<$BlogRSDUrl$>

Mieluummin köyhä kuin porvari!

31.5.06

Tanssisitko kanssani kiperää polkkaa? 

Voi kura ja kusivesi! Alan tuntea yhteenkuuluvuutta pienten lasten vanhempien kanssa. Yritän ottaa taas kerran opikseni. Himojen hillitseminen ei ole ajan hengen mukaista.



Tällä kertaa oli epätavallisen hauska osallistua meemeilyyn. Kerää kolmesta seuraamastasi blogista virke ja muodosta niistä tarina. Liitä virke myös sinut haastaneesta blogista. He kirjoittivat minun tarinani. Kolmas vasemmalta haastoi, kiitokset iltapuuhasta.

30.5.06

Optional feature 

Waving madly their hands, fire burning behind their eyes, OH LORD, OH LORD, and I was free to crush them, insects everyone, oh the sweetness of power - -

And Oh. My. God. my mind bursting outwards and up, north and beyond, stars come down, this is another ball of fire, we were all just INSECTS! INSECTS!

Jesus fuck.

They still keep tumbling down the corridor, kneeling like idiots, their hands flapping like wings above their heads, eyes rolling, drool dripping from their it's disgusting! disgusting! disgu

I should do something, anything. They're powerless now ja kesken kirjoittamisen hänen sormestaan lohkesi kynsi, mikä pysäytti vauhdilla edenneen tarinan ja hän nojautui taaksepäin tuijottaen näytölle ilmestynyttä tekstiä arvioiden. Kohtaus oli tavallaan hyvä, hän piti siitä enemmän kuin edellisestä, mutta äänet olivat edelleen päässä. Tämä ei ollut oikea tapa. Ne lähestyivät. Minulla on valta tehdä juuri niin kuin itse haluan, tämä on minun tekstini ja minun todellisuuteni, minulla on lupa sanoa. Hän yritti hymyillä, mutta ajatus oli pikemminkin pelottava. Sillä eikö valta tuonut mukanaan vastuun? Ahdisti. Sydän pumppasi punasoluja kasvoihin. Ihohuokosten kautta niitä tirisi poskille.

29.5.06

Arpiset polvet ja rupiset puheet 

Jos minä olisin ollut lapsuudessani pikkupojan sijasta pikkutyttö, olisin varmaan uskaltanut koskea sähköpaimeneen toisenkin kerran. Ja jättänyt kaatamatta sen öljykanisterillisen maahan. Ja varastanut enemmänkin omenoita, juossut nopeammin ja vastannut aikuisille nokkelammin. Koulumenestykseni ei tosin siltikään olisi ollut kummoinen.

Kesässä olisi ollut parasta raparperipiirakka ja se kun aidan takaa olisi voinut heitellä tyhmiä poikia kivillä.

Ehdottomasti paras nettipeli ikinä.

26.5.06

Kaikki joutuvat taivaaseen 

Maanantaina kävin varmaan hienoimmassa ravintolassa missä ikinä. Hovimestari nyrpisteli nenäänsä kun tilailimme lastenateriat ja siiderit. Paitsi minä, joka tilasin vain kahvin, luettuani ensin nenänvartta pitkin ruokalistaa kuin pahinta roskalehteä, te tiedätte tämän tapani enkä moiti teitä siitä. Arvatkaa katsottiinko meitä? Ei paljon, sillä Naantalin kaupunki oli kuollut kuin, öh, kiwi?

Ja tiistai-iltana istuin Marimban kanssa kahvilla paikassa, josta Hansakorttelin alkuillan décolletage-tarjonta oli silmin nähtävissä. Akateemisen kirjakaupan huumorikirjaosastoakin (tarjolla mm. hassuja vauvanhoito-oppaita ja Wislawa Szymborskaa) kehtasi siihen vuorokaudenaikaan selailla ilman että joku tuttu näkee.

Keskiviikkona Siilimys osoitti itämaista kärsivällisyyttä sushipaikassa kun allekirjoittanut yritti noukkia misokeitosta tofunpalaa tikuilla. Henkilökunnan edustaja kurtisti kulmiaan kommentilleni haarukan tarpeellisuudesta. Dozo yoroshiku! (en edelleenkään osaa sanoa muuta japaniksi) Vihreää teetä piisasi yli oman tarpeen.

Viikko vierähti, enkä tehnyt muuta kuin tapasin ihmisiä. Ei tätä varmaan paljon paremminkaan olisi voinut viettää. Stereoissa on toistuvasti vieraillut Juice Leskinen & Coitus Intin debyyttialbumi, -73 oli kauan sitten ja mitä tapahtui suomirokille sittemmin? Se meni saattohoitoon ja kuoli.

No jos sen vielä sanoisin, että Portin numero 1/2006 ilmestyi kauppoihin. Pisin toistaiseksi julkaistu novellini on sen kansien välissä. Kannattaa lukea!

Ja olla iloinen!

Muzz-nagger!

Siweh!

eb!

24.5.06

Jo riittää jumanklavita! 

Tänään se tapahtui, torille matkalla ollessani vilkaisin tuttuun tapaan kioskin seinästä päivän uutiset ja mittani täyttyi, ylitse se vuosi. Eikö maailmalla enää tapahtu muuta kuin Lordi? Pysähtyikö todellisuus? Kirjoittakaa jo jostain muusta! Pelkkä kuminaamarin näkeminen aiheuttaa nykyisin pahoinvointia. Miksei tässä maassa osata pitää mitään suhteellisuuden rajoissa? Joku tyyppi käy voittamassa laulukilpailun ja hän on seuraava messias. Laulukilpailun voi pyhän tähden! Kun näkisi joskus jotain merkittävää tehneen saavan yhtä vankkumattoman suosion.

Asiat nostetaan sfääreihin ja maailma jatkaa ympärillä mätänemistään. Just näin.

23.5.06

Sielun riittoisa eväskeittiö 

Satakuntalainen jäyhyyskin hiljeni hämmästyneen pahaenteiseksi tyyneydeksi kun astuin bussin ovesta perjantaina ulos ja lenkkarini koskettivat Porin maaperää. On siellä aina mukava käydä. Kaunis kaupunki, kuten tämä otokseni linja-autoaseman ympäristöstä kertoo.



Kotiseutuni jäänteinä minussa edelleen taistelevat satakuntalainen demoni ja pirkanmaalainen enkelipoika. Tämän seurauksena palaan aina Porista mukanani uusia konekivääritemmolla nakuttavia metallilevyjä (Mokoma: Kuoleman laulukunnaat, vuosikymmenen kotimaisia kiekkoja) ja Tampereella käyn kakkukahvilla. Elämässä pitää olla vaihtoehtoja.



Sauna lämpesi keskimäärin joka ilta, ensimmäisellä tikulla lähti perjantaina, lauantaina jokseenkin heikommin. Muistatteko ne hetket kun on lämmin, alkukesän aurinko ilta-asemissa, on hiljakkoin satanut ja luonto tuoksuu, linnut laulavat joka puussa, käenkin kuulee, ja vanhan saunan piipusta kohoilee hiljalleen savu taivaalle? Ainahan ne hetket muistaa.



Joksikin aikaa minusta tuli vähän yli kaksivuotiaan suosikkihenkilö. Venerantaan kävellessä minua piti ottaa kädestä kiinni. Kivet narskuivat kenkien alla ja mietin mitä tulevaisuudessa sitten.

21.5.06

Putaansuu pressaksi 

Varsinaisena tapahtumana euroviisut eivät minulle sanottavammin merkitse. Suomen voitto on varmaan viihdehistoriallinen tapahtuma, mutta onko sillä oikeasti muuta merkitystä kuin se, että ensi keväänä saa taas hävetä kun katsoo Finland-versiota euroglobaalista suurspektaakkelista?

Silti olen pirun tyytyväinen siitä että Lordi voitti. Ensimmäinen syy on se, että Lordin kuminaamareihin kätketty Kiss-pastissi oli kertakaikkisen onnistunut keskisormenheilutus tympeän jämähtäneelle kilpailulle. Ottakaa siitä, nättinokkaiset eurohumppaajat. Vieläkö naurattaa.

Toinen, tärkeämpi, syy tyytyväisyyteeni on Lordia vastaan noussut vastustus. Kaikki ahdasmielisten kristillisten argumenttiensa taakse kätkeytyneet yksisilmät saivat tämän voiton myötä nenilleen. Ja minä tykkään aina siitä kun niin käy. Siitä vain tulee jotenkin niin hyvälle tuulelle.

Parasta mitä nyt voisi tapahtua, olisi että viisut ajautuisivat kriisiin ja koko perinne loppuisi tähän. Mikä kunniakas päätös!

Ja niin paskalla piisillä vielä.

18.5.06

Kärpäspaperi 

Idea se on lainattukin. Marimba kyseli taannoin että minkäköhänlainen kuva hänestä ihmisille tekstiensä kautta muodostuu. Minäkin olen utelias epsigitionisti ja lainaan käytännön tänne, kasvaa varmaan ihan omin avuin meeminkäiseksi kun sille antaa ravitsevaa ruokaa ja vähän vettä.

Siis: voiko ihan puhtaasti tämän blogin perusteella muodostaa kirjoittajasta tai hänen henkisesta kehityksestään kuvaa? Minkälaista, jos? Ehkä sentään paljastuu vain epäselvä kuvien sarja. Saa tulkita. Rajaus vapaa. Ei ole pakko vastata edes. Jos joku tuntee minut muuta kautta, voi kertoa miten URL-Ugus eroaa IRL-Uguksesta. Ehkei mitenkään. Mikä nyt oikeasti eroisi mistään, ei kai ole mitään konkreettista mahdollisuutta todistaa asian A eroavan asiasta B jos perusasioihin mennään.

No ei, sisällöntuoton delegointihan tämän taustalla enimmäkseen on. Nyt voin huoletta unohtaa päivitykset viikonlopuksi ja keskittyä pelaamaan Kuusnepallani Terracrestaa ja Slapfightia. Vertikaali-shmuppien kärkikastia kumpikin, molemmissa tykittävä Galway-soundtrack.

Myös Jani meemeili. Työpöytää pitäisi tarjota näytille... no mikäpä ettei. Tältä näyttää:



Vappua edeltävällä viikolla kuvattu Aurajoki siinä virtailee.

15.5.06

Ennen mua syntynyt 

"Muistatko ihan ensimmäistä kertaa kun oltiin näin?" kysyin, hänen lämmin otsansa vasten poskeani. Silitin hänen hiuksiaan, hän hengitti hitaasti, oli hämärää sisällä ja ulkona.

"En", hän vastasi hiljaa.

Se oli kuin piiskanisku kasvoihin. Työnsin hänet kauemmas itsestäni, tunsin raivonpunan nousevan kasvojani ylös. Hampaani iskeytyivät toisiaan vasten, poskilihakset kiristyivät, oli vaikea puhua. Tuijotin häntä silmiin.

"Mitä helvettiä? Miten niin et?"

Nousin seisomaan. Hän putosi sylistäni lattialle, ei sanonut mitään, näytti pelästyneeltä jänikseltä. Kurotin käteeni edellisiltä asukkailta jääneen viskipullon. Se lensi hänen ohitseen, pirstaloitui seinään eikä auttanut. Sisälläni kiehui, olin hetkessä siirtynyt pysyvään räjähdyksen tilaan, en hallinnut lihaksiani. Raivon piti päästä jotain kautta ulos.

"Kulta, älä -"

Hänen sanansa eivät olisi voineet olla turhemmat. Kirkas valkoinen valo räiskyi silmieni takana. Huoneen lautalattia natisi, räsymatto rullaantui. En nähnyt kunnolla, mutta kuitenkin kuulin hänen äänensä, nauroiko hän minulle? Mistä sen olisin enää siinä vaiheessa tiennyt? Lihaksia särki.

"Lyö jumalauta takaisin!" minä huusin. Hän keräsi itsensä, lensin seinää vasten, en tiennyt sattuiko leukaani vai takaraivooni enemmän. Putosin istumaan, polveni koukistuivat eteeni, nyt minä näytin etsiytyvän suojaan. Hän kohosi eteeni seisomaan täyteen pituuteensa. Iso mies, olin halkaissut hänen huulensa ja leukaparta oli tahriutunut vereen.

"Ämmä perkele", hän mutisi. Hetken olin varma hänen tällä kertaa kostavan, tällä kertaa tekevän sen mitä olin pelännyt ja toivonut jo kuukausien ajan. Hän huojui paikallaan kuin patsas, kääntyi pois ja lähti huoneesta.

Kokosin itseni hitaasti. Kello oli puoli seitsemän aamulla, koulun alkuun kaksi tuntia. En ollut tarkistanut kasiluokkalaisten aineita, ne piti palauttaa tänään. Päästyäni ikkunan ääreen näin maan muuttuneen valkoiseksi ja aloin hihittää hysteerisesti. Miehen jäljet kävelivät autolle, hän istui sisällä, näin hänen kumartuneen ratin ylle. Hän hytkyi, nauroi.

12.5.06

Opistovertaus 

Katsellessa eilistä Lostin jaksoa tänä aamuna nauhalta tajusin omituisen yhteyden, joka saattaa selittää kiinnostustani sarjaan. Joukko ihmisiä heitetty kaikille vieraaseen paikkaan, jokainen on aluksi tyhjä taulu, ja ajan mittaan jokaisesta paljastuu asioita, hyviä ja pahoja, ihmiset maalataan kokonaisiksi. Tajusin että minähän olen ollut tuolla. Se kummallinen vuosi, jonka vietin kansanopiston kirjoittajalinjalla jumalten selkien takana, siellähän me kaikki olimme yhtä hukassa, kaikki aluksi pelkkiä kasvoja, osalla nimi. Vuoden lopussa olimme vyyhteytyneet toisiimme ja joillakin vyyhdeillä kesti pitkään aueta. Se oli aika hassu havainto.

En sitten mene tänään sinne tenttiin, josta tuossa aiemmin mainitsin. En kykene. Tiedän ettei se menisi läpi, ja kun seuraavan kerran käyn oppiaineessani, saan taas hävetä. Suloinen häpeä, se minun päälleni laskeutuu kuin kevein harso, tarttuu ja pysyy. Joskus vihaan akateemista jargonia enemmän kuin mitään. Kuinka kaukana todella tärkeistä asioista on kirjallisuudentutkimus? Valovuoden päässä. Miksen alkanut lukea luonnontieteitä, ei tarvitsisi yrittää ajatella. Kun ei se suju.

9.5.06

Tinat tiskiin ja lattamoro 

Ei aina tiedä onko hyvä vai huono asia se, että opiskelee yliopistossa niin pientä oppiainetta että tuntuu kuuluvansa jonkinlaiseen perheyhteisöön. Kävin pikemmin kotimaisen kirjallisuuden hämärässä käytävässä vilkuilemassa parin viikon takaisen tentin tuloksia, kun toimistosihteeri astui esiin huoneestaan ja kyseli että mites, sinähän olit sillä ja sillä luentosarjalla. No, niin olin; turha sitä kieltääkään kun juuri killitin kyseisen luentokuulustelun tuloksia, joissa nimeäni ei näkynyt, sen sijaan printin alareunassa tyly teksti: "1 hylätty".

No joo enkä mennyt tentistä läpi, mutisin. Nolotti kyllä, vaikka ei tämä nyt ensimmäinen kerta ollut kun pääaineen tenttejä reputan. Tosin ensimmäinen kerta viidennen vuoden opiskelijana. Ja sen viimeisen uusintakerran ilmoittautumisaikakin jo meni, jatkoi toimistosihteeri. Meni kyllä, totesin, tietäen että siinä välissäkin ehti jo olla yksi uusintakerta. Aloin tehdä lähtöä. Tunsin oloni pikemminkin 19- kuin 29-vuotiaaksi, ajattelin häipyä ennen kuin saan jälki-istuntoa. Tiesin professorien olevan joka tapauksessa huoneissaan kuulolla. Täytäpä kuule tenttikuori, toimistosihteeri totesi, niin laitan sinut vielä mukaan sinne. Ei sitten mene koko luentosarja hukkaan.

Ihan hipihiljaa sitten täytin tenttikuoren ja livahdin tieheni. Siis hyvä asiahan on tämä, että meidän räpeltäen etenevien opiskelijoidenkin asioita joku hoitaa. Mutta huono se, että välillä niin pirusti hävettää.

7.5.06

Raparperitaivas 

Odottamaton kesä, ja lähes dimensioharppaukseksi mieltyvä asuinolosuhdemuutos. Puolitoista vuotta tienmutkaa ja hautausmaata kopperoisen opiskelijayksiöni parvekkeelta katsottuani istuksin yhtäkkiä omalla takapihalla ilta-auringossa, kastelen omassa kasvimaassa kasvavia raparpereja, tarkkailen päiväuneen sulkeutuvan silmän raosta kissan vaeltelua pihassa, haistelen naapurin grillin sytytysnesteen tuoksahdusta tuulettomassa ilmassa, kuuntelen kivenheiton päässä sijaitsevan Halistenkosken padon yllä kirkuvia lokkeja. Rivitaloelämää, ikkunat kahteen suuntaan, kummassakin leikkikenttä.

Vasta nyt tajuan mikä ero on Ylioppilaskylän länsi- ja itäpuolella, tähän asti olen kitkutellut siellä lännessä, nyt olen parisataa metriä lähempänä Helsinkiä ja tuntuu kuin olisi Espooseen muuttanut Vantaalta. Ei tästä nyt ihan rivitaloa saa poistamatta ylempiä kerroksia, mutta melkein tämä sitä itseään jo on, eikä siinä mitään. Tutustuu ihmisiinkin. Istuin tänään pihalla alkuiltapäivän helteenpoikasessa lukemassa, tuumasin kasvimaan kaipaavan vettä ja kävin sisällä täyttämässä kastelukannun. Olin siis pois alle minuutin; tänä aikana takapihalle oli ilmestynyt patsastelemaan pyöreähkö mummo, joka näytti leppoisalta mustassa t-paidassaan ja kukkahameessaan ja jonka oletin pysähtyneen katsomaan naruunsa hiljalleen sotkeutuvaa kissaa.

"Päivää", sanoin mummolle.

"Olen tässä poliisia piilossa", vastasi mummo.

En oikein siihen osannut sanoa mitään, joten aloin kastella kuivunutta multaa.

"En minä mitään pahaa ole kellekään tehnyt, mutta kun siinä oli kaikenlaista", mummo jatkoi. Jossain lähistöllä kulki auto, ja hän hätkähti, pelästyi silminnähden ja ääneen ilmestyi aito hätä. "Oliko se poliisi? Menikö ne siinä nyt?"

Vakuutin auton olleen ihan tavallinen pakettiauto, mitä mummo ei selvästikään näyttänyt uskovan. Ympärilleen kurkistellen hän harppoi pihasta pois, niinkin mummomaiseksi kiitettävää vauhtia pitäen niinkin kovassa helteessä. Hermostuneet askeleet veivät hänet joentöyrästä kohti. Laskin kastelukannun maahan ja irrotin kissan ahdingostaan.

3.5.06

Lyhyt ikuinen hetki 

Onko teille koskaan käynyt niin, että olette jostain pois ihan pienen hetken vain ja kun palaatte, tuntuu että kaikille on tapahtunut ihan hirveän paljon.

Minä muutin tavarani toiseen paikkaan, ja toisen tavarat, ja kiitos apuna olleille kaikille ihan sydämestä syvältä, ja kun sitten päivä kului ja ehdin sen verran istahtaa että netin sain koneeseen, näytti tuttu ympäristö sellaiselta kuin kaikilla olisi yhtä aikaa mullistuksia elämässään. Kirstillä ja Mealla on menossa muutoksia, pieniä ja suuria, jotain merkittävää selvästi. Työelämään hypännyt Marimba on ihan uudella tarmolla siirtynyt ihan uusiin kuvioihin. Jani kirjoittelee vallan spekulointiin kiihottaen.

Ja tuntuu kuin - - kuin - - tässä ei olisi lainkaan kaikki. Ikään kuin minä en enää tuntisi näitä polkuja, joita pitkin niin kamalan pitkään olen kävellyt. Minulla on sellainen olo, voi tietenkin olla vain muuttoväsymystä tai tunnekuohu uudesta elämäntilanteesta, sitäkin voi tosiaan olla, että on kuin olisi niillä poluillaan ylittänyt sen rajan, jonka kohdalla huomaa, ettei kotiin voi enää palata. Se on samanaikaisesti jotenkin hirmuisen surullinen ja hirmuisen onnellinen tunne. Että elämässä on muutosta. Että voi siirtyä eteenpäin, ja jotenkin kaikki tuntuvat, ja nyt en enää edes puhu vain blogiympäristöstä, kaikki tuntuvat olevan jonkinlaisessa muutoksessa ja matkalla vaiheesta toiseen, ja saattaa tosiaan olla niin, että minä vain heijastan sitä mitä itse käyn läpi.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

eXTReMe Tracker