaiset ja muu lukuvuoden käynnistys on kuten ennenkin syyskuun alussa, kierrätetään opiskelijatulokkaita ryhmissä ympäri kampusaluetta ja Hämeenkadun baareja jo pian elokuun puolivälin jälkeen. Toista se on ollut ennen, ja parempaa tietenkin. Yliopisto aloitteli virallisin juhlallisuuksin syyskuun alussa; näihin oli lähes välttämätöntä kenenkään olla osallistumatta. Sitten istuskeltiin baareissa pari viikkoa, aktiivisimmat ainejärjestöt järjestivät jo isompiakin bileitä. Opetusta aloiteltiin oppiaineiden taholta sitten joskus kuun puolivälin jälkeen, jos viitsittiin. Tämä järjestelmä sopi minulle hyvin. Nykyisin on kaikki mennyt niin suorituspainoiseksi. Pyrkivät jopa humanistit valmistumaan siinä ajassa kun tukikuukausia riittää; tätä suuntausta en kerta kaikkiaan kykene ymmärtämään.

Mutta toisaalta, kun akateemisista tulokkaista valtaosa on joka tapauksessa naispuolisia, on tässä hellekelien aikana aloitetussa ekavuotisten laumoittamisessa hyvätkin puolensa, jotka aina yliopistoalueen läpi kulkiessaan omin silmineen havaitsee. Että sainkin eilen siihen lyhyeen oikopolkuun kulumaan niin paljon aikaa taas.

29.8.06

Sininen sittenkin

Eilen kahdessakin blogissa lainailtiin ihan minun alkuaikojen kirjoituksiani täältä, kahden ja puolen vuoden takaa ja kauempaakin. Iski kumma haikea. Sitä toivoi että voisi vielä palata siihen aikaan kun oli vielä noviisi tässä, kun ei vielä ollut melkein seitsemääsataa merkintää takana ja mitä ikinä näytölle näppäilikään, siinä oli tuoreen tuntu. Eilen lukiessani minä pidin noista alkuaikojen ajatuksistani. Ne olivat häkellyttävän hauraasti kokoon kudottuja päätelmiä ja toisaalta hedelmällisen vähäsanaisia kiteytyksiä; nykyisin tuntee enää sanoihin hukkuvansa. Missä vaiheessa oma polku on siinä määrin rullalle kääntynyt ettei enää tiedä miten asiansa hahmottaa? Kahdessa ja puolessa vuodessa on tapahtunut hirveän paljon ja se miten maailma on ympärillä, on mennyt toiseksi. Onhan se muuttanut tapaani muodostaa mietteitä. Sanat on saumoista vinot. Lähtöhetkestä on kauan, mutta onneksi täällä vielä muutamia tuttuja liikkuu niiltäkin ajoilta asti.

27.8.06

Kuvaputken kelmeässä kajossa

Nyt testataan ketkä ovat todellisia Silmänkääntövankila-faneja ja ketkä vain väittävät! Lukijoiden melko selkeästä mielenilmaisusta huolimatta (toistakymmentä lopettanuttta blogilista-tilaaja kolmessa viikossa on kohtalainen kato...) jatkan viitoittamattomalla tielläni tuttuja kuvioitani ja osallistun neljännen kerran samaan meemiin! Tällä kertaa aiheena tv-sarjat, nuo modernin maailman myytit ja legendat joilla meistä jokaista on enemmän tai vähemmän kasvatettu. Hey-ho jne.

1. Tv-sarja joka muutti elämäsi
Twin Peaks. Ensikosketukseni taiteilijaan nimeltä David Lynch, ja jotain peruuttamattomasti muuttui minussa. Peaks on yksi suurimpia vaikuttajia minun tavassani kokea ja käsittää fiktiivisiä maailmoja ja kertomuksia; yhtä aikaa vilpitön ja ironinen, häpeämättömän naiivi ja välillä säälimätön, jopa sietämättömän ahdistava. Humoristinen. Kaunis. Minulta katoavat sanat... Twin Peaks muutti myös amerikkalaisen tv-sarjan käsitteenä, eikä ilman sitä olisi varmasti yhtäkään 90-luvulla ja myöhemmin startanneista "laatusarjoista" (jollaiseksi käsite on vakiintunut) ainakaan sellaisena kuin ne olemme oppineet tuntemaan. Viime talvena ostin ykköskauden DVD:llä, kunhan kakkoskausikin joskus julkaistaan, sitten ostan sen.

2. Tv-sarja jonka olet katsellut yhä uudelleen
Twin Peaks. Ensimmäinen esityskerta Suomessa (olisinko ollut neljäntoista?) oli vaillinainen, samoin uusinta vuonna 1995(?), vasta 2000/2001 sarja näytettiin ensi kerran kokonaan. Tuolloin nauhoitin sen, paranee kuin viini joka katselulla. Miten sen voisi selittää kellekään joka ei koe samoin? Sarjassa on kotiinpaluun tunnelmaa. Voitaneen kuitenkin mainita myös Simpsonit, joita aikoinaan nauhoittelin ensimmäiseltä kahdeksalta tuotantokaudelta parisenkymmentä vhs-kasettia täyteen, ja jotka ovat vuosien kuluessa täyttäneet kymmenet turhautuneet tyhjät hetket.

3. Tv-sarja jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle
Twin Peaks kai. Ellei sitten olisi mahdollista saada Päivien viemää yhtenä kokonaispakettina, se riittäisi pidempäänkin oleskeluun, koska 40 vuotta päivittäistä sarjaa on monta jaksoa. Olisipa sitten lopuksi sukukuvioista kunnolla selvillä.

4. Tv-sarja joka sai sinut nauramaan ääneen
Viittaan edelläkin mainittuihin Simpsoneihin, mutta hekään eivät pärjää suomalaiselle tietotaidolle tässä. On se kumma; siinä missä elokuvarintamalla kotimaassa ei ole koskaan onnistuttu komediassa (eikä juuri muussakaan, toim huom) on täällä tv-puolella olemassa silkkaa neroutta: Lapinlahden lintujen kolme ensimmäistä sketsisarjaa vuosilta 1989-1992. Tänä syksynähän nuo ovat DVD:lle myös tulossa, mikä huojennus ettei enää tarvitse vaalia niitä rispaantuneita ja harmillisen vaillinaisia videokasetteja, joille nuo on aikoinaan taltioinut. Kun lukiovuosina kaikki muut fanittivat tuolloin pinnalla ollutta Kummelia, minä ja pari kaveria ylenkatsoimme heitä heitellen iskulauseita kaikkien jo silloin unohtamista Lintu-sketseistä. Me olimme luokan outoja.

5. Tv-sarja joka sai sinut itkemään
Ei ihan, mutta lähellä oli kerran. Twin Peaks, yksi kohtaus toisen tuotantokauden alussa. Ehkä se vaati sen, että tiesi jo kaiken mitä oli tulossa.

6. Tv-sarja jonka toivoisit olevan tehty
Hm, ei minulla taida olla sellaista. Tv-sarjoja on liikaakin.

7. Tv-sarja jota mielestäsi ei olisi pitänyt tehdä
Sanottakoon, että Simpsonien väkisin hengissä pitäminen olisi saanut loppua jo ainakin viisi vuotta sitten. Mutta toisaalta, eipä se minua häiritse; minulla on monta kasetillista materiaalia ajalta jolloin sarja oli vielä iskussa.

8. Tv-sarja jota tällä hetkellä katsot
En oikeastaan nykyisin enää liiemmin tv:tä katso. Päivien viemää pyrin keskimäärin kolmesti viikossa näkemään, se viihdyttää minua kuin ei juuri mikään fiktio enää nykyisin. Voisi sitä joku obsessionakin pitää, mutta pikemminkin kyseessä on jatkuva viehätys sarjan yksiulotteiseen maailmankuvaan ja sen parissa räpisteleviin paperinukkehahmoihin, jotka on kaikki heitetty keskellä häpeämättömän mediatietoista juonta. Ne sarjamurhaajat ja lentävät lautaset, mikrosirut aivoissa ja ihmiskloonit... Jaa no, katsonhan minä myös Salaiset kansiot -uusintoja Subilta, ja lokakuussa palaa ruutuihin Mullan alla, mitä kovasti odottelen.

9. Tv-sarja jonka olet aikonut katsoa
Onhan noita. Lukuisat kehutut laatuteokset kuten West wing, Deadwood ja Carnivale ovat jääneet kokonaan näkemättä, tuleekohan heitä edes enää? Myös muutaman vuoden takainen Irtiottoja jäi suosiolla sivuun, ajattelin että en kyllä mihinkään kotimaiseen draamaan sentään alennu. Vaan on sitäkin myöhemmin kehuttu... Niin ja se minua on harmittanut etten aikoinani nähnyt Fast showta kuin puolikkaan yhtä jaksoa. Se vaikutti hauskalta.

Oikeasti olen kyllä sitä mieltä että televisiosta tulee ihan liikaa ohjelmaa.

24.8.06

Stand back ma'm, this ain't for ladies

Kuten viimeksi sanoin, jatkan edellisen meemeilyn variointia muihin medioihin ja täytän kyselyn tällä kertaa elokuva-aiheisesti kysymyksiä sopivaan suuntaan muokaten. Saa ottaa levitykseen.

1. Elokuva joka muutti elämäsi
Nytkin on todettava ettei tähän kysymykseen voi vastata. Eikä elokuva kai maailmaa voisi muuttaakaan. Elokuva on... vain elokuvaa. Se ei koskaan voi aiheuttaa samalla tavalla järisyttäviä tunteita kuin kirja tai musiikki. Poislukien David Lynchin tuotanto.

2. Elokuva jonka olet katsellut yhä uudelleen
Mel Brooksin Spaceballs on takuulla useimmin näkemäni elokuva, vaikken ole sitä varmaan pian kymmeneen vuoteen enää katsonut. Mutta nuorempana, aina uudelleen. Olin katsonut elokuvan ainakin kymmenen kertaa ennen kuin lopulta näin Star warsin, hirveästi pettyneenä. Ei se alkuperäistrilogia kerta kaikkiaan pääse lähellekään Avaruusboltseja.

3. Elokuva jonka tahtoisit mukaan autiolle saarelle
Jos Quentin Tarantinon Kill Billit lasketaan yhdeksi elokuvaksi niin se sitten. Tai no, ehkä kuitenkin Lynchin Mulholland Drive, sille voisi sitten keksiä kaikessa rauhassa yhä uusia ja uusia tulkintoja ja merkityksiä.

4. Elokuva joka sai sinut nauramaan ääneen
Kaksi koulukuntaa: amerikkalainan ja brittiläinen. Jenkkihuumori on parhaimmillaan Zucker-veljesten mestarillisissa kreisikomedioissa, joiden parasta antia ovat kaksi ensimmäistä Alastonta asetta ja niitäkin nerokkaampana nuoren Val Kilmerin tähdittämä Top secret. Aina toimii! Sittenkin lähempänä sydäntä on Monty Python -kaksikko Holy Grail ja Brianin elämä. Aiheuttavat oikeassa seurassa hysteriaa. Kala nimeltä Wanda toimii sekin joka kerta, ja onhan se melkein Python-leffa sekin. Suomalaiset leffat eivät ole koskaan naurattaneet, paitsi tahattomasti. Sekin vaihtuu yleensä itkuun ennen lopputekstejä.

5. Elokuva joka sai sinut itkemään
David Lynchin Elefanttimies. Hyväuskoisen ja -sydämisen ihmisen häikäilemätön hyväksikäyttö kävi sielun päälle. Muista liikutuksen tilaan saattaneista tulee mieleen ainakin Lynchin Twin Peaks: Fire walk with me ja Lars von Trierin Dancer in the dark, tuo ahdistuselokuvista ahdistavin, joskin se alkaa olla jo siinä rajoilla ettei ammu yli.

6. Elokuva jonka toivoisit olevan tehty
Olisi kiva jos se nuorina miehinä kotipitäjässä kuvaamamme toimintapätkä olisi valmistunut. Minä ja ohjaaja väsäsimme käsiksen, ohjaaja piirsi storyboardit, oli kuvaaja, näyttelijäjoukko ja musiikintekijätkin valmiina. Lopulta purkkiin saatiin vain pätkät joissa ajetaan kevarilla sataakahtakymppiä kylänraitilla ja ammuskellaan ampumaradalla ihmisen näköiseen tauluun. Jaa no olisi sekin ollut kiva että David Lynch olisi toteuttanut 80-luvulla suunnittelemansa projektin Ronnie Rocket. Löysin aikanaan jostakin BBS:stä alustavan käsikirjoituksen, tuntui hienolta. Lynch ja cyberpunk olisi ollut hyvä yhdistelmä.

7. Elokuva jota mielestäsi ei olisi pitänyt tehdä
Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta. Se trilogia oli virhe. Oli niin hienoa, että vielä 2000-luvun viihde-elektronisella aikakaudella oli olemassa kirja, jota fanitettiin ympäri maailmaa, joka keräsi yhteisöjä ja harrastajia. Not so anymore. Tästä eteenpäin Sormusten herra on suurimmalle osalle ihmisiä aina ensin elokuva, kirja vasta sitten. Trilogiasta olen nähnyt ykkösosan, enempää ei tarvinnut. Hollywoodille kelpaa raha.

8. Elokuva jonka viimeksi näit
Lars von Trierin Manderlay. Kuten jo aiemmin sanoin, ihan ok, mutta kuitenkin heikoin näkemistäni Trier-teoksista. Dogville lienee ylittämätön, mutta myös Idiootit vaikutti. Tietenkin on itsestään selvää, että tällä tanskalaisohjaajalla on vakavia henkisiä ongelmia, mutta kenelläpä todellisella taiteilijalla ei.

9. Elokuva jonka olet aikonut katsoa
Tulee mieleen kaksi: Lucile Hadzihalilovicin Innocence ja Chan-wook Parkin Oldboy. Molemmat kävivät kuluneen vuoden aikana Turussa teatterissakin ja kovasti olin menossa mutten sitten lopulta viitsinytkään. Kertoo ehkä jotain yleisestä suhtautumisestani elokuviin.

23.8.06

Crescendo!

Mahtavaa, lisää meemejä. Bongaan tämän Janilta, ai minkä siis, no hiljakkoisen kirjakyselyn musiikkiversion. Minulla on palava halu kertoa näistäkin mieltymyksistäni teille, let's go:

1. Levy joka muutti elämäsi
Sellaista ei ole. Kokoelmastani löytyy hirmuisesti levyjä joista pidän, joistakin pidän niin paljon että fyysisesti liikutun. Mutta ei kai mikään ole tosissaan muuttanut elämääni mihinkään suuntaan? Jossain mielessä Absoluuttisen Nollapisteen Muovi antaa periksi, joka varmaan enimmin vapautti musiikkimakuani liikkumaan laajoihin suuntiin ja voimallisemmin myös kohti kotimaista. Ehkä myös voitaisiin mainita Pink Floydin Division bell, joka toki on melko paska albumi, mutta oli ensimmäinen kuulemani Pink Floyd ja herätti kiinnostuksen bändiin, jonka tuotantoa löytyy nykyisin levyhyllystäni määrällisesti eniten.

2. Levy jonka olet kuunnellut lähes puhki
Tämä onkin mielenkiintoinen kohta. Näes, minulla on sellainen outo taipumus, että vaikka pidänkin itseäni aktiivisena musiikinharrastajana ja minulla on laaja kokoelma genrejen kirjoa, en kuuntele musiikkia mitenkään jatkuvasti. Minulla musiikki ei soi koko ajan taustalla, soitan päivässä yhden tai kaksi levyä. Hiljaisuus on sittenkin aina parempi vaihtoehto. Tämä pätee erityisesti niihin levyihin, joita ihan vilpittömästi rakastan; nämä kokoelmani suursuosikit, palvotun teoksen asemaan nousseet merkkiteokset kuuntelen keskimäärin vain kerran vuodessa, monet harvemminkin. En halua pilata nautintoa voimasoitolla. Absoluuttisen Nollapisteen Suljettu on maailmanhistorian hienoimpia äänitteitä edelleen - kuuntelin sen varmaan viimeksi vuonna 2004. Mutta mitä siis ovat ne eniten soineet levyt? Jonkinlaista hyvänmielenmusiikkia kenties, kevyttä mutta toimivaa, taidokasta muttei liian syvällistä, ei liian koskettavaa... Olisinkohan ihan väärässä jos arvioisin, että useimmin kuuntelemani levyt ovat Lapinlahden lintuja? Ainakin albumit Tähdet kertovat ja Elämä janottaa saattaisivat sopia vastaukseksi tähän.

3. Levy jonka tahtoisit mukaan autiolla saarelle
Hmm. Yksikö vain? Lainaten Jonin vastausta tuohon taannoiseen kirjakyselyyn, alkaa siellä saarella olla nettikyselyistä jo niin paljon tavaraa että mahtuukohan sinne mitään levyä enää mukaan. No, ottaisin varmaankin Danny Elfmanin johtaman Boingon (joka toiseksi viimeiseen albumiinsa asti tunnettiin nimellä Oingo Boingo) viimeisen albumin Boingo. Se kun sisältää kaiken tarpeellisen: kitaravallia, heviä orkestraatiota, lapsikuoroa, hillittömiä laulusuorituksia, Beatles-coverin, rönsyvää melodiaa ja sanaa. Olen joskus sanonut sen olevan kokoelmani paras levy enkä näe toistaiseksi syytä perua puheitani.

4. Levy joka sekoitti kuulasi
On pakko myöntää, että on vieläkin vaikea hahmottaa miten PMMP:n viimevuotinen julkaisu Kovemmat kädet minuun upposi. Kun hurahdustani epäiltiin vain hetken huumaksi, aloin tähän itsekin uskoa. Jonkinlainen friikki paheviehätys? Vaan ei. PMMP iskee edelleen kovemmalla kädellä. (heikko) Täysin toista kuin mikään muu levy kokoelmassani, I love it anyways.

5. Levy joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin
Nick Caven No more shall we part. Tai ei nyt ihan kyyneliin sentään, mutta syksyllä 2001 kyseinen äänite aiheutti minulle lähes hysterian kaltaisen tilan toistuvasti. Oh Lord, oh my Lord!! Väänsin äänenvoimakkuutta niin ylös että ylioppilaskyläasunnon kipsiseinät rakoilivat ja irtauduin äänenvoimakkuudella ruumiistani, leijuin keskellä musiikkia, joka kaikkialta tulvi jokaiseen soluuni. Myöhäiset anteeksipyynnöt silloisille naapureille. Toisaalta mainittava on jälleen myös Absoluuttinen Nollapiste ja Suljettu. Ahdasmielisen pikkukylän sisäänpäinlämpiävyys on levyn loppuhuipennuksessa niin hyvin esiin tuotu että sielua kylmää, hyvällä tavalla toki sentään.

6. Levy jonka toivoisit tulleen äänitetyksi
Melkein vuosi sitten perustin jo parin kaverin kera bändin, mutta ensimmäiset treenitkin vielä odotuttavat itseään. Kyllä me tästä vielä studioonkin ehdimme. Sitä odotellessa.

7. Levy josta toivot ettei sitä olisi koskaan äänitetty
Minähän ainakin yritän kovasti elää "kukkikoon joka kukka" -periaatteen mukaan, mutta mitä enemmän ikää kertyy, sitä suurempaa inhoa tuottaa hiphop-niminen äänisaaste. En voi sille mitään. Se kuvottaa minua, eikä vain musiikkimuotona vaan kaikkine ideologioineen ja kuvastoineen erityisesti. Jos populaarimusiikin historiassa on jokin sellainen äänite, jota kutsutaan "ensimmäiseksi rap-levyksi", voisin melkein toivoa ettei sitä olisi koskaan tehty. Ehkä sitten olisi jäänyt se muukin tuuba tulematta markkinoille. Tosin sitten meillä ei olisi myöskään Raptoria ja Tulenkantajia, suomalaisista sentään löytyy tälläkin saralla pari onnistunutta toimijaa.

8. Levy jota parhaillaan kuuntelet
Kuten jo aiemmin totesin, minulla ei taustalla yleensä soi mitään. Ehdin kuitenkin tuossa aamukahvia hörppiessä kuunnella Kill Bill 2 -elokuvan soundtrackin, hieno kokonaisuus (tosin ykkönen vielä hienompi), kunhan sormi ehtii stop-napille ennen viimeistä kappaletta.

9. Levy jonka olet aikonut kuunnella
Niitä on valehtelematta satoja. Maailmassa on ihan liikaa levyjä, ei niitä kaikkia ehdi. Viime kuukausina on tosin mielessä toistuvasti käynyt että pitäisi ostaa Ulverin kakkosalbumi Kveldssanger. Saa nähdä. Hankittavien lista on parissa vuodessa venynyt rahatilanteeseen nähden ikävän pitkäksi.


...Nonih. Tämä oli tässä, ja sitten vain tekemään samaa kyselyä taas uusin kohtein. Ainakin elokuvista ja tv-sarjoista tämä varmaan vielä tullaan näkemään, jos ei muualla niin täällä. Kuka keksii lisää? No hö, blogeihinhan tämä pitää myös ehdottomasti soveltaa. Näissä merkeissä nähdään.

17.8.06

Night o'farts

Taide on siitä metka asia, että rahvas, eli tämähäntä "suuri yleisö", ei kykene käsittelemään sitä selvin päin. Onneksi on siis sellaisia tapahtumia kuin juuri tälläkin hetkellä käynnissä oleva taiteiden yö; näin haluavat ylätahot ojentaa lempeällä kourallaan taiteen edes kerran vuodessa myös kansan saavutettavaksi. Jokirannat ovat täynnä kaljatelttoja ja varsinkin telttojen ulkopuolella olut maistuu. Näin saadaan kansa siihen tilaan, jossa hekin kykenevät ottamaan vastaan taidetta.

Minä en tietenkään laske itseäni kuuluvaksi rahvaaseen, mutta myönnän että kyllä pitäisi aika korkeissa promilleluvuissa liidellä että saisi minut kuuntelemaan niitä pakkopullana haastateltavia reijomäkiä tai helilaaksosia, Turun ainoita kirjallisuusihmisiä ilmeisesti, eikä heistä saa kiinnostavia edes kirveellä. Itse en kuitenkaan ole osallistunut taiteitten yöhön sitten vuoden 1999, jolloin olin asunut Turussa noin viikon kun tämä kiinnostavalta kuulostava tapahtuma koitti. Ensimmäinen koskaan näkemäni massakänniörvellys jätti sitäluokkaiset traumat ettei tänäänkään houkuttanut, sen sijaan katselin Nuutisen emännän kanssa läppärin näytöltä Lars von Trierin Manderlayn. Ei ihan Dogvillen veroinen pätkä, muttei huonokaan. Ihan jees, mistä arviosta Trier varmaan pitäisi kovasti.

15.8.06

Tarsin kulppaan ja kipastuin

Eilen suoritin suuren askeleen toistaiseksi mihinkään etenemättömässä elämässäni ja raapustin horjuvin tikkukirjaimin nimen syyskuun koittaessa alkavaan graduseminaariin osallistuvien listaan. Nyt ei puutu kuin tutkimuskohde ja tutkimuskysymys, kai ne jostain tempaisee. Samalla kellonlyömällä jona riimujani raapustin, nähtiin Subtv:llä tuon jälleen pian alkavan aivonsäästäjäohjelman (jonka alkamisesta sain ensivihjeen sitä kautta, että tänne blogiin on viime vuoden tavoin alettu säännöllisesti googlata haulla "big brother alastonkuvia", mutta niitä ei edelleenkään täältä löydy) mainos, jossa ikäiseni turkulaiskilpailija kevyesti naureskellen ilmoittaa että pitäisi tehdä gradua, mutta se nyt jää vähän kesken kun alkaa tämä bigbrother. En tunne tuota henkilöä. En tiedä hänestä muuta kuin sen mitä olen tuosta yhdesta tv-mainoksesta kerran nähnyt. Ja voi jumalat miten suurta kuvotusta tunnen häntä kohtaan. Hänessä kiteytyy kaikki se mikä nykyisessä yhteiskunnassa menee pahimmin päin helvettiä. Pöydälläni on yliopiston rekrytointipalvelujen mainos. Se ilmoittaa: "Koskaan ei ole liian aikaista miettiä mikä sinusta tulee isona". Minä täytän tänä vuonna kolmekymmentä, eikä minulla ole pienintäkään aavistusta, mikä minusta tulee isona. Joskus nuorempana uhrasin sille ajatuksen tai pari toisinaan, en ole enää vuosiin osannut. Ehkä minä vain jatkan tällä päämäärättömän hengaamisen linjalla, se sentään sujuu.

Tänään katselin ikkunasta että on sateista. Eilen säätiedotuksessa luvattiin täksi päiväksi sateista. Lähdin kaupungille ja eteisessä harkitsin pitkään otanko sateenvarjon. Punnitsin sitä kädessäni; ei painaisi paljon... En ottanut. Ja sitten taivaat avautuivat kävi kuten otsikkoni kertoo. (exmen eilisen hienon päivityksen inspiroimana - minäkin rakastan vanhoja unohtuneita sanoja!)

12.8.06

Ne eivät halua uskoa siihen minkä me totuudeksi tiedämme

Hupaisalta näyttävä pariskunta ensin pyöräili kovalla kiireellä ohitse, sitten muutaman korttelin päässä takaisin vastaan, sitten jälleen parin korttelin päässä ohitse. Heidän saattoi uskoa pudonneen elokuun 2006 Turkuun aikavääristymän kautta 40-luvulta, myöhäiskeski-ikäiset mies ja nainen olkihatuissaan ja pyhävaatteissaan, eivätkä he olleet muualla kuin kotonaan kaupungin vanhimman nurkkauksen mukulakivikaduilla. Ehkä he olivat asuneet koko ikänsä Portsassa ja poistuivat nyt ensi kerran muualle maailmaan, kaupungin syke ahdisti heitä tai ehkä he pakenivat aikamatka-agentteja, ehkä he kaikista maailman miljardeista aikamatkaajista olivat päässeet epätodennäköisimpinä läpi turvatarkistusten. Ehkä maailma on sortumassa. Kävelykadulla helle ruoski, ihmiset olivat kerääntyneet lavalle nostetun teinibändin läheisyyteen kuuntelemaan, kitaristi ainakin osasi soittaa vaikkei kappaleista mitään erityistä tolkkua saanut, kristinkääntäjät yrittivät voittaa saatanaa äänenvoimakkuudessa häviten surkeasti, kuulijoita ei ollut vaikka pelastetut metelöivät kummassakin päässä katua, toisella puolella iloitsivat ja taputtivat käsiä, toisella julistivat tuhoa ja kuolemaa julman näköisinä, heidän saarnansa häiritsi humalaista miestä joka toivotti naisparin helvettiin huutamasta, eivät milliäkään siirtyneet miehen makuupenkin takaa. Minä näin perkeleen koiran palavissa silmissä ja, vaikka ymmärränkin tässä vain petaavani kovaa vauhtia lähestyvää Silmänkääntövankilan päivitystä numero 666, luvassa on pahaa asiaa, on koko hyvä/paha-akseli nähdäkseni maailmanhistorian aikana niin loppuun käsitelty, että jäljellä on vähemmän kuin mahtuu yksisäkeistöiseen psalmiin. Minusta ikuisuus Taivaan ihanuudessa on aina kuulostanut tasan yhtä hirveältä kohtalolta kuin ikuisuus Helvetissä, koska avainsana "ikuisuus" on käsite jota ahdistavammaksi ei pääse. Moniko sitäkään on ajatellut? Katselin torilla liikkuvaa lihamassaa, puolialastomia naisvartaloita silmilläni nuoleskellessa tuumailin tovin ja toisenkin mitä kaikkea Taivaan ihanuudella oikeastaan tarkoitetaan, ihminen on ruumiillinen olento, kuinka moni on valmis tyytymään vain henkiseen ihanuuteen, jota oletettavasti on tuonpuoleisessa enimmäkseen tarjolla? Ravistin ajatuksen yltäni ja minua lähestyttiin; tenuhenkilö oli nähnyt takataskussa pullistelevan lompakkoni ja ojensi pitkiä sormiaan minua kohti. Pois, komensin. Hän totteli kuin lapsi. Tajusin minulla olevan valtaa. Ennenkuulumatonta, valtaa minulla, tulevaisuus on tämän varjolla hyvä, minulla on kaikki valta.


"Niin minä vasta
elämäni tässä vaiheessa
saan ensimmäisen vihjeen
siitä mitä on kuolema

Se on sitä että kasvaa
kasvaa ja kasvaa
ja lopulta on vain yksi
paikka mihin mahtuu

Ja sitten ei mahdu enää
sinnekään"

(Miljoonasade / 16 ja 36)



"Please pretty baby - won't you come to me
Won't you let me be your daddy - come and sit here on my knee
And tell your sugar daddy - all of your fears

Cry for me darling - let me taste your tears
As they roll down your face and onto the sand
We're going down together, I'm the elevator man"

(Oingo Boingo / Elevator man)


10.8.06

Ja silloin minun kävi pizzakuskia sääliksi

Siinä minä olin, matkalla postittamaan sarjakuvistani koottua kivaa pokkarikokoista vihkoa, aurinko paistoi ja maantielle eksyneet hyönteiset hitaasti kypsyivät. Oli elokuinen iltapäivä, ei pitkällä vielä, pilvet taivaalla kuin lohkeamat sinisessä emalissa. Oikaisin puolinaapurin pihapiirin halki, edelleen ylioppilaskylän alueella, kun tyylikkäästi harmaantunut herra tuli minua vastaan toisessa kädessään kaksi pizzalaatikkoa, toisessa puolentoista litran Pepsi. Hän viittilöi minulle ja kuulosti hengästyneeltä kysyessään osoitteen sijaintia. En ihmettele että hän oli eksynyt; ylioppilaskylän itäpuolen talojen sijoittelu tekee minullekin vielä toisinaan temppuja. Onneksi hänen kysymänsä osoite oli oman asuntoni naapuriovi, ja osasin täten kertoa suorimman reitin. Mies puhui heikohkoa suomea, kuulosti vilpittömän kiitolliselta saamastaan neuvosta. Hän lähti puolijuoksua päämääräänsä kohti. Ajattelin miltä tuntuu kantaa pizzoja ja limsaa itseään puolta nuoremmille ihmisille ympäristössä, joka on olemassa niitä varten, jotka ovat valinneet elämässään tien, jonka tarkoituksena on johtaa jonnekin suurempaan kuin pizzakuskin ammattiin, ja niin, siitäkin huolimatta että tiesin ajatuksen vain ohimenevän yksisilmäisyyden esiinnousuksi, johon on vaikuttanut miljoonien jokaisen ihmisen elämään kuuluvien muuttujien huomiotta jättäminen, minua kävi sillä hetkellä pizzakuskia sääliksi.

9.8.06

Painomuste on rumaa ja haisee pahalle

Kivaa, exme laittoi kirjameemin. Pyrin vastaamaan rehellisesti.

1. Kirja, joka muutti elämääni

Robert Shea & Robert Anton Wilson: The Illuminatus! trilogy
Tämän aiheuttama edistysaskel omalle kehitykselleni kirjoittajana oli mullistava. Vasta tämän kirjan luettuani ymmärsin että kaunokirjallisella teoksella on olemassa rajoja vain jos kirjoittaja väkisin niitä haluaa sille asettaa. Toisella lukukerralla huomasin keskittyä myös juoneen, esimerkillinen sekin. Myöhemmin ilmestyneen suomennoksen totesin selatessani pääosin epäonnistuneeksi.

2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran

Kalervo Palsan päiväkirjat, Merkintöjä vuosilta 1962-1987
Kymmenen vuotta nuorempana löysin Palsan ahdistuneesta elämästä maaseudun puristuksessa ja luomisen tuskassa jotain pelottavan tuttua. Tämä oli tietenkin vain toiverikkaan myöhäisteinin harhaisen mielikuvituksen luoma yhteys mutta ei se mitään; minä olen sittemmin lukenut Palsan päiväkirjat säännöllisesti parin kolmen vuoden välein. Hän on sukulaissielu, kaikesta huolimatta. Hänen taistelunsa elämän valotonta pimeyttä vastaan vapauttaa.

3. Kirja, jonka tahtoisin mukaan autiolle saarelle

Bill Bryson: Lyhyt historia lähes kaikesta
Tuntuu siltä, että tämä olisi juuri autiolle saarelle sopiva teos. Tietäisinpä sitten kaiken sieltä palatessani. Tietenkin on myös mahdollista, että tämä on populaaritieteellinen rimanalitus, mutta olen valmis ottamaan sen riskin.

4. Kirja, joka teki minusta hupakon

Kuten exme, en minäkään ymmärrä kysymystä. Ei minua kirjalla hupakoksi saa.

5. Kirja, joka sai minut puhkeamaan kyyneliin

En muista olenko ihan avoimesti kirjan ääressä kyynelehtinyt, mutta ensi kerran lukiessani Sormusten herraa kauan sitten olin Harmaiden satamien viimein kutsuessa saattueen jäseniä jo melko herkistyneessä tilassa. Ei ihme, olin sentään viettänyt viimeiset seitsemän kuukautta kirjaa lukien. Se on ylivoimaisesti hitaimmin koskaan läpi tahkoamani kirja! Jeesus sitä jaarittelun määrää! No ei, on se ihan hyvä kirja. Sen verran hyvä, etten ole vieläkään suostunut siitä tehtyjä elokuvia katsomaan. Ei vain kiinnosta. Yleensä kaikki sellaiset kirjat, joissa päähenkilön elämä murtuu kirjan kuluessa lopullisesti vailla toivoa paremmasta, saavat liikuttumaan. Näitä on varsinkin suomalaisessa kirjallisuudessa runsaasti.

6. Kirja, jonka toivoisin tulleen kirjoitetuksi

Ilkka Remes: Copypaste, temppu ja miten se tehdään

7. Kirja, josta toivon ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu

Mieleen tulee suuri määrä "klassikoita", joita on joutunut opiskelumielessä pakkolukemaan läpi. Ne tekisi mieli kirota hornaan, samaan pätsiin uskonnollisen aivopesupropagandan seuraksi. Tervemenoa.

8. Kirja, jota luen parhaillaan

Charles Bukowski: Vanhan likaisen miehen tarinoita
Nautinnollisia tarinoita helposti ahmaistavassa muodossa. Bukowski osaa kirjoittaa.

9. Kirja, jonka olen aikonut lukea

Volter Kilpi: Alastalon salissa
Kerran tosiaan aioin lukea tämän. Tulin järkiini ennen kuin ehdin aloittaa.

10. Haasta viisi bloggaajaa

Sana on vapaa.

3.8.06

Muistojeni hunajatorni, siellä mehiläiset surisivat kaikki samalla kielellä

Haittaa hivenen leivänhankintamatkaa, kun lähi-Siwasta on jäljellä vain hiiltyneet rauniot. No, onneksi poliisi tutkii palon syttymissyytä että ei kai tässä nälkään kuole. Odotellessani dilemman ratkaisua kävin Gigantissa hankkimassa vuosia haikailemani monitoimikoneen, joka printtaa, skannaa, kopioi ja vatkaa. Nyt saan viimein kaikki miljoonat kauniit piirrokseni digitaalimuotoon ja voin alkaa niillä kikkailla. Ja juuri kun menin poistamaan Höpö-Pena -arkistoni verkosta!

Näin unta jossa lapseni syntyi, ja se oli megasöpö ihmisvauvan ja kissanpennun sekoitus. Ihan suloinen.

1.8.06

Jotta itäsuomalaiset voisivat puhua vähemmän

Viikon mökkiloma sisälsi uimista, soutamista, saunanlämmitystä ja siinäpä se sitten melkein. Makasin löhökeinussa auringonsäteen tiellä lukien Borgesia ja Turkkaa, oli gradukirjakin mukana, se eteni viikon aikana neljä sivua. En ole Kouvolassakaan koskaan ennen käynyt. Oikeastaan en ole juuri liikkunut Jyväskylää idempänä, sielläkin ollessa tuntui melkein että Venäjälle jo näki. Nyt on kierrelty Kymiä. Ihmiset puhuvat siellä päivän aikana enemmän kuin minä elämäni aikana.

Kotona ei moni asia ollut muuttunut, mitä nyt cd-soittimen säätöjä rukattu, herätyskelloon laitettu hälytys ja jalkalamppu kaadettu keskelle huonetta poikittain. Tällaisissa tilanteissa on mahdoton tietää, onko joku käynyt tekemässä temppujaan vai ei. "On syytä olettaa, että", mutta juuri tämä on virheellinen päätelmä. Maailma ei muutu jos aina oletetaan todennäköisempi, turvallisempi ja muka-itsestäänselvempi vaihtoehto. Minulla on syy uskoa jonkun käyneen kaatamassa jalkalamppumme. Se on todennäköisempää kuin lampun kaatuminen itsestään; ja on selvää, että se mitä todella on tapahtunut, on jotain vielä paljon oudompaa. Maailmassa on miljardeja asioita joille ei ole sanoja. Se on huojentavaa.